Lapsen kaverilla oksettava tapa syödä
Ovat 9-vuotiaita, 3. lk. Tämä kyseinen kaveri (poika) on meillä silloin tällöin kylässä. Tuo kaveri on ihan mukava ja reipas mutta omaa outoja tapoja. On aika lapsellinen eikä tunnu osaavaan ikätasoisia asioita. Veikkaan, että taustalla on jotain nepsyjuttuja mutta en tiedä tarkemmin.
Kaverin tapa syödä on vaan niin oksettava, etten pysty olemaan pöydässä samaan aikaan. Lihapiirakan söi niin, että sotki koko päällisen ketsupilla. Sitten alkoi syömään käsin. Niin, että ketsuppi valuu pitkin sormia, joita nuoli puhtaaksi. Koko lihapiirakka hajosi käsiin ja lopputulos oli se, että söi niin että lihapiirakkaa, kuolaa ja ketsuppia valui pitkin leukaa ja käsiä. Oikeesti tuli oksu kurkkuun kun vierestä katsoin. Yritin tarjota paperia mutta ei se mitään olisi pelastanut.
Toisella kerralla söi leipää. Teki paahtoleivistä epämääräisen rullan/kasan, jota dippaili jugurttiin. Teki leivästä koko ajan tiiviimpää kasaa niin, että lopulta jäljellä oli vain mytty.
Tässä muutama esimerkki. Oma lapseni on sanonut, ettei halua istua koulussa kyseisen pojan kanssa samassa pöydässä, koska ruokailu on aina enemmän tai vähemmän oksettavaa ja sotkevaa.
Ihmettelen vaan, miksi lasta ei kotona opeteta ruokatavoille :O
Kommentit (22)
Meillä olisi huomautettu, että meillä syödään haarukalla.
Miksi lapsesi kutsuu sotkijan teille kotiin, kun ei koulussakaan halua olla samassa pöydässä?
Vierailija kirjoitti:
Meillä olisi huomautettu, että meillä syödään haarukalla.
Tämä. Me kaikki aikuiset olemme samassa veneessä ja meillä on velvollisuus puuttua, jos lapset perseilee. Meidän koti, meidän säännöt ja meidän vastuu tehdä ne säännöt selväksi.
Vanhemmissa on havaittavissa jaksamisvajetta, kaikki vanhemmat eivät itsekään ole päässeet kiinni yhteiskuntaan, ja lisäksi huono-osaisuus periytyy joissain tapauksissa ylisukupolvisesti.
Minä olisin jättänyt kauhistelut sikseen, ottanut veitsen ja haarukan ja pilkkonut piirakan lapselle paloiksi mikäli hän ei olisi itse osannut. Muksulle sen jälkeen haarukka räpylään. Problem solved.
Eineslihapiirakka on kyllä aika oksettavaa ruokaa. Sinullahan oli tietysti einespiirakoita eikö ollutkin?
Vierailija kirjoitti:
Onko edes käynyt mielessä, että tuolla on tavaton määrä lapsia ja nuoria joilta puuttuu se kodin turva ja hoiva kokonaan? Todella naiivia ajatella, että kaikille lapsille on suotu välittävät vanhemmat.
Yksikin välittävä aikuinen voi muuttaa tälläisen lapsen elämän suunnan. Miten on?
Miten on tuohon aloitukseen sopiva kommentti?
Yksi aikuinen ei voi pelastaa koko maailman lapsia. Kotona se kasvatusvastuu on, eikä naapurin muijalla.
Vierailija kirjoitti:
Eineslihapiirakka on kyllä aika oksettavaa ruokaa. Sinullahany oli tietysti einespiirakoita eikö ollutkin?
Paahtoleipä jotain venhnäpullaa?
Sokerijogurtti?
Kaikkea sontaa ne ihmiset lapsilleen syöttää.

Lapsi ei osannut syödä tuollaista moskaa, kun saa kotona kunnon ruokaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko edes käynyt mielessä, että tuolla on tavaton määrä lapsia ja nuoria joilta puuttuu se kodin turva ja hoiva kokonaan? Todella naiivia ajatella, että kaikille lapsille on suotu välittävät vanhemmat.
Yksikin välittävä aikuinen voi muuttaa tälläisen lapsen elämän suunnan. Miten on?Miten on tuohon aloitukseen sopiva kommentti?
Yksi aikuinen ei voi pelastaa koko maailman lapsia. Kotona se kasvatusvastuu on, eikä naapurin muijalla.
#itsekkyys
Vierailija kirjoitti:
Minä olisin jättänyt kauhistelut sikseen, ottanut veitsen ja haarukan ja pilkkonut piirakan lapselle paloiksi mikäli hän ei olisi itse osannut. Muksulle sen jälkeen haarukka räpylään. Problem solved.
MIKSI sotket englantia suomalaiseen keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko edes käynyt mielessä, että tuolla on tavaton määrä lapsia ja nuoria joilta puuttuu se kodin turva ja hoiva kokonaan? Todella naiivia ajatella, että kaikille lapsille on suotu välittävät vanhemmat.
