Lue keskustelun säännöt.
Lapsi on ärsyyntynyt koko ajan
06.01.2023 |
Alkaa hermo loppua itsellä, kun lapsi on koko ajan ärsyyntynyt. Ei osaa itse sanoa mistä enkä minäkään tiedä. Mutta täynnä sellaista kytevää negatiivista energiaa ja räjähtelee sen vuoksi harva se hetki. Ja tökkii ja heittelee muita ihan ärsyttääkseen kun yrittää saada muutkin räjähtämään. Vaikka on taas tänäänkin ulkoiltu monta tuntia ja sisälläkin tehty yhdessä mukavia asioita. Ja syöty kunnolla ja vaikka mitä. Send help.
Kommentit (13)
Vierailija kirjoitti:
Ikä?
5,5.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustele, rauhallisesti. Tuon ikäisen kanssa voi jo jutella siitä, miltä muita tuntuu tuollainen käytös.
Palkitse ja huomioi positiivisesti pienikin hyvä, hyväntuulinen hetki.
Autistinen? Monilla ei pää kestä jatkuvaa ärsyketulvaa eivätkä itsekään ymärrä miksi ärsyttää ja pinna katkeilee koko ajan. Mutta kun he tämän ymmärtävät, ja ympärillä olevatkin antavat välillä omaa rauhaa, niin ärsytys vähenee ja olo helpottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään on voinut olla mukava päivä mutta ovatko muutkin päivät mukavia? Vanhempien jatkuva kiire ja kokemus huomiotta jäämisestä voivat purkautua kiukutteluna.
Joo meillä lapsi 10v ja ollut tuollainen suurimman osan elämää. On tutkittukin, lievästi autismin kirjolla, sellasia asperger oireita ja aistiherkkyyttä. Ei mitään vakavaa, mutta hermoja raastaa kyllä kanssaeläjillä ja varmasti hänellä itselläänkin. Huoh. Mitäpäs tuolle voi? Yritä ennakoida, anna sen olla ihan omassa rauhassa ja tehdä asiat omalla tavallaan ja omassa aikataulussaan. Vähentäkää ärsykkeitä, joka paikasta ja rauhoittakaa vapaapäivät. Sitten rähjää vähemmän ehkä.
Tosin tämä on aika hankala yhtälö kasvattamisen kannalta :D Että siitäpä, tsemppiä. Varmaan sitten helpottaa kun muuttaa omilleen ja saa rakentaa täysin itselleen sopivan elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänään on voinut olla mukava päivä mutta ovatko muutkin päivät mukavia? Vanhempien jatkuva kiire ja kokemus huomiotta jäämisestä voivat purkautua kiukutteluna.
Useimmat päivät pitäisi olla mukavia kyllä. On välillä kiirekin, mutta harvemmin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Autistinen? Monilla ei pää kestä jatkuvaa ärsyketulvaa eivätkä itsekään ymärrä miksi ärsyttää ja pinna katkeilee koko ajan. Mutta kun he tämän ymmärtävät, ja ympärillä olevatkin antavat välillä omaa rauhaa, niin ärsytys vähenee ja olo helpottuu.
Ei ole kylläkään mitään diagnoosia lapsella. Ja hån ei halua olla rauhassa itsekseen vaan haluaa olla seurassa missä voi yrittää ärsyttää muita räjähtelemään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Autistinen? Monilla ei pää kestä jatkuvaa ärsyketulvaa eivätkä itsekään ymärrä miksi ärsyttää ja pinna katkeilee koko ajan. Mutta kun he tämän ymmärtävät, ja ympärillä olevatkin antavat välillä omaa rauhaa, niin ärsytys vähenee ja olo helpottuu.
Täällä kaikki saa diagnoosin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autistinen? Monilla ei pää kestä jatkuvaa ärsyketulvaa eivätkä itsekään ymärrä miksi ärsyttää ja pinna katkeilee koko ajan. Mutta kun he tämän ymmärtävät, ja ympärillä olevatkin antavat välillä omaa rauhaa, niin ärsytys vähenee ja olo helpottuu.
Täällä kaikki saa diagnoosin.
Moni saa diagnoosin vasta aikuisena ja olisi ollut huomattavasti helpompi elämä, jos ymmärtäisi, miksi reagoi niin kuin reagoi. Ei siitä siis välttämättä haittaa ole, että ymmärtää, miksi joku käyttäytyy kuten käyttäytyy. Eikä siihen diagnoosia tarvita, että osaa tarjota jollekin työkalut elämän helpottamiseen. Se diagnoosi kun ei varsinaisesti mitään muuta. Jos ilman diagnosoimaton autistinen tarvitsee tarkat rutiinit eikä kestä ylimääräistä hälyä tai haluaa tehdä asiat omalla tavallaan, niin ei nuo asiat muutu, vaikka saisi diagnoosin. Mutta muiden pitäisi ymmärtää häntä siitä huolimatta, vaikkei hänellä diagnoosia ole. Ja varsinkin sitten, jos sen diagnoosin saa.
