Uskonnollisen kasvatuksen vaikutus seksuaalisuuteen

Kasvoin tiukan uskonnollisessa perheessä, jossa meidät lapset saatiin uskomaan, että mm. itsetyydytys on syntiä ja seksi kuuluu vain avioliittoon (ja sinnekin vain tietyllä oikealla tavalla...). Opin jo lapsena häpeämään ja pelkäämäänkin kaikkea seksiin liittyvää.

Muutin kuitenkin heti lukiosta päästyäni poikaystävän kanssa yhteen toiseen kaupunkiin, jossa aloitin opiskelut. Äitini vaati, että meidän pitäisi mennä naimisiin - onneksi en kuitenkaan tehnyt sitä, koska erosimme pari vuotta myöhemmin. Olin parisuhteessa vain siksi, että halusin päästä pois lapsuudenkodista enkä osannut olla yksin.

Vasta nyt melkein nelikymppisenä pystyn jotakuinkin objektiivisesti käymään läpi elämääni tuon uskonnollisuuden varjossa. Millaisen muurin se oli tehnyt minun ja elämän väliin. Kaikki pelotti, parisuhteet olivat vaikeita syyllisyyden ja häpeän tunteiden kanssa jne.

Vasta näin myöhään elämässäni olen löytänyt seksuaalisuuteni. En tunne enää syyllisyyttä, vaikka en ole naimisissa vieläkään. Tuntuu vapauttavalta haluta ja saada seksistä nautintoa ilman kaikkea sitä kielteistä, joka ennen varjosti tätä osaa elämästä. Vasta nyt ymmärrän, miten kamalaa kaltoinkohtelua uskonnolliset vanhemmat saavat ihan laillisesti tehdä lapsilleen.

Löytyykö kohtalotovereita? Oletteko löytäneet tien vapauteen? Kauanko siihen meni aikaa?

Itse jouduin jo vuosia sitten katkaisemaan välit vanhempiini, jotta pystyisin elämään oman näköistä elämää ja vapautumaan syyllisyydestä, pelosta ja häpeästä.