Yksikin välittävä aikuinen voi muuttaa tälläisen lapsen elämän suunnan. Miten on?Miten on tuohon aloitukseen sopiva kommentti?
Yksi aikuinen ei voi pelastaa koko maailman lapsia. Kotona se kasvatusvastuu on, eikä naapurin muijalla.#itsekkyys
#maailman pelastaja
#äiti teresa syndrooma
Voisitko olla yhteydessä kouluun asiasta? Siis ihan siltä pohjalta, että olet ymmärtänyt muiden välttelevän ruokailutilanteissa tätä poikaa. Nyt hän on vielä pieni, mutta jos kukaan ei välitä ja ohjaa, on hän kohta iso ja kiusattu. Jos siellä voitaisiin koko luokan kanssa käydä ruokailusääntöjä vaikka kivasti läpi.
Itse olen myös huomannut, että pojat matkivat kovasti isäänsä. Meillä isä hermostuu pojille joistakin tavoista, kun pyydän miettimään, mistä tapa on lähtöisin, tulee täysi hiljaisuus. Eli esimerkki on se, mikä vaikuttaa. Jos pojalla on isänä vähän ronskimpi mies, joka pitää huonoja tapoja hauskana/reteänä.
Itse näkisin tuossa lapsessa sen, että hänen kotonaan ei ole luultavasti tapoja, eikä ruokailuvälineitä, joita käyttää. Jos ruokailuvälineet makaavat vaikka likaisena altaan pohjalla.
Leivällä saa jugurtin syötyä, jos ei ole lusikkaa. Lihapiirakkaa ei saa auki ilman veistä. Eli toisaalta, kaverihan on ihan fiksu. Hän on oppinut selviytymään. Hän saattaa jopa olla vähän ylpeä siitä, että pärjää ilman apua. Siksi ei ota vastaan paperia tmv.
Voisitko tosiaan ensi kerralla kertoa, että teillä syödään eri tavalla? Kehut sitten kovasti, kun onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eineslihapiirakka on kyllä aika oksettavaa ruokaa. Sinullahany oli tietysti einespiirakoita eikö ollutkin?
Paahtoleipä jotain venhnäpullaa?
Sokerijogurtti?
Kaikkea sontaa ne ihmiset lapsilleen syöttää.
Jos lihapiirakka olikin itsetehtyä täysjyvää.
Paahtoleipä kuitupitoisinta ja rukiisinta mitä löytyy.
Jugurtti maustamatonta.
Ja kaikki luomua.
Puhut että poika olisi jotenkin kehityksestä jäljessä ja sitten ihmettelet pöytätapoja?
Ja mulla ei ole omia muksuja, enkä nyt kauhean tiheästi kohtaa noin pieniä lapsia ja itselläkin on jo jonkin verran aikaa noista vuosista, mutta en kyllä muista ikinä kohdanneeni vielä noin nuorta lasta, jonka mielestä se olisi oksettavaa, että dippaa leipää jogurttiin.
Ja tässä nyt kun ollaan moitteiden tiellä, tai no enemmänkin ihmettelyn, niin käyttääkö joku aikuinen ihminen oikeasti sanaa oksu?
Tuon ikäistä lasta saa ja pitää ohjata syömään siististi. Voi olla, että kotonakin sitä yritetään ja lapsi ei vaan tajua. Voi jopa auttaa, että huomaa miten muuallakin neuvotaan ihan samaa kuin kotona neuvotaan. Ihmettelen tosin koulua, jossa on valvojat ja usein opettajatkin syömässä lasten kanssa, ettei siellä puututa. On kuitenkin vähän ikävää, jos oman lapsesi kanssa arvostelet häntä. Niin syntyy sellainen ilmiö kuin kiusaaminen.
Käskisin tuollaisen kersan kotionsa suttaamaan ja porsastelemaan. 🐽🐽🐽
Meidän Veeti-Eveliina saa syödä niin kuin haluaa koska hän on erityisherkkä hyville tavoille ja kasvatukselle.
t. Veeti-Eveliinan vanhemmat
Vierailija kirjoitti:
Käskisin tuollaisen kersan kotionsa suttaamaan ja porsastelemaan. 🐽🐽🐽
Ja seuraavaksi on lapsen vanhemmat täällä ja somessa naama norsunvitulla valittamassa kuinka jotkut kehtaa pitää heidän lapsen syömätapoja jotenkin huonompina kuin toisten. "Suuri osa maailman ihmisistä syö ruokansa sormin, ovat juntit sitä mieltä että intialaiset ovat takaperoisia tai jotain?!=!=!=" ... on ovat ne, iso kehitysmaa.
Minun entisellä työpaikalla oli (korkeasti koulutettu) nainen, jonka ruokatavat olivat kauheat (massutusta, röhkimistä, hörppimistä).
En pystynyt syömään samassa pöydässä.