Säännöllisin väliajoin kuulee, että avioero on nykyään liian helppo, mutta

olen sitä mieltä, että asia on toisin päin, ja että avioliitto on ihan liian helppo solmia.
Täällä nämä aloitukset vahvistavat sen:
Mies söi lasten vanukkaat
Mies makaa sohvalla eikä tee mitään
Mies sammui ja vieraat tulee
Mies Petri taas ja nyt vinkuu
Miehen harrastukset vievät rahamme
Miehen kaverit tärkeintä elämässä
Mies haukkuu ruokaani
Mies ei vie lapsia harrastuksiin
Miehen äiti komentaa meillä
Miehen suvun mökille on pakko mennä
Miehellä on huone jonne ei saa mennä
jne jne jne.

Eikö avioliiton solmimiseen voi sisällyttää sopimusta, jonka tulevat puolisot allekirjoittavat vasta kun neuvonta on ollut? Neuvonta, jossa käydään läpi sellaiset (mielestäni päivänselvät) asiat kuin työnjako, vapaa-ajan määrä, vastuu kodista ja lapsista, yhteinen päätösvalta siitä, mihin mennään lomalla ja mihin yli jääneet rahat sijoitetaan.

Ja ennenkuin luulette muuta, kerron teille, että kun mieheni teki yrittäjänä 12 tunnin työpäiviä, ja minä 6, oli minulle itsestään selvää, että en pyytänyt häntä kaupassa käymään ta kokkaamaan tai imuroimaan, mutta panokseni kodin ja lasten suhteen hän kyllä tiesi (oppi) ja demokratia pelasi raha- ja muissa päätöksissä.

Miksi varsinkin naisilla on vieläkin joku ruusuinen kuva avioliitosta sellaisen miehen kanssa, josta jo tunnin keskustelun jälkeen kuka hyvänsä vieraskin tajuaisi, että tuo ukko ei tule tikkua ristiin liitossa laittamaan?