Miksi ihmisen pitää anoa anteeksiantoa joka päivä?

eikä varsinkaan kiinnosta.



Uskonnot eivät minua kiusaa!

luin ja osallistuin keskusteluun tuossa toisessa ketjussa.

Minua kiinnostaa uskonto ja uskominen ilmiönä, vaikka en itse uskokaan Jumalaan.

En ole koskaan kuullut tuollaista, vaikka teologi olenkin.



Entäpä jos ajatteletkin asiaa väärin päin? Pohdit sitä ihmisen näkökulmasta, mutta mietipä toisesta suunnasta: miksi ihmeessä mikään niin täydellinen ja ihmeellinen kuin Jumala sietäisi yhteydessään mitään niin epätäydellistä kuin ihminen?



Minä ajattelen sen niin, että ihmisen on syytä muistaa syntisyytensä ja pyrkiä parempaan, mutta toisaalta ihminen on perisynnin vallassa eikä voi olla synnitön, vaikka olisi kuinka hyvä.



Tavallaan tuo anteeksipyytely on siis ihmistä eikä Jumalaa varten. Jumalalle ihminen kelpaa vain siksi, että hänen syntinsä on jo Jeesus sovittanut. Siis vain usko pelastaa - ja armo, sanoi Luther. :)

ihan vain ollessaan olemassa. Sä tapat miljoonia kasveja ja eläimiä joka päivä. Myös ihmisiä kuolee ihan vain siksi, että sä olet ja hengität ja juot vettä - puhumattakaan siitä, miten sun talosi lämmitys tai tällä säällä viilennys tuhoaa elämää austraaliassa ja mummoja kuolee sydänkohtauksiin kasvihuoneilmiön takia. Tai miten sun käyttämäsi t-paita riistää pieniä kiinalaisia kätösiä ta puuvillapellontuottajia ja niitä joiden ruokaa sillä pellolla pitäisi kasvattaa ja jotka joutuu niiden kasvinsuojelumyrkkyjen alle siellä pellolla vaikka kuinka yrittäisit käyttää eettistä suomalaista tuotantoa.



Ihmisen pitää anoa anteeksiantoa joka päivä siksi, että hän on tarpeeksi älykäs tajutakseen miten paha hän on ja miten hän ei voi välttyä olemasta vahingoksi muille, vaikka tekisi mitä. Eläimen ei tarvitse anoa anteeksiantoa, koska eläin on tyhmä eikä tajua sitä.

minä olen uskovaisen perheen kasvattama ja uskovainen aikuinen nainen. Minulle on elämäni opetettu ja raamatusta olen sen lukenut, että ihmisen arvoa ei nosta mikään uskovaisuus. Kaikki niin murhaaja kuin minäkin olemme samalla viivalla Jumalan edessä. Mutta tiedän raamatun perusteella myös sen , ettei ihminen voi suorittaa Jumalan hyväksyntää millään tavalla , vaikka pelastaisi maailaman nälänhädästä muttei uskoisi Jeesuskseen , niin viimeisenä päivänä se on ihan se ja sama. Uskovaisena ihmisenä olen HYVIN vajavainen ja syntinen SIKSI tarvitsen uskoa ja anteeksiantoa jokapäivä.



Tätä ap varmasti tarkoitti. Samaa pohdin minäkin. Tämä siis teologille tiedoksi.

että ihmisellä on moraalikäsitys, eläimellä ei ole. Eläin ei tee oikein tai väärin, se vain tekee.

Ihmisen pitää anoa anteeksiantoa joka päivä siksi, että hän on tarpeeksi älykäs tajutakseen miten paha hän on ja miten hän ei voi välttyä olemasta vahingoksi muille, vaikka tekisi mitä. Eläimen ei tarvitse anoa anteeksiantoa, koska eläin on tyhmä eikä tajua sitä.

Jos ihminen on joka tapauksessa syntinen ja se syntisyys on jo joka tapauksessa sovitettu, niin miksi siitä pitää Jumalalle vielä jauhaa ja olla tilillä pää painuksissa?



En ole pyytänyt omaa syntymääni ja kun olemassaoloni kerran on silkkaa pahanatekoa kaikelle elolliselle, niin koko systeemi on ihan susi. En voi myöskään lopettaa olemassaoloani säästääkseni hyönteisiä ja kiinalaisia kärsimästä vuokseni, koska en saa tappaa tahallaan Jumalan luomaa. Olis suuri synti tehdä itsemurha. Pääseekö silloin edes taivaaseen?



Jumala loi kaiketi minut omaksi kuvakseen, mutta oliko se Paholainen joka kävi sotkemssa kuvajaisen niin rumaksi, että olen vauvasta asti ollut epätäydellinen ja ikävä katseltava? Perisynti kai istutettiin minuun ensi parkaisulla, Piruko kävi synnytyssalissa?



Vai istuiko se kakkupöytääni 2-vuotisjuhlissa? Missä vaiheessa lakkasin olemasta lapsen kaltainen ja siten kelvollinen Taivasten Valtakuntaan ilman sovittelua ja anteeksipyytelyä? ap

että ihmisellä on moraalikäsitys, eläimellä ei ole. Eläin ei tee oikein tai väärin, se vain tekee.

