Nin väsynyt, että voisin luopua lapsestan

teillä on niin rankkaa, kuin olla voi. Hae apua ihan oikeesti. On teille pakko järjestyä joku tukiperhe tai kehitysvammaisten hoitopaikka tai joku että jaksatte.

Vertaistukea voisi löytyä www.jaatinen.info, se on vammaisten lasten perheiden yhteisö (pääkaupunkiseudulla).



Nyt vaan puheeksi neuvolan tai sos toimen kanssa että mitä tukea te voitte saada. Ei lapsikaan hyödy siitä jos vanhemmat ovat ihan raatoja. Ja olette arvokkaita ihan omina itsenännekin, ei pelkästään lapsen vuoksi.



Virtuaalinen halaus täältä

kotihoitoapua? Kuntoutus- tai harrastusmahdollisuutta lapselle? Oletko ammattilaisten (sosiaalitoimi, neuvolahoitajat ja lääkärit) ottanut puheeksi vakavasti väsymyksenne? Luulisi, että kunta järjestäisi jotain väliaika-apuja, jotta saatte välillä hengähtää? Entä oma taloudellinen tilanteenne tai suvun/läheisten mahdollinen apu: voisitteko palkata säännöllisesti ammattilaisen hoitoavuksi? - Kysyit kuka haluaisi teidän ongelmapesän edes hoitoon: no, ammattilainen vammaishoitaja tai vaikka alaa opiskeleva...maksua vastaan tietysti.

niin ettekö ole minkään tuen piirissä? Tosi asia on että joudutte välillä tappelemalla hakemaan apua. Kukaan ei tule teille sitä kotiin tuomaa niin helposti voitte jäädä väliin putoajiksi. Pitäkää huolta parisuhteestanne. Te vanhemmat olette kuitenkin toistenne paras tuki ja turva. Yhdessä on helpompaa kuin yksin.

Meillä on kehitysvammainen, omine haasteineen työläs lapsi ja välillä olen kanssa miettinyt, mihin laitokseen sen voisi laittaa. Ei vaan meinaa aina jaksaa ja vielä kun ei voi tietää tuleeko tämä koskaan helpottamaan vai paheneeko vain.



Itse haimme apua reilu vuosi sitten, mutta perhetyöntekijän mielestä ongelma on lähinnä minun asenteessani, että pitäisi vain suhtautua asioihin oikein. Olen sitä mieltä, että kehitysvammaisten lasten vanhemmat saavat huonoiten apua, ainakin meidän paikkakunnalla. Tavallisten, esim. huonosti nukkuvien lasten luona kyllä käy yks sun toinen avustamassa, kun äiti on niin väsy. Mutta kun lapsi on vammainen, niin ajatellaan, että vammaan kuuluu kaikki ja elämä nyt vaan on rankkaa erityislapsen kanssa. Kukaan ei osaa auttaa, eikä ketään kiinnosta edes yrittää.



Eli tasan ei käy onnen lahjat. Mutta kannattaa ainakin yrittää hakea apua ja puhua omasta väsymyksestä. Ja itse olen nyt yrittänyt opetella vähän hankalammaksi ja vaativammaksi, koska asiallisesti puhumalla ja keskustelemalla ei saa kuin lämmintä kättä, jos sitäkään.



Päivä kerrallaan eteen päin.