Lue keskustelun säännöt.
Ovatko nuo lapsiurheilijat oikeasti onnellisia? Suhtaudun varauksella
02.01.2023 |
kaverin lapsen menestykseen. Lapsi on 10-vuotias ja vanhemmat ovat leiponeet hänestä erikoislahjakkuutta ihan vauvasta lähtien. Mammakerhoissa tästä lapsesta tehtiin iso numero joka käänteessä kuinka hän kävelee jo 6 kk ikäisenä ja pissaa pönttöön. Myöhemminkin lapsesta piti tehdä kaikessa ihan paras ja etevin. Juhlissa piti tehdä numero epäterveellisistä tarjoiluista ja ottaa lapselle omat eväät, vain tietyt kaverit kelpasivat, kaikki koulut ja opettajat olivat niin huonoja että lapsi piti ottaa kotikouluun.
Kaverini kommentoi syömisiä jatkuvasti ja on haukkunut lähestulkoon kaikki läskeiksi. Omalle syntymättömän lapselleen hän oli vihainen kun lapsi ei syntynyt sinä päivänä kun kaveri halusi. Lapsen ulkonäköä arvosteli myös rumasti kun lapsi oli vasta vauva. Lapsi on päässyt nyt pitkälle ja hänet on huomattu. Lapsi on äärimmäisen trimmissä kunnossa, harjoittelee monta kertaa viikossa loukkaantumisista huolimatta. Vanhemmat ovat itse epäonnistuneet elämässään, lapsi on joutunut elämään kammottavien tappeluiden keskellä, mutta lapsesta on rakennettu menestyvä ja myyvä tuote. Olen seurannut lapsen menestystä ja huomaan hänen nousseen erittäin lupaavaksi huippulahjakkuudeksi. Hän esiintyy yhä isommilla areenoilla ulkomaita myöten. Olen tuntenut kaverini lapsesta lähtien ja hänen äitinsä oli samanlainen, mikään ei riittänyt ikinä. Hänestä tulikin hermoraunio joka ei ole pystynyt työelämään enää vuosiin. Itsekin olen ottanut häneen etäisyyttä.
Mietin ihan oikeasti voiko tuo herttainen lapsi olla oikeasti onnellinen kilpaillessaan nilkka paketissa vanhempien kannustaessa vain puremaan hammasta ja jatkamaan.
Kommentit (15)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se järvi soutamalla kulu! - SBörg
Ryydmanni kuulemma liittyy kristillisdemareihin.
No suurin osa urheilevista lapsista on onnellisia. Myös niistä menestyvistä.
Kaverin lapsen menestys varmaan kyllä loppuu ennenkuin ehtii oikein alkaakaan, koska nuo olosuhteet ei kyllä tue sitä henkistä puolta ollenkaan. Päinvastoin. Urheilevan lapsen vanhemman kuuluu huomioida se lapsen hyvinvointi vaikka lapsi itse haluaisi esim kisata nilkka paketissa. Vanhempi ei voi loputtomasti ajatella "nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin"
Oman lapsen harrastuksessa on näitä jonkun verran. Treenejä 5krt viikossa 3h kerrallaan. Joka viikonloppu kisat. Ei oikein muuta elämää kuin se harrastus. Parin tytön äidistä näkee miten urheilu on sille äidille tärkeämpää kuin lapselle ja lasta pusketaan koko ajan eteenpäin, eikä mitenkään terveellä tavalla. Tottahan ne lapset menestyy nyt, mutta kyse on 8-10-vuotiaista. Kuinka moni jaksaa tuollaista rääkkiä vuosia. Ei tuolla toiminnalla mitään menestyviä aikuisurheilijoita tehdä.