Ihmisen pitää anoa anteeksiantoa joka päivä siksi, että hän on tarpeeksi älykäs tajutakseen miten paha hän on ja miten hän ei voi välttyä olemasta vahingoksi muille, vaikka tekisi mitä. Eläimen ei tarvitse anoa anteeksiantoa, koska eläin on tyhmä eikä tajua sitä.

josta tuo moraalikäsitys on seurausta. Sillä se on saurausta älyllisyydestä. Samasta syystä pieniltä lapsilta voi vaatia moraalin suhteessa vähemmän kuin aikuisilta, ja kouluttamattomilta vähemmän kuin koulutetuilta, ja siltä joka taistelee jokapäiväisestä elämästään voi vaatia vähemmän kuin siltä jolla on aikaa tutustua luonnonlakeihin ja kaaosteoriaanja filosofiaan. Ja myönnän rehellisesti, että halusin tällä viitata myös siihen, että kenties myös ap:llä on tässä suhteessa vielä jotain kehitettävää. Tämä on minulta tietysti pahasti tehty, mutta hei, niin olisi sekin jos jättäisin tämän sanomatta ja siten ap tai joku kenties ei saisikaan sitä virikettä, joka tekisi hänestä vähän paremman ihmisen.

Ehkä muutun uskovien silmissä paremmaksi vuosikymmen kerrallaan. Mikä muuten on niiden virikkeettömien kohtalo, jotka elävät viidakoissa mm. luonnonuskojen pauloissa? Onko ihan oikein, että kadotukseen pannaan moraalisia ihmisiä vain siksi, ettei metsässä ole käynyt evankelista kylässä? ap

ihmisen lankeamisesta paratiisissa, siis tämä Aatami & Eeva ja käärme ja puu -juttu. Sen voi sitten kukin käsittää juuri niin vertauskuvaksi kuin haluaa. Mutta tämän seurauksena jokainen ihminen on Jumalan edessä syntinen äitinsä kohdusta lähtien. Sitä ei siis pääse karkuun.



t. se teologi, joka muuten kiittää varsin kiinnostavasta keskustelun aloituksesta!

Ehkä muutun uskovien silmissä paremmaksi vuosikymmen kerrallaan. Mikä muuten on niiden virikkeettömien kohtalo, jotka elävät viidakoissa mm. luonnonuskojen pauloissa? Onko ihan oikein, että kadotukseen pannaan moraalisia ihmisiä vain siksi, ettei metsässä ole käynyt evankelista kylässä? ap

kadotuksen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, sen on Jumala hoitanut ihan omalla tavallaan, eikä meidän tekemisillä tai ajattelemisilla ole sille mitään väliä (mä uskon siis predestinaatioon, googleta, jot et tunne sanaa). Sen sijaan sinun ja minun ja muidenkin pitää kehittyä moraalisesti jotta me voisimme selvitä täsä samassa maailmassa (me me kaksi jopa samassa yhteiskunnassa) jotenkin järjesllisessä sovussa. Ja parhaassa tapauksessa tehdä siitä vähän parempi paikka sekä itsellemme että muille.

t se virikkeenantaja.

Minä ymmärrän sen niin, että lapsen pitäisi päästä sukkana taivaaseen, koska hän ei -vaikka nyt sitten moraalia oppimattomana- voi edes tehdä tietoisesti syntiä. Kuinka siis lapsi voi yhtäaikaa olla kelvollinen taivaaseen ja yhtäaikaa vertauskuvallisen mutta niin konkreettisen perisynnin saastuttama? Hänenhän täytyisi tuon syntisyytensä tähden osata pyytää tekojaan anteeksi ja tunnustaa luottamuksensa Jumalaan, jotta portit aukeavat.

ei siksi pääse taivaaseen, että osaa pyytää tekojaan anteeksi. Jeesus sanoi olevansa ainoa tie ja ettei kukaan mene Jumalan luokse muuten kuin hänen kauttaan.



(Katoliset uskovat, että ihmisen teoilla on merkitystä; luterilaiset opettavat, että yksin usko ja Jumalan armo pelastavat.)



Se mitä ihminen voi siis tehdä, on uskoa. Sekin on sitten hauska juttu, koska uskoahan ei voi yrittämällä - uskokin annetaan lahjaksi, ja siihen taas tarvitaan se, että Jumala armossaan antaa ihmiselle uskon. (Tämän vuoksi sitten taas esim. kalvinistit uskovat predestinaatioon. Luterilainen kirkko ei opeta predestinaatio-oppia.)



Mitä sitten lapsiin tulee, Jeesus puhui nimenomaan heidän kyvystään uskoa.



t. teologi

Sitten mennään Jeesuksen kautta Jumalan luo. Tämä onkin vaikea juttu, koska Jeesus, Jumala ja Pyhä Henki ovat yksi ja sama. Miksi koskaan sanota, että menemme Jumalan kautta Jeesuksen yhteyteen? Tai pyhän Hengen pakeille? Onko siinä työnjako, että henki lähinnä koskettelee ja valtaa tiloja ja ihmisiä, Jeesusta puhutellaan ja rukoillaan, mutta Jumala on sen kaiken yllä myhäilemässä? Kuitenkin yksi ja sama.



