Koira sai huonoja uutisia
5v pystykorva koira alkanut murisemaan omille lapsille ja vieraille. Koira on ollut koko ikänsä "vähän erityinen", kaikenlaisia kotkotuksia ja reaktiivisuutta (huono hermorakenne, välillä asiat on vain liikaa ja pakenee mököttämään tai sekoaa ja alkaa käydä ylikierroksilla). On sisäkoirana, ei murise ruuasta tai makuupaikasta, vaan välillä rapsutuksista tai pelkästä ohikulkemisesta.
Kävimme eläinlääkärissä, koiraa tutkittiin paljon ja kalliisti. Löytyi rakenteellisia vikoja mitkä aiheuttavat kipua ja jumeja. Saatiin lääkityksiä ja sovittiin kontrolliaika. Kontrollissa ell ei ollut tyytyväinen lääkityksen muutoksiin ja sanoi, että valitettavasti hän ei näe vaihtoehtona kuin eutanasia tai yrittäisimme etsiä koiralle uuden lapsettoman kodin (mm. Murina omille Lapsille ei ole loppunut). Ei ollut varma sopeutuuko meidän herkkä Koira uuteen kotiin.
Olin yhteydessä ongelmakoirakouluttajaan (myös koirahieroja) ja kirjoitin pääpiirteet hänelle. Laittoi, että voisimme tavata ja hän ei annetuilla tiedoilla näe kuin kaksi vastuullista vaihtoehtoa: eutanasia koiralle tai koulutustoimenpiteitä ja yritystä saada asioita paranemaan.
Vastasin kouluttajalle että milloin ja millä hinnalla hän voisi tavata, lisäksi kirjoitin viestin liitteeseen kattavasti koiran historiasta. Nyt kouluttajasta ei kuulu mitään, ja murinaa ollut taas muutamana päivänä lapsille.
En tiedä mitä haen tällä viestillä, ehkä myötätuntoa. Uutta kotia ei ainakaan lähipiiristä löydy. Koiran fyysiset ongelmat eivät poistu, eli uudessa kodissakaan elämän pituus ei ole välttämättä montaa vuotta, mahdoton sanoa miten koira elää kivun ja fysiikkansa kanssa lääkityksen kera.
Ihan kamalaa. Nuori koira, normaalisti elävät helposti yli 10 vuotiaksi. On meidän kolmas koira ja toinen tämän rodun edustaja, eli kokemusta koirista ja rodusta löytyy kyllä. Meillä ollut koiria vuodesta 2006, minun lapsuudenkodissa ollut pystykorva aina.
Mitä itse tekisit tässä tilanteessa? Paljon on tehty, mutta tämän ikäisen koiran lopettaminen tuntuu itsestä niin vaikealle, että haluaa varmistaa kaikki kivet ennen kuin moisen päätöksen lyö lukkoon.
Kommentit (13)
Onko tapahtunut jotain koiran ja lasten välillä, et koira varottaa?
Kannattaa tehdä aluksi koiralle oma rauhallinen tila yhteen huoneeseen koiraportti tms. Saa rauhoittua. Sit tarpeeksi ulkoilua ja aikuisen tuomaa virikettä. Lapsilta rauhoitettu tilanne siis ilman stressiä.
Jos mikään ei tunnu auttavan, etsi koiralle lapseton perhe. Yhtälö lapset ja koira ei kaikille koirille vaan sovi.
No jos olisi oma niin ehdottomasti päästäisiin pois. Kipeän koiran siirtäminen vielä toisen kotiin. Ei.
Miksi nuoremman eläimen kipujen lopettaminen olisi huonompi vaihtoehto kuin kärsimyksen jatkuminen.
Pahoittelen silti.
Tiedän oman lemmikin kautta että olisi kipeää ja itkisin mutta näin tekisin.
Vierailija kirjoitti:
Pystykorvasta saa hyvän karvahatun. Hittooks noitten kanssa pelleilemään.
Sinusta saisi hyvän määrän saippuaa.
jos murinan syynä on kivut - voin kuvitella jos lapset ruukaa tulla koiran iholle, että se pelkää niitä ja murisee etteivät koskisi - niin eutanasia on paras vaihtoehto. Meillä oli koira, joka jouduttiin nuorena nukuttamaan kun ei kouluttajakaan mahtanut mitään.
Itse en luota enää yhtään nykyisiin eläinlääkäreihin ja niiden tutkimuksiin.
Eutanasia tulee esille heti kättelyssä ja vasta myöhemmin tulee esille, et koiraa olisi voitu auttaa kuvuttomaksi mm hyvällä hieronnalla jos kyse lihasjumeista.
