Lue keskustelun säännöt.
Olenko masentunut?
02.08.2010 |
Elämä tuntuu toivottomalta. En sinänsä ole kauhean surullinen mutta kun mietin tulevaisuutta, se tuntuu ahdistavalta. Vaneheneminen, "tätäkö tämä nyt sitten on" -ajatukset, työssäkäynti stressaa, kun mietin, että sielläkin olisi lähes pakko vielä seuraavat 30v käydä. Kevään aikana en ole enää jaksanut pitää ihmisiin yhteyttä, olen vain yksikseni. Mielialalääkkeitä olen syönyt muutaman kuukauden; eivät tunnu nekään auttavan. Mitä teen?
Kommentit (4)
uskalla pohtia työpaikan vaihtoa tms, kun nykyinenkin on vain pätkätyö. Toisaalta ajtus vakityöstä ahdistaa sekin :-/ Sellainen tunne että mitä vain valitsen, valitsen "väärin" ja syteen menee. En tiedä, onko vika päässäni vai ympäristössä. Kaiketi pään sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
masentunut. Ei mitään lääkitystä. Omaan tilaani uskon kuitenkin ympäristöllä olevan suuri merkitys. Asumme rauhallisella oaikkakunnalla ja tuttavia on runsaasti. Silti tunnen itseni yksinäiseksi ja haluaisin takaisin kaupungin sykkeeseen. Lapset ovat kuitenkin juurtuneet tänne ja meillä molemmilla on täällä vakityöt. Koko ajan mietin, että ehkä vielä pari vuotta... Mutta sitten...
jonkinlainen turhauma myöskin. Haluaisin jotain vaihtelua mutta toisaalta en uskalla ottaa mitään askelta. Uusi pelottaa. Suuren osan energiasta vie tällä hetkellä työ, johon en saa "tuntumaa" enkä koe viihtyväni. Toisaalta ed tiedä mitä edes haluaisin. Olen ihan hakoteillä.
ap
että vielä 5 vuotta niin vanhempi lapsi pääsee ripille yms...
Mitein kaikkea tuollaista mitä on tulossa, ei ne vuodet kuitenkaan ihan sitä samaa rataa ikuisuuksia jatku.
Mä odotan ainakin innolla sitä aikaa kun ei tarvii enää sillä tavalla lapsista huolehtia vaan voin tulla ja mennä mieleni mukaan, mies muuttakoon sinne töihinsä, siellähän se muutenkin on...
Koita keksiä jokin uusi harrastus tai miettiä jotain mitä on tulossa tai auttaisiko työpaikan vaihto? opiskelu? joku kurssi?