Kannattaako muuttaa takaisin koti/synnyinseudulle? Kokemuksia?

Ei kannata.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata.

Miksei? Ap

Jos omistat asunnon muualla niin kokeile laittaa se vaikka vuodeksi vuokralle ja muuta itse vuokralle vanhaan kotikaupunkiisi. Siinähän sitten näet haluatko jäädä vai oliko huono idea. 

Jos uskoo noita joulu-Hallmark elokuvia, kannattaa. Heti löytyy rakkaus ja puoliso kun jättää suurkaupungin.

itse olen muuttanut ulkomaille ja on alkanut tulemaan ikävä Suomeen vähäsen. Itse en ainakaan voi muuttaa takaisin, on koko elämä täällä ulkomailla jo.

No kokeile. Ellei tule sitten ahdistus, että muistat vanhat asiat ja haluatkin taas pois sieltä. Pääseekö sieltä pois silloin. Hyviä muistoja on, ehkä muitakin. Jos se on maalla, voi olla kaunis luonto. Onko kauppoja saatavilla ym.

No riippuu varmaan aika paljon siitä että mikä se synnyinkaupunki on, aika paljon eroa jossain Helsingissä tai Tampereessa ja jossain 2000 asukkaan kunnassa.

Tottakai kannattaa muuttaa pois pk-seudulta!

Onko julmempaa tekoa lasta kohtaan, että kasvattais sen keenereitten ympäröimänä jossain Vuosaaressa...

Me muutettiin mun kotiseuduille korona-aikana pari vuotta sitten. Ajattelin sen olevan lottovoitto, lasten isovanhemmat lähellä jotka olivat vasta jääneet eläkkeelle sekä miehen kanssa mahdollisuus tehdä etätöitä joten asuinpaikalla ei väliä. Pieni kaupunki Pohjois-Suomessa ja Helsingistä tosiaan muutettiin. 

Alkuun menikin hyvin. Ihanaa luontoa lähellä ja vapaus olla vain. Sai rauhoitettua mieltä ja kehoa kaupungin härdellistä ja korona-ajan ongelmista. 

Pikkuhiljaa alkoi olla ongelmia. Tai oikeastaan tuli kiusallisia tilanteita kun tajusi, että täällähän on ne lapsuuden/nuoruuden ns jämätyypit jotka jäi paikkakunnalle. Sattumoisin joskus heihin törmännyt kun olen lomaillut vanhemmillani. Mutta se, että heihin törmää lasten päiväkodissa ja kouluissa, he ovat töissä aloilla joita tarvitsee esim terveyspalvelut. Tuntuu, että joka kauppareissulla ja kirjastossa yms törmää johonkin tuttuun jota välttämättä ei haluaisi nähdä (mua kiusattiin koulussa). Tiedän että minusta on vuosien aikana kiertänyt vaikka mitä huhupuheita ja juoruja täällä, olinhan muuttanut isolle kirkolle Helsinkiin ja löytänyt "erikoisen" miehen itselleni. Tunsin olevani taas kiusattu pieni tyttö jota alkoi ahdistaan. 

Tajusin myös sen miksi aikoinaan halusin täältä pois. Pieni kaupunkj jossa ei ole minulle sellaista mitä kaipaan. Rakastan tapahtumia, kulttuuria, ihmisiä, kahviloita, harrastuksia yms. Haluan välillä olla anonyymi joka saa kulkea rauhassa ja käydä lääkärissä nolon asian vuoksi, ostaa apteekista raskaustestin ilman, että koko kylä juoruaa että nyt sille on lisää lapsia tulossa. 

Lapsilla on ikävä Helsingin kavereita ja leikkipuistoja (joissa oli aina lapsia ja tekemistä), Hoploppeja yms. Miehen kanssa myös ikävä meille tyypilliseen elämään, että voi käydä lempiraflassa, teatterissa ja elokuvissa, harrastaa tiettyjä harrastuksia ja siis ylipäätään tiedätte mitä tarkoitan kun puhun Helsingin kattavasta valikoimasta laidasta laitaan kaikkea mitä voi kokea,  syödä, nähdä ja tehdä, jopa että kaupoista saa lemppariruoka-aineita.