Nyky eläinlääkäreitä ei eläimet kiinnosta ja osaaminen todella heikkoa plus lisäksi empatian täydellinen puutos.
Koira varmasti sopeutuisi hyvin uuteen lapsettomaan kotiin kun saisi lapsivapaata rauhallista elämää. Laikki koirat ei pysty olemaan lasten kanssa ongelmitta ilman stressiä.
Älä tee eutanasia päätöstä liian pienin perustein ettet kadu jälkeenpäin.
Koiralla on siis polvet niin löysät etteivät pysy paikallaan, lonkat todella huonot ja nivelrikkoa lonkassa. Liikkuu etupainotteisesti koska keventää takakuormaa ja siksi jumiutuu.
Koiralla on oma tila missä olla rauhassa, ollut aina. Ell oli kaupungin yksi parhaista ja ei itsekään ollut lopettamisen kannalla vasta kun saatiin tietää kuulumiset. Toki olen miettinyt, että jos kävisi vielä jollain toisella lääkärillä, mutta mitä siellä? Fyysiset virheet eivät poistu siltikään..kamalaa tämä tosiaan on, haluaisin koiran pitää, mutta huonolta näyttää.
-ap
Ja ap jatkaa, murina alkanut vasta vajaa vuosi sitten, ei mitään ongelmatilanteita. Aloitti ensin murinan vieraille lapsille, sitten vieraille aikuisille ja nyt myös oman perheen lapsille. -ap
Totta kai kannattaa odottaa, että koira joku kaunis päivä puree lasta pahasti - NOT.
Päästäisin pois kärsimästä. Been there, done that.
Voisiko polvia leikata? Lihaskipuihin hierontaa ja fysioterapialla liikkumisen korjaaminen. Jos lihakset ovat rasittuneet virheasentojen takia niin niihin voidaan ruiskuttaa myös kortisonia mikä yhdessä hieronnan/fysioterapian kanssa auttaa korjaamaan askellusta. Lonkille nivelrikkoon Carhtropen-pistoksia ja niveliä tukeva ruokavalio.
Eli voidaan hoitaa jos on tahtoa, aikaa ja rahavaroja. Jännä, että.pystykorvalla on tuollaisia vaivoja, eikös kaikki pystykorvarodut ole yleensä niveliltään terveitä kun ovat metsästyskoiria...
Ja ap jatkaa, murina alkanut vasta vajaa vuosi sitten, ei mitään ongelmatilanteita. Aloitti ensin murinan vieraille lapsille, sitten vieraille aikuisille ja nyt myös oman perheen lapsille.
Koiran polvien leikkauksesta oli puhetta ennen kuin selvisi huonot ja nivelrikkoiset lonkat. Enää ei voida taata, että koira hyötyisi leikkauksesta. Jos leikataan, niin meillä pitäisi olla mahdollisuus kuntoutukseen, kun koira ei voi käyttää takajalkojaan..
Haluaisi koiran parasta ja kääntää kaikki kivet, helppo aina sanoa, että jos tilanne vaatii niin eutanasia, mutta omistajana välillä nähdä, missä menee yrittämisen ja luovuttamisen raja käytännössä :(
-ap
Minua ihmetyttää tosi paljon tuo eläinlääkärin kommentti, että joko eutanasia tai sitten uusi koti perheessä missä ei ole lapsia. Siis kyllähän sen ell:n pitäisi tietää, onko koiralla edellytykset tarpeeksi hyvälaatuiseen elämään vai ei. Mikäli koira kärsii kivuista, joita ei saa hoidalla haltuun, kodin vaihtaminenhan ei ole mikään ratkaisu.
Tiedän monia koiria, jotka ovat saaneet oikealla hoidolla ja lääkityksellä apua pahaankin tilanteeseen, juurikin yhdistelmään missä on sekä huono rakenne että nivelrikkoa. Toki tämä on vaatinut säännöllistä kipulääkitystä, fysioterapiaa ja hierontaa.
Suosittelen lämpimästi kääntymistä Koiruuksien Klubin Helmi Pesosen puoleen. Helmillä on pitkä kokemus ongelmakoirien kanssa työskentelystä, hän on kouluttautunut asian tiimoilta paljon ja tekee yhteistyötä eläinlääkärin kanssa. Hän puhuu paljon koiran kivuista ja niiden vaikutuksesta koiran elämään ja käytökseen.
Vähän erityinen ja reaktiivinen koira on voinut olla jo pitkään kivuissa. Silloin ei koulutus auta ja on vaan koiran kiusaamista. Ikävä tilanne, voimia päätökseen :(