Turkulaisen Vaisaaren koulun opettajien "kohujuttu" olikin vaalimainos
VAISAAREN KOULUN työntekijät eivät tunnista kouluaan Turun Sanomien jutusta, sanoo koulun luottamusmies Pirita Raatikainen. Raisiolaiskoulussa on Raatikaisen mukaan oltu jutun julkaisemisen jälkeen aika ihmeissään.
Puhutaan ajasta ehkä viisi vuotta sitten, tällä hetkellä tilanne on täysin eri. Tilanne on mennyt valovuoden eteenpäin, hän sanoo.
Raatikainen vahvistaa, että parin viime vuoden aikana on ollut paljon irtisanoutumisia.
Niistä valtaosa on ollut eläkkeelle jäämisiä, hän toteaa.
Raatikaisen mukaan koulussa vakinaistettiin viime keväänä paljon määräaikaisia.
Turun Sanomat uutisoi torstaina myös, että opettajia on kielletty puhumasta koulun ongelmista medialle. Raatikaisen mukaan kielto kuitenkin koskee vain nimetöntä kommentointia.
Omalla nimellä saa keskustella, Raatikainen sanoo.
Kommentit (3)
"Turkulainen Vaisaaren koulu". Eikös jutussa puhuta Raisiosta?
Nimettömiä kommentteja, kuten ei muitakaan kommentteja, ei työnantaja voi kieltää. Hyvänen aika, onhan meillä sentään sananvapaus.
"Turkulainen Vaisaaren koulu". Eikös tuossa jutussa puhuta Raisiosta?