Lue keskustelun säännöt.
Miten rohkaista melkein jo aikuisia lapsia?
Huolestunut äiti
27.12.2022 |
Mulla kaksi tytärtä, noin 20 v. Kummallakin oli lapsena ja vielä yläasteaikoina kavereita. Sitten jotain tapahtui. Toinen jatkoi lukioon ja toinen amikseen ja kumpikin jäi yksin. Eivät juo eikä heitä kiinnosta biletys. Kumpikin opiskelee nyt mieleistään omaa alaa amkissa mutta edelleen ovat yksinäisiä susia. Pärjäävät ihan hyvin opinnoissa ja siellä tarvittavat sosiaaluset taidot riittävät. Eivät tunnu edes kaipaavan kavereira tai seurustelukumppaneita mut onko tommonen nuorten elämää. Opiskelua ja loppuaika kotona puhelimella ja netflixissä. Kaikki lomat yksin tai mun kans. Vähän ujoutta ilmassa. Toinen saanut keskusteluapua ahdistukseen mutta sekin omien sanojen mukaan jo melkein voitettu... toinen ei ainakaa myönnä että olisi ahdistunut. Ymmärrän että kaikki eivät kaipaa isoja piirejä mutta tämä tuntuu kuitenkin jotenkin pahalta minusta. Muuttavat varmaan pian omiin asuntoihin. Pelkään että erakoituvat lisää. Huolehdinko turhaan? Mitä tekisitte ja onko tälkainen tuttua kellekään?
Kommentit (8)
Sinun elämäsi on sinun elämää ja aikuisten lastesi elämä on heidän elämäänsä. Huolehdi omista asioistasi ja älä päsmäröi muiden elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ovat onnellisia elämäänsä noin, niin en olisi huolissani. Hyvinhän heillä näyttää olevan asiat.
Onko heistä toisilleen kaveria? Millaiset välit keskenään?
Kuulostaa ihan minulta. Valitettavasti minulla ei ole mitään ideaa siitä miten voisit auttaa :(
Ovatko siskokset keskenään tekemisissä? Ei kaikki kaipaa paljon kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän tarina... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävykset ja sain seurata pojan kehitystä. Poika rakasti vihreää dinosauruspehmoleluaan ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa opettajat ennustivat pojasta tulevan vielä jotain suurta, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa juoda kaakaota koulun jälkeen ja nukkua öitä laavulla. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Aika kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Jokin pojassa muuttui, hänestä tuli kotona hiljaisempi ja varautunut. Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta jokin oli toisin ja yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Lukion ollessa lopuillaan toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika oli ainoastaan uusien kuvioiden tarpeessa. Poika opiskelikin poliittista historiaa vuoden verran, mutta palattuaan kesäksi kotiin, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...
Oho, sinäkin outo höpäjytes oot vielä maisemissa. Ei sua vähään aikaan ole kuulunutkaan palstalla tämän sekavan ja kummallisen tarinan kanssa.
Pian aikuisia? Eivätköhän he ole olleet aikuisia jo jonkun aikaa.
Oletko ylisuojellut ja pitänyt heitä liian pieninä ikäänsä nähden aina?
Tuossa näet sitten lopputuloksen. Sama efekti kuin peräkammari pojilla.
Meidän tarina... Tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävykset ja sain seurata pojan kehitystä. Poika rakasti vihreää dinosauruspehmoleluaan ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa opettajat ennustivat pojasta tulevan vielä jotain suurta, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa juoda kaakaota koulun jälkeen ja nukkua öitä laavulla. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Aika kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Jokin pojassa muuttui, hänestä tuli kotona hiljaisempi ja varautunut. Poika opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta jokin oli toisin ja yritimme selvittää mitä oli tapahtunut. Lukion ollessa lopuillaan toivoimme armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika oli ainoastaan uusien kuvioiden tarpeessa. Poika opiskelikin poliittista historiaa vuoden verran, mutta palattuaan kesäksi kotiin, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...