Oma lapseni on lajissaan keskikastia. Tykkää lajista ja käydä kisoissa, vaikka ei olekaan se paras. Kilpailee noin kerran kuussa. Treenaa vain murto-osan siitä mitä ikäluokkansa huiput. Minulla on itselläni kilpaurheilutausta ja urheilin tosissani ikävuodet 16-22v. Se antaa paljon, mutta myös ottaa niin paljon, etten ikimaailmassa pistäisi 9-vuotiasta siihen. Sitä pitää haluta itse ja olla itse valmis luopumaan niistä jutuista, joista täytyy. Jos vanhempana haluaa panostaa ja pistää kaikkensa peliin, tuen sitä. Mutta nyt saa olla ihan vaan lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsen harrastuksessa on näitä jonkun verran. Treenejä 5krt viikossa 3h kerrallaan. Joka viikonloppu kisat. Ei oikein muuta elämää kuin se harrastus. Parin tytön äidistä näkee miten urheilu on sille äidille tärkeämpää kuin lapselle ja lasta pusketaan koko ajan eteenpäin, eikä mitenkään terveellä tavalla. Tottahan ne lapset menestyy nyt, mutta kyse on 8-10-vuotiaista. Kuinka moni jaksaa tuollaista rääkkiä vuosia. Ei tuolla toiminnalla mitään menestyviä aikuisurheilijoita tehdä.
Oma lapseni on lajissaan keskikastia. Tykkää lajista ja käydä kisoissa, vaikka ei olekaan se paras. Kilpailee noin kerran kuussa. Treenaa vain murto-osan siitä mitä ikäluokkansa huiput. Minulla on itselläni kilpaurheilutausta ja urheilin tosissani ikävuodet 16-22v. Se antaa paljon, mutta myös ottaa niin paljon, etten ikimaailmassa pistäisi 9-vuotiasta siihen. Sitä pitää haluta itse ja olla itse valmis luopumaan niistä jutuista, joista täytyy. Jos vanhempana haluaa panostaa ja pistää kaikkensa peliin, tuen sitä. Mutta nyt saa olla ihan vaan lapsi.
Lisäyksenä. Lapsi voi olla onnellinen, jos haluaa sitä elämää itse oikeasti. Mutta jos tekee sitä vain vanhempien mieliksi, on luultavasti onneton.
Kyllä mä lapsena intohimoisesti pelasin seuroissa lätkää ja futista ja vielä hiidinki kilpaa. Ja rakastin kaikkia niitä lajeja ja oli mahtava mennä kun oli joukkuekavereitakin. Nuorena sitä palautu nopeasti rasituksesta ja jaksoi. Tietysti vanhemmilla oli suuremmat odotukset, mutta itselle se oli hauskanpitoa ja tottakai kun ylitti itsensä ja voittikin palkintoja niin tuntui hyvältä. Mutta ei se sitten 16 vuotiaana lopettaminen tuntunut pahalta kun tuli uusia juttuja elämään ja nykyjään 20 vuotta myöhemmin tuo urheilukipinä joka oli nuoruudessa on vain hyväksi kun tykkää liikkua kaikin tavoin ja pysyy terveenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin onnellinen, koska urheilu lähti minun tarpeista. Kaverin äiti taas eli omia menetettyjä unelmia kaverin kautta. Ei se kauhean onnelliseksi tehnyt.
Antakaa vanhemmat lastenne harrastaa sitä mitä he haluavat ja sillä intensiteetillä kuin he haluavat.
No tuo mainitsemasi tapaus on jo lähellä lasutapausta. Kyllä lapsi tarvitsee vertaisiaan ja hänellä on oikeus käydä koulussa ja osallistua lapsi- ja nuorisokulttuuriin. Kotikoulu on mielestäni ok erityislapselle, jotka eivät saa tukea koulussaan sekä kiusatuille, joiden kiusaamista koulu ei saa lopetettua/tunnusta. Kotikoulu, koska vanhemmat ovat ylimielisiä ja kuvittelevat, että kukaan ei osaa heidän uniikkia lumihiutaleita opettaa oikein, on ääliömäisyyttä. Valitettavasti laillista kuitenkin.
