Miksi osaa oppilaista koulunkäynti ei kiinnosta? Miksi heillä ei ole sisäistä motivaatiota?

Tekisi mieli sanoa, että ehkä on yritetty liikaakin. En tiedä onko maailma muuttunut tästä, mutta ainakin omien lasteni (nyt teinejä) mennessä ekaluokalle valtaosa lapsista suhtautui kouluun jotenkin kivana asiana ja opettaja oli tärkeä ihminen. Eli ehkä ennen koulua ei tarvitse muuttaa mitään ainakaan läheskään kaikkien kohdalla. Oma kokemukseni on, että mitä enemmän ns. yritetään eli lisätään häsellystä ja itseohjautuvuutta (=säkkituolissa makoilua) ja meteliä, sitä vähemmän epämotivoitunutta kiinnostaa. En muista, että minuakaan olisi lapsena ylenpalttisesti kiinnostaneet kertolaskut, mutta silloin ne vaan opeteltiin, koska ne opetellaan. Eli ei minullakaan ollut mitään erikoista sisäistä motivaatiota, se syntyi vasta myöhemmin.

Esikoiseni on Asperger, jota lähtökohtaisesti kiinnostavat tosi paljon ne asiat, jotka häntä kiinnostavat, muut asiat eivät. Hän kuitenkin pärjäsi ihan ok niillä tunneilla, jolloin opetus oli ns. perinteistä. Heti kun matikkaa alettiin ns. opettaa yläkoulussa niin, että puhelimilta katsoivat videoita miten lasketaan ja tehtäviä piti palauttaa iso läjä pitkin väliajoin, homma hajosi. Kuopus on motivoitunut ja hänelle sinänsä sopivat ihan mitkä vaan opiskelumuodot.

Sivuhuomiona on pakko todeta, että ehkä lisääntyneet nepsy-diagnoosit johtuvat osittain koulusta. En minäkään olisi vienyt esikoistani tutkimuksiin, ellei koulussa olisi ollut niin paljon ongelmia kaiken itseohjautuvuuden ym. tuuban kanssa. Toki oli kotonakin "erikoinen" eli diagnoosi oli varmaan ihan oikea, mutta eihän nyt kotona kaikkien tarvitsekaan olla samanlaisia. Ja kuten kirjoitin, koulussakin pysyi kärryillä vanhanaikaisilla opetusmetodeilla. Väkisinkin tulee mieleeni, että esikoiseni ei varmaan ole ollut ainoa tällainen tapaus, että diagnoosi haetaan, jotta saa nykyisen kaltaiseen kouluun tukitoimet. Eli kummassakohan se vika oikein on, lapsessa vai koulussa...

Mutta todellakin, ei yhtään lisää häsellystä kouluun! Lapset etsivät turvallista, inhimillistä aikuista joka kertoo mitä tehdään milloin ja miten, ei mitään viihdelaitosta.

Eivät ole oppineet tavoittelemaan mitään.

Eivät pysy kärryillä.

Koti ei tue.

Lapset tarvitsevat koulussa sitä samaa kuin kotonakin; rakkautta ja rajoja.

Sekin on välttämätöntä lapsen kasvun ja kehityksen kannalta, että välillä pitää vain kiltisti ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja alkaa ammentaa tietoa ja oppimista - vaikka ei sitä sillä hetkellä haluaisi.

En minäkään tykännyt ala-asteella jämeristä opettajista joka oppitunnilla. Mutta silti niiden kanssa saattoi keskustella ihan asiallisesti koulun retkeilypäivinä.

Yläasteelseen mennessä oma havainto oli, että jos koulussa haluaa pärjätä niin se on lopulta lapsen oman halun varassa. Rutiinit luovat turvaa, jos läksyntekoon on varattu esim. aikaa kotona heti päivällisen jälkeen. Luojan lykky vanhempani eivät joutuneet tappelemaan ruutuajan kanssa kuten nykyisin!

Minua motivoi halu onnistua opinnoissa edes sen verran että pääsen kauas pieneltä synnyinpaikkakunnalta. Naisväki on kyllä miellyttänyt aina silmää, mutta menevän isoveljen katsastettua kylän tarjonnan en jostain syystä saanut koskaan seuraa omalla paikkakunnallani :D opiskelin, menin korkeakouluun. Ihan hyvin asiat on tällä hetkellä vaikka joskus pohdin kaiholla millaista olisi ollut saada rakastaa nuorena.

Ei kannata käydä koulua. Kun opiskelet ammattiin niin pian huomaat ettet saa töitä koska ulkomaalaisia palkataan töihin ja niillä ei ole edes ammattitutkintoa. Minä opiskelin 3 ammattia muun muassa laivan rakentajaksi. Sain olla puoli vuotta töissä kun huomasin että ulkomaalaisia tuli firmaan kymmeniä. Sain potkut ja laivoja rakentaa nykyään ulkomaalaiset. Rauman telakalla on varmaan jotain 800 ulkomaalaista töissä koko aikaa. Samoin raksatöihin ei pääse koska ulkomaalaisia on paljon. Olenkin ollut jo vuosia työtön.

Eihän se opiskelu pääosaa nuorista ole koskaan kiinnostanut. Jos saisi päättää, ei menisi kouluun, vaan hengailisi kotona ja vaikka katsoisi telkkaa.

Kouluun on perinteisesti ollut pakko mennä, ja siellä on ollut pakko opiskella, että pääsee luokaltaa. Tämä pakko on tullut rangaistuksen pelosta (luokka jäänti, rangaistukset vanhemmilta, nöyryytysrangaistukset koululta yms.).

Jos nyt ilmiöoppimisessa nuori päättää mitä tekee ja asettaa omat tavoitteet ilman rangaistuksen pelkoa, nuori tietysti vaan lepäilee ja laiskottelee, eikä opiskele mitään. MOT.

Ne, jotka haluaisivat opiskella, kiusaamalla saadaan ymmärtämään ettei niin kannata tehdä. Vain kaikkein kovapäisin lapsi tekee parhaansa koulussa, kun haluaa oikeasti oppia, koska tästä joutuu kiusatuksi.