Minulla ei ole epilepsia- eikä autismidiagnoosia, mutta pienenä lapsena olen kuulemma ollut todella huono nukkumaan. En rauhoittunut, vaan minulla oli koko ajan joku "hätä", pelkäsin ihmeellisiä asioita enkä nukkunut koska pelkäsin tai olin ylikieroksilla tai jotain, tms..., ja niitä lääkittiin jollain epilepsialääkkeellä ollessani noin 4 v. Se auttoi ja sain paremmin nukuttua. Lääkitys lopetettiin ehkä vuoden käytön jälkeen, ja kävin kouluni normaalisti. Mutta jos en olisi saanut apua tuohon ongelmaan pikkulapsena, mikä se ongelma sitten olikaan (en tiedä eikä ollut tai ole diagnoosia), niin elämäni olisi varmasti ollut huomattavasti vaikeampaa, kun asia olisi kroonistunut aivoihin, ja ollut huomattavasti hankalampaa hoitaa enää vuosia myöhemmin...
Tiedän monia, jotka ovat saaneet autismi- tai ADHD-diagnoosin vasta yli kolmekymppisenä. Ja he ovat miettineet asioita ihan toden teolla, ja pohtineet sitä, miten heidän elämänsä olisi ollut helpompaa, jos olisivat ymmärtäneet itseään ja reaktioitaan paremmin, ja osanneet kertoa myös muille, miksi reagoivat näin.
Ihan se ja sama onko aloittajan lapsella diagnoosi vai ei, mutta oireisiin kannattaisi silti löytää joku ratkaisu. Nythän lapsen käytös kuormittaa ympärillä olevia ja lasta ihan kohtuuttomasti. Jos ratkaisuna ei ole käytöstapojen opettaminen (eli ei käyttäydy noin vain koska käyttäytyy huonosti), niin sitten lapselle pitää tehdä jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autistinen? Monilla ei pää kestä jatkuvaa ärsyketulvaa eivätkä itsekään ymärrä miksi ärsyttää ja pinna katkeilee koko ajan. Mutta kun he tämän ymmärtävät, ja ympärillä olevatkin antavat välillä omaa rauhaa, niin ärsytys vähenee ja olo helpottuu.
Täällä kaikki saa diagnoosin.
Moni saa diagnoosin vasta aikuisena ja olisi ollut huomattavasti helpompi elämä, jos ymmärtäisi, miksi reagoi niin kuin reagoi. Ei siitä siis välttämättä haittaa ole, että ymmärtää, miksi joku käyttäytyy kuten käyttäytyy. Eikä siihen diagnoosia tarvita, että osaa tarjota jollekin työkalut elämän helpottamiseen. Se diagnoosi kun ei varsinaisesti mitään muuta. Jos ilman diagnosoimaton autistinen tarvitsee tarkat rutiinit eikä kestä ylimääräistä hälyä tai haluaa tehdä asiat omalla tavallaan, niin ei nuo asiat muutu, vaikka saisi diagnoosin. Mutta muiden pitäisi ymmärtää häntä siitä huolimatta, vaikkei hänellä diagnoosia ole. Ja varsinkin sitten, jos sen diagnoosin saa.
Minulla ei ole epilepsia- eikä autismidiagnoosia, mutta pienenä lapsena olen kuulemma ollut todella huono nukkumaan. En rauhoittunut, vaan minulla oli koko ajan joku "hätä", pelkäsin ihmeellisiä asioita enkä nukkunut koska pelkäsin tai olin ylikieroksilla tai jotain, tms..., ja niitä lääkittiin jollain epilepsialääkkeellä ollessani noin 4 v. Se auttoi ja sain paremmin nukuttua. Lääkitys lopetettiin ehkä vuoden käytön jälkeen, ja kävin kouluni normaalisti. Mutta jos en olisi saanut apua tuohon ongelmaan pikkulapsena, mikä se ongelma sitten olikaan (en tiedä eikä ollut tai ole diagnoosia), niin elämäni olisi varmasti ollut huomattavasti vaikeampaa, kun asia olisi kroonistunut aivoihin, ja ollut huomattavasti hankalampaa hoitaa enää vuosia myöhemmin...
Tiedän monia, jotka ovat saaneet autismi- tai ADHD-diagnoosin vasta yli kolmekymppisenä. Ja he ovat miettineet asioita ihan toden teolla, ja pohtineet sitä, miten heidän elämänsä olisi ollut helpompaa, jos olisivat ymmärtäneet itseään ja reaktioitaan paremmin, ja osanneet kertoa myös muille, miksi reagoivat näin.
Ihan se ja sama onko aloittajan lapsella diagnoosi vai ei, mutta oireisiin kannattaisi silti löytää joku ratkaisu. Nythän lapsen käytös kuormittaa ympärillä olevia ja lasta ihan kohtuuttomasti. Jos ratkaisuna ei ole käytöstapojen opettaminen (eli ei käyttäydy noin vain koska käyttäytyy huonosti), niin sitten lapselle pitää tehdä jotain muuta.
Ei ole tahallista huonoa käytöstä vaan jotain muuta. Lapsi jotenkin joutuu ja juuttuu tuollaiseen tilaan, vaikka ei itsekään haluaisi. En vain tiedä mitä tehdä. Ap
Ikä?