Onko kukaan muu ollut vuosien ajan liitossa eroa miettien, mutta syystä tai toisesta ei ole (vielä?) eronnut?

On, ainakin minä. Kituutan lasten takia kylmässä liitossa. Ei tämäkään lapsille hyvä ole, mutta ero olisi vielä huonompi.

Pari vuotta harkitsin ja sitten tuli se loppuratkaisu eli lusikst meni jakoon. Sitä viimeistä kahta vuotta ennen oli toki myös ongelmia, mutta vielä jonkinlainen luotto, että niistä selvittäisiin.

Kyllä mietin pari vuotta. Oli vuosien kylmä suhde. Lapset, talo ja äidin reaktio mietitytti. Sitten tuli hetki, kun teini-ikäinen lapsi kysyi miksi ette eroa. Siitä asia alkoi todella selkiytymään. Kävi myös niin, että mies johon olin pitkään ollut ihastunut otti pian tuon jälkeen yhteyttä. En miettinyt hetkeäkään, kun vastasin viestiin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mietin pari vuotta. Oli vuosien kylmä suhde. Lapset, talo ja äidin reaktio mietitytti. Sitten tuli hetki, kun teini-ikäinen lapsi kysyi miksi ette eroa. Siitä asia alkoi todella selkiytymään. Kävi myös niin, että mies johon olin pitkään ollut ihastunut otti pian tuon jälkeen yhteyttä. En miettinyt hetkeäkään, kun vastasin viestiin.

Äidin reaktio?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mietin pari vuotta. Oli vuosien kylmä suhde. Lapset, talo ja äidin reaktio mietitytti. Sitten tuli hetki, kun teini-ikäinen lapsi kysyi miksi ette eroa. Siitä asia alkoi todella selkiytymään. Kävi myös niin, että mies johon olin pitkään ollut ihastunut otti pian tuon jälkeen yhteyttä. En miettinyt hetkeäkään, kun vastasin viestiin.

Äidin reaktio?

Kyllä se vaikutti. Mietitytti kovasti silloin kun oli pakko kertoa erosta. Raskaasti äiti sen otti. Kauhea huoli, vaikka yritin selittää, että kaikki on hyvin ja tämä on minun päätös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mietin pari vuotta. Oli vuosien kylmä suhde. Lapset, talo ja äidin reaktio mietitytti. Sitten tuli hetki, kun teini-ikäinen lapsi kysyi miksi ette eroa. Siitä asia alkoi todella selkiytymään. Kävi myös niin, että mies johon olin pitkään ollut ihastunut otti pian tuon jälkeen yhteyttä. En miettinyt hetkeäkään, kun vastasin viestiin.

Äidin reaktio?

Kyllä se vaikutti. Mietitytti kovasti silloin kun oli pakko kertoa erosta. Raskaasti äiti sen otti. Kauhea huoli, vaikka yritin selittää, että kaikki on hyvin ja tämä on minun päätös.

Läheisten pitäisi tukea eikä lisätä vaikeassa tilanteessa olevan kuormitusta. Ei ole reilua, että eroava joutuu tukemaan läheisiään eroamisensa vuoksi.

Minä.

Tosin ei tämä ole ns. kituuttamista, mulla on suhde jossa on kaikki periaatteessa hyvin, mies on niin hyvä mies kuin voi olla. Nytkin kokkaa hyvätuulisena keittiössä, samalla kun minä makaan sohvalla.

Ainoa ongelma on, etten tunne häneen mitään vetovoimaa. On meillä silti s eksiä mutta intohimoista se ei aidosti minun puoleltani ole.

Odottelen, että joko mies lähtee 4-5-kympin villityksessään muualle, tai sitten minun halu intohimoon kuolee kokonaan (täällä ainakin monet 40+ ikäiset naiset sanovat etteivät enää vaihdevuosien jälkeen olleet kiinnostuneet intohimosta), jolloin tämä on sitten kaikin puolin täydellinen suhde.

On vaikea erota, jos on päällä samanaikaiset kriisit muualla. Täytyy ensin selvitä niistä ja sitten voi ryhtyä eroon, jotta itsellä olisi ainakin jonkinlaiset mahdollisuudet selvitä jatkossa yksin.

Vierailija kirjoitti:

On vaikea erota, jos on päällä samanaikaiset kriisit muualla. Täytyy ensin selvitä niistä ja sitten voi ryhtyä eroon, jotta itsellä olisi ainakin jonkinlaiset mahdollisuudet selvitä jatkossa yksin.

Toisaalta niistä muista kriiseistä on hankalampi selvitä, kun parisuhde on huono. Ymmärrän kyllä hyvin mitä tarkoitat, mutta tuo voi olla loputon kierre.