Tuon sortin vanhemmat kyllä tunnistan mammavuosilta. Nämä on niitä, joiden mielestä kaikkien muiden pitäisi ihailla sitä omaa pirkko-petteriä, koska se on etevämpi ja taitavampi kuin muut. Todellisuudessa pirkko-petteri on ihan tavallinen lapsi, joka on saanut kohtalokseen ympärillään pörräävän vanhemman, joka haluaa lapsensa toteuttavan omat toteutumattomat haaveet. Yök. Toisille ne haaveet ovat urheilumenestystä ja toisille koulumenestystä. Yhteistä kuitenkin lapsen näkeminen oman egon jatkeena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon perusteella mitä kuvailit, niin teini-iän alkaessa tuo lapsi alkaa oireilla mielenterveyden ja syömisen kanssa.
Ei välttämättä ja toivottavasti ei, mutta tiedän monta esimerkkiä, jossa on käynyt niin. (Myös minä itse)
Voi olla onnellinen, jos urheilee omasta halustaan. Jos muiden käskystä, niin sitten ei. Alakoulussa on niin vähän tunteja, että aikaa jää muuhunkin paljon. Jos koulua on 20 tuntia niin se on keskimäärin 4 h päivässä. Vaikka olis 3 h treenit ja 3 h kavereiden kans, on mennyt vasta yht. 10 h. Läksyihin ei aikaa mene kuin maks 15 min alakoulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on myös kilpaurheilutausta, jossa uran huippu saavutetaan 15-17 -vuotiaana. En kadu ollenkaan "menetettyjä" lapsuusvuosia. Lapset rakastavat kilpailua ja uuden oppimista! Mulla oli todella paljon kavereita, jotka on edelleen läheisiä ystäviä. Saatiin reissata yhdessä kisamatkoilla, treenileireillä, matkusteltiin ympäri eurooppaa ja saatiin sellaisia elämänkokemuksia, mitä vain harva lapsi tai nuori pääsee ikinä kokemaan! Bonuksena sain terveet elämäntavat, itsekuria toteuttaa unelmiani ja täydellisen vartalon.
Taidat nähdä kaverisi perheessä vikoja, koska itselläsi on huono omatunto lastesi laiminlyömisestä ja siitä, ettet ole panostanut heidän tulevaisuuteen ja terveyteen.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla onnellinen, jos urheilee omasta halustaan. Jos muiden käskystä, niin sitten ei. Alakoulussa on niin vähän tunteja, että aikaa jää muuhunkin paljon. Jos koulua on 20 tuntia niin se on keskimäärin 4 h päivässä. Vaikka olis 3 h treenit ja 3 h kavereiden kans, on mennyt vasta yht. 10 h. Läksyihin ei aikaa mene kuin maks 15 min alakoulussa.
Sulla ei taida olla hajuakaan miten väsyttävää on treenata 15h viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla onnellinen, jos urheilee omasta halustaan. Jos muiden käskystä, niin sitten ei. Alakoulussa on niin vähän tunteja, että aikaa jää muuhunkin paljon. Jos koulua on 20 tuntia niin se on keskimäärin 4 h päivässä. Vaikka olis 3 h treenit ja 3 h kavereiden kans, on mennyt vasta yht. 10 h. Läksyihin ei aikaa mene kuin maks 15 min alakoulussa.
Sulla ei taida olla hajuakaan miten väsyttävää on treenata 15h viikossa.
Se ihan riippuu siitä, millainen pohja on ja miten ne treenit on rakennettu. Kukaan ei kestä täysillä treenaamista 15 h viikossa, mutta jos mukana on ohjeistusta, tekniikkaa, kehonhuoltoa, taktiikan harjoittelua yms. se ei välttämättä ole liikaa.
Lasten yleinen liikuntasuositus kaikille lapsillekin on 3 tuntia päivässä.
Ennustan psyyken hajoamista myöhemmin. Tai mitä jos lapsi haluaakin lopettaa urheilun, miten vanhemmat tähän suhtautuvat.