Täällä tuntuu niin kuin aika olisi pysähtynyt, tuntuu kuin elämä menee hukkaan.  

Ollaan muuttamassa vuodenvaihteessa takaisin Helsinkiin. Siellä on meidän paikkamme. 

Vierailija kirjoitti:

Tottakai kannattaa muuttaa pois pk-seudulta!

Onko julmempaa tekoa lasta kohtaan, että kasvattais sen keenereitten ympäröimänä jossain Vuosaaressa...

Tämä. En ikinä voisi kasvattaa jälkikasvua tuolla pk-seudun paskaläävässä.

Oli meidän perheelle paras vaihtoehto muuttaa takaisin Espoosta Pohjanmaalle. Ei ikinä takaisin pk-seudulle.

Se riippuu ihan mitä arvostaa ja toki myös siitä minkä ikäisiä lapsia minkälaisine harrastuksineen sattuu perheestä löytymään.

Todellisella syrjäseudulla täytyy toki viihtyä enemmän koti ympyröissä ja nauttia luonnon tarjoamista aktiviteeteista. Remppailla taloa ja autoja, hoitaa eläimiä, metsästää, kalastaa, samoilla, sienestää, kiipeillä, veneillä, meloa, tutkia tähtitaivasta, lukea kirjoja, kutoa, leipoa jne.

Jos taas kaipaa sitä, että elämä on vahvasti oman kodin ulkopuolella ja sisältää "tapahtumia, kulttuuria, ihmisiä, kahviloita, harrastuksia yms", niin silloin luonnollisesti maaseutu ei ole se omin asuinpaikka, eikä kyllä kovin moni pienehkö kaupunkikaan.

Se on toki väistämätön tosiasia, että kovin pienellä paikkakunnalla (alle 20 000 asukasta) tulee törmättyä nuoruuden tuttuihin, halusipa sitä tai ei ja tuo voi muodostua joillekin kynnyskysymykseksi. Itse en heitä kuitenkaan kutsuisi lähtökohtaisesti "jämätyypeiksi", he vain omaavat erilaisia elämänarvoja kuin monet "isoon maailmaan" lähteneet.

Riippuu siitä, mitä synnyinseudullasi on sinulle tarjota.

Muista, että kotiseudun kaipuu on usein kaipuuta lapsuuteen ja nuoruuteen, maailmaan, jota ei enää ole.

Et myöskään ole enää sama ihminen.

Ikävä on toisinaan kova, mutta... Mä olin piktällä sairalaslomalla ja yhdistettynä etätyöhön, niin lähdin alle kouluikäisten lasten kanssa lapsuuden maisemiin. Mies jäi koululaisten kanssa kotiin, kävivät viikonloppuisin. Kaikkiaan tämä larppaus kesti yhdistettynä vuosilomaan vajaa puolivuotta.

Meillä on siellä "mökki", ettei tarvinnut muiden nurkissa asustella.

Sai isovanhemmat (+ muut halukkaat) hötkytellä muksuja miten tahto ja kyllä ne tahtokin.. Onneksi olivat tuossa alussa innokkaita, kun silloin mä sitä tarjottua apua tarvitsin. Sitten aloinkin pärjäämään hyvin itekseni, eivät käyneet edes joka viikko, vaikka päivittäin alkuun olivat siinä ja uhkailivat, ettei rauhaan jätä. Kuukauden päivät sitä kesti. Sitten jengi alkoi olemaan maltillisempia kyläilyissä ja kutsuissa.