Olemme taloudellisesti jumissa. Ostimme

joitain vuosia sitten yli hintaan maaseudulta 25 v. laina-ajalla ja yhteinen lapsikin on. Tosin menettäisin myös kivoja ihmisiä jotka ovat tulleet mieheni ansiosta elämääni sekä ehkä kivan anopin vaikka uskon, että hänen kanssaan eron jälkeen oltaisiin tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Olemme taloudellisesti jumissa. Ostimme

joitain vuosia sitten yli hintaan maaseudulta 25 v. laina-ajalla ja yhteinen lapsikin on. Tosin menettäisin myös kivoja ihmisiä jotka ovat tulleet mieheni ansiosta elämääni sekä ehkä kivan anopin vaikka uskon, että hänen kanssaan eron jälkeen oltaisiin tekemisissä.

No miksei taloa voi myydä? Ehkä siinä joku tonni tulee takkiin, mutta elämä on.

Minä. En eoikein edes tiedä miksi en eronnut aiemmin, se oli vaan vaikeaa tunnustaa että tämä ei nyt toimi. Ydinperheen hajoamista surin myös. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt erota jo paljon aikaisemmin. Eron jälkeen olin henkisesti niin loppu että ensimmäinen vuosi meni sumussa, toinen järjettömässä ahdistuksessa, kolmas masennuksessa. Neljäs on lähtemässä käyntiin enkä enää tiedä kuka olen ja mihin olen matkalla. Olisi pitänyt erota ennen kuin sinnittelin itseni uuvuksiin.

Minä mietin seitsemän vuotta mutta olen nyt eronnut. Ei ollut oikein mitään muuta selkeää vikaa kuin seksin puute ja jotenkin noloa jos mies on haluton. Oli kyllä alusta asti, joten turhaan odottelin parannusta tähän ongelmaan. Sitten alkoi muutkin yhteiset tekemiset loppumaan ja vaikutti siltä että ei olla enää samalla puolella monessakaan asiassa. Kun ymmärsin että tätä en ainakaan halua mietin vielä kaksi vuotta. Ja sitten tajusin että selkeää merkkiä milloin on parasta erota ei ole olemassakaan joten erosin ja lopetin odottelun.

Nyt on oikeastaan ensimmäinen parisuhteen sellainen vuosi, että ajatus eri postiosoitteesta vaimon kanssa tulee ajatuksena esille.

Jonkin riidan yhteydessä esim. jos esitän eri mielipiteen, vaimo saattaa tokaista että hehän voivat sitten lasten kanssa tehdä niin kuin hän haluaa ja minä voin jättäytyä esim. jonkin asian ostamisesta pois.

Lasten vuoksi olen kuvioissa mukana varmasti vielä vuosia. Tässä yhteiskunnassa on ihan riittävästi poikia ilman isää. Aika näyttää sitten ruuhkavuosien jälkeen, elpyykö suhde. Kaikki peruspalikat toki edelleen suhteessamme on, kotitöiden jakautuminen molemmille tms. Seksiä ja läheisyyttä toki harvemmin kuin suhteen alkuvuosina mutta tuota, niin kai se menee monella muullakin pariskunnalla.

Vierailija kirjoitti:

Olemme taloudellisesti jumissa. Ostimme

joitain vuosia sitten yli hintaan maaseudulta 25 v. laina-ajalla ja yhteinen lapsikin on. Tosin menettäisin myös kivoja ihmisiä jotka ovat tulleet mieheni ansiosta elämääni sekä ehkä kivan anopin vaikka uskon, että hänen kanssaan eron jälkeen oltaisiin tekemisissä.

Meillä miehen kanssa aina välillä ylä- ja alamäkiä, mikä nyt on normaalia pitkässä suhteessa. Mutta korona aika muutti jotain pysyvästi suhteessamme. Miehellä erittäin epäsäännöllisesti töitä tuona aikana, ja itse painoin hiki hatussa kotona töitä. Viime vuonna todettiin yhdessä, ettei meillä oikeastaan ole mitään yhteistä enää. Emme riidelleet, mutta emme myöskään kaivanneet sitä toista. Esim mies saattoi olla työn puolesta 3 viikkoa pois kotoa, emmekä soitelleet toisillemme koko aikana. Kun ei vaan ollut mitään asiaa miksi olisi soitellut. Mies kyllä tuona aikana soitteli lapsille (he ovat melkein teinejä).

Itselläni oli myös suurin murhe, että menetänkö mukavan anopin ja ihmissuhteet jotka saanut miehen mukana. Mutta onneksi myös ex-anoppi haluaa edelleen olla tekemisissä kanssani. Lapseni ovat kuitenkin hänen ensimmäiset lapsenlapset. Ja tulemme hyvin toimeen, joten varmasti pysymme aina ystävinä. Onneksi myös ex-mies arvostaa tätä, niin ei laita kampoihin sen suhteen. 

Joten muutama vuosi tuli mietittyä eroa, ei ollut vain hetken mielijohteesta. Ja nyt melkein vuosi eronneena voin edelleen sanoa että oli oikea päätös.

Up