Mitä tapahtui 650 miljoonaa vuotta sitten- hämmästyttävät todisteet yllättivät tutkijapiirit!
Vanhastaan on tiedetty että maallisesta elämässä tapahtui valtava hyppäys 650 miljoonaa vuotta sitten, alkoi kambrikauden räjähdykseksi kutsuttu vaihe maan historiassa.
Miljardeja vuosia vanhoista kivistä ja kerrostumista löytyy jälkiä varhaisesta elämästä mutta kambrikaudella hyvin nopeasti syntyi valtavasti uusia monisoluisia elämänmuotoja.
Tyhjiin ekologisiin lokeroihin kehittyi ilman kilpailua hyvin erikoisia olentoja, meidän kehityslinjojamme mutta myös muita jotka ovat sittemmin hävinneet kilpailun myötä.
Lauhoissa vuorovesilammikoissa meille täysin vieraat elämänmuodot kellivät ilman kilpailua, petoja ei ollut- elämä oli paratiisimaisen huoletonta.
Nyt tuolta ajalta löytynyt ilmeisesti alieneiden tekemä lentokenttä Etelämantereen jään alta.
Ehkä alienit ensin maan vasta kiinteytyessä kävivät täällä ja jättivät elämän jälkeensä ja maassa möyrimme bakteereina ja viruksina ensimmäiset vuosimiljardit kunnes alienit tulivat uudestaan kambrikaudeksi nimittämäämme aikaan.
Tuohon aikaan oli lämmintä mutta elämä oli hyvin alkeellista; puita ei ollut ei kaloja ei simpukoita, ei lintuja tai ruohonkorttakaan- valtameret olivat äärimmäisen puhtaita ja niiden hiekkarannat ja saaret täysin koskemattomia.
Mahtava lomapaikka tai jonkin avaruuden erakon asuinsija, saatamme periytyä tuollaisen erakon tunkiosta tai hänen lemmikeistään tai kirpuistaan!
Ehkä tuo olento jopa teki koko aurinkokuntamme eläkepäiviään varten! Ihmisten kehitys vielä melko alkutekijöissään ajan puolesta, ymmärryksemme vajavaista.
Hämmästyttävää olisi jos maassa ei oltaisi koskaan vierailtu
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/uskomaton-loyto-3-km-mannerjaan-…