Masennus kun ei jaksa ostaa lahjoja tai tehdä mitään. Miten selviän joulusta läheisen kanssa?
Äiti tilannut kaikki laatikot ja valmistelee joulua.
Lupasin mennä auttamaan lähempänä aattoa.
Olen kuitenkin niin poissa tästä elämästä, toimintakykyä ei ole, sairaslomalla ja olen niin maassa etten voi kuvailla. En ole edes surullinen tai hyvä että edes suurempia tunteita tunnen mutta voimia ei ole, ei kykyä tehdä mitään tai hoitaa asioita.
En tiedä miten pystyn menemään jouluostoksille ja miettimään mitä heille hommaan puhumattakaan niiden käärimisestä papereihin. Tai edes sinne meno, en haluaisi mennä enkä jaksaisi mutta äitini pettyisi kun on vähäisillä tuloillaan halunnut järjestää joulua.
Tietysti autan häntä rahallisesti.
Ehkä ne lahjat jää ostamatta tältä vuodelta, en vain saa itseäni mihinkään. Hyvä jos suihkuun tai kauppaan.
Kommentit (5)
Maksa osa ruokakuluista. Lahjaksi joulukukka. Kerro läheisillesi että olet nyt uupunut.
Suurimmalla osalla on liikaakin tavaraa. Jos nyt ihan rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaisi? Toki voi hankkia aineettoman lahjan. Itse olen laittanut lahjarahat Ukrainan armeijalle.
A: Osta lahjaksi lahjakortit
B: Eikö teillä aikuiset ihmiset sano, että eivät tarvitse mitään? Ei aikuiset ihmiset yleensä osta toisilleen lahjoja, korkeintaan pariskunnat kun tietävät mitä toinen oikeasti tarvitsee tai haluaa olla romanttinen.
C: Kerro miten väsyyt olet, ei äitisi halua että voit huonosti, tekee siksi että haluaa piristää sinua kun olet väsynyt.
D: Mittauta ferritiini ja dee, ne pitää olla vähintään 100, mittauta myös b12 ja folaatti.
Vierailija kirjoitti:
Maksa osa ruokakuluista. Lahjaksi joulukukka. Kerro läheisillesi että olet nyt uupunut.
Olen kertonut. Äitini tietäen patistaa, on idealisti ja haluaa ratkaista ongelmani. Sekin ahdistaa, että pakko vetää joku rooli päälle ja suorittaa jouluviikko hymyillen ja yrittäen jotain tehdä, kaupoilla käydä ja ehkä leipoa sekä siivota siellä. Ei helvetti..
En ole koskaan ollut näin huonossa kunnossa. En pystyisi tuohon ja yritän keksiä tekosyitä mutta pelkään että pettyy ja suuttuu. Toisaalta joulu yhdessä saattaa piristää kunhan saan olla rauhassa ja olla suorittamatta, niin ettei toinen patista hyvällä tarkoituksellaan. Olen siinä kunnossa että saatan jopa siinä vaiheessa mennä lattialle makaamaan. Koska en vain pysty.
Ap
Up