Arki alkoi näyttää puoliaan. Joka paikkaan on pirun pitkä  matka. Koululaisia ei voi päästää mihinkään itekseen, vaan nekin pitää kuskata syksystä-kevääseen. Lähinnä siis kavereiden luo, kun harrastuksia ja puistoja tms. ei ole.

Omassa pihassa kykkiminen alkaa maistua puulta aika äkkiä. Tekemiset alkaa olla vähissä.

Kaupat, lääkäripalvelut, kirjastot, museot (niitäkin aloin jo kaipaamaan) on sen kolkytä kilsan päässä. Ei niissä noineen vaan lähdetä piipahtamaan.

Enkä mä varmaan työllistyiskään siellä. Nyt saikku-etäyhdilistelmällä, mutta ei se niin normaalisti mene, että voisin etäillä jatkuvasti.

Nää sukulaiset ja rakkaat keitä on toisinaan ikävä näyttivät sitä arkistakin puoltaan ja ikävätkin lähti hetkeksi aikaa. Talteen otin hetkiä, että kun ikävä iskee, niin muistelen niitä sitten. ;) Hyviä tyyppejä ovat, mutta pienempinä annoksina.

Mä nautin kaupungin vapaudesta ja hälystä. Ei tarvii olla tuijoteltavana ja puskajuttujen kohteena. Juoruaminen oli aivan jäätävää ja miten kaikki tiesikin asiamme - kiitos äiti!

Siellä äidit nytkin "itkee", kun olisi niin kiva, kun asuisitte täällä. Ei jouluksikaan mennä. Oli sen verran hurja kokemus. Oma joulu, oma rauha.

Jos ikävä on kova ja muutto sinne tekee onnelliseksi, niin kannattaa.

Itse en aio muuttaa, koska työmahdollisuudet ovat täällä etelässä ja olen täällä onnellinen. Kotiseudulle Lappiin kaipaan kauniin luonnon ja askeettisemman, rauhallisen elämän takia, johon minut "vanhanliiton" porotilallisen lapsena on kasvatettu. Mökki kotiseudulla on riittänyt kompensoimaan tämän, se on myös hyvä vaihtoehto, jos taloudellisesti mahdollinen ja elämä muualla noin muutoin on onnellista ja tasapainoista.

Riippuu siitä, mitä synnyinseudullasi on sinulle tarjota.

Muista, että kotiseudun kaipuu on usein kaipuuta lapsuuteen ja nuoruuteen, maailmaan, jota ei enää ole.

Et myöskään ole enää sama ihminen.

Jos olet helposti ystävystyvä avoin välitön kannattaa.Minä tulin juurilleni yksin särkyneenä ei löytynyt sitä lapsuuden lintukotoa vaan pahempi helvetti.

Ikinä edes oikeasti lähtenyt vaikka muualla asunkin. Kotitilaa pyöritän nyt nelikymppisenä sivutyönä.

-m

up

Vierailija kirjoitti:

Todellisella syrjäseudulla täytyy toki viihtyä enemmän koti ympyröissä ja nauttia luonnon tarjoamista aktiviteeteista. Remppailla taloa ja autoja, hoitaa eläimiä, metsästää, kalastaa, samoilla, sienestää, kiipeillä, veneillä, meloa, tutkia tähtitaivasta, lukea kirjoja, kutoa, leipoa jne.

Jos taas kaipaa sitä, että elämä on vahvasti oman kodin ulkopuolella ja sisältää "tapahtumia, kulttuuria, ihmisiä, kahviloita, harrastuksia yms", niin silloin luonnollisesti maaseutu ei ole se omin asuinpaikka, eikä kyllä kovin moni pienehkö kaupunkikaan.

Mielenkiintoinen näkökulma, että metsästäminen, kalastaminen, veneily ja muu ulkoilmaelämä ei tapahdu kodin ulkopuolella, kuten kahvilat ja harrastukset kaupungissa. 

Mutta sellaista se on, kun on kauheat stereotypiat ja mustavalkoinen ajattelumalli.