Komioisainen Jumala taivaassa istuu itsensä oikealla puolella ja tuomitsee sieltä eläviä ja kuolleita, joita on itse maailmaan nakellut. "Toi on hyvis, toi on pahis. Toi me otetaan nyt, tota ei- Vaiks kyl me lopulta otetaan kaikki mukaan, koska mä Jeesuksena sain sovittua niin itseni kanssa". Ja taas ukkelit lentää hiekkalaatikossa, tehdään vaikka hiekkamyrsky. kun ihmiset eivät rukoile ahkerasti.

Sitten mennään Jeesuksen kautta Jumalan luo. Tämä onkin vaikea juttu, koska Jeesus, Jumala ja Pyhä Henki ovat yksi ja sama. Miksi koskaan sanota, että menemme Jumalan kautta Jeesuksen yhteyteen? Tai pyhän Hengen pakeille? Onko siinä työnjako, että henki lähinnä koskettelee ja valtaa tiloja ja ihmisiä, Jeesusta puhutellaan ja rukoillaan, mutta Jumala on sen kaiken yllä myhäilemässä? Kuitenkin yksi ja sama.

Komioisainen Jumala taivaassa istuu itsensä oikealla puolella ja tuomitsee sieltä eläviä ja kuolleita, joita on itse maailmaan nakellut. "Toi on hyvis, toi on pahis. Toi me otetaan nyt, tota ei- Vaiks kyl me lopulta otetaan kaikki mukaan, koska mä Jeesuksena sain sovittua niin itseni kanssa". Ja taas ukkelit lentää hiekkalaatikossa, tehdään vaikka hiekkamyrsky. kun ihmiset eivät rukoile ahkerasti.

Mä esimerkiksi en ole koskaan ennen kuullut kenenkään sanovat menevänsä kenenkään kautta minkään Jumalan kolmiyhteisyyden "osan" (eikä sitä voi osiin jakaakaan) yhteyteen, joten enpä osaa sanoa, miksi sä koet tarpeelliseksi sanoa että joku menee Jeesuksen kautta ja ihmetellä sitä miksi sinä et sano että hän sanooo menevänsä Jumalan kautta... Nyt sä olet päätynyt ihmettelemään omaa tietämättömyyttäsi uskovaisten käytöksestä tai ajatuksista sen sijasta että ihmettelisit uskovaisten käytöstä tai ajatuksia.

Uskoa voi siis etsiä ja rukoilla elämäänsä, ei tarvitse vain odotella. :)



Joo, kolmiyhteinen Jumala onkin sitten jo taas toinen monimutkainen oppi. Voi sen varmaan niinkin ajatella, että PH on se, joka vaikuttaa ihmisessä (tekee sen uskon), Jeesus oli se sovittaja ja Jumala kaiken luoja, mutta toi on yksinkertaistus.



Ja jossain kohdassa tulee vastaan vain sekin, että usko ja uskonto eivät ole tiedettä, eivät tarkkarajaisia, eivät täysin lokeroitavissa. On asioita, joita ei ymmärrä; on asioita, jotka vain uskotaan. Ja kuten jo uskontokuntien määrästä voi päätellä, kaikesta voi kiistellä.



Tavallaan uskonasioiden mahdottomuus on loogistakin, sillä onhan maailmankaikkeudessa paljon sellaista, mitä ihmisaivoilla on mahdotonta tajuta tai (vielä) ymmärtää - esim. tähtitieteen alalla -. Jumala kuitenkin on luonut sen, joten Hänen todellisuutensa on monimutkainen.



Minusta oli mukavaa pohtia kanssasi.



t. teologi, joka nyt lähtee hoitamaan päiväunilta herännyttä vauvaansa. :)

Se mitä ihminen voi siis tehdä, on uskoa. Sekin on sitten hauska juttu, koska uskoahan ei voi yrittämällä - uskokin annetaan lahjaksi, ja siihen taas tarvitaan se, että Jumala armossaan antaa ihmiselle uskon.

Olen ns. haeskellut hengellistä näkemystäni ja yrittänyt uskoa. Mutta kuten sanoit, uskoa ei voi yrittämällä ja eihän se minun kohdallani onnistunut.

Eikö siis Jumala ole armossaan antanut minulle uskoa ja miksi ei? Onko Jumala päättänyt hylätä minut ihan muuten vaan ja jättää juuri minut armotta?

t. agnostikko

ps. Itse olen ajatellut asian niin, että jos Jumala on, hän on luonut myös minut ja osana minua on taipumus epäillä kaikkea ja suhtautua asioihin skeptisesti. Hänen siis olettaisi hyväksyvän minut sellaisena kuin olen, eli jatkuvana epäilevänä tuomaana joka ei osaa uskoa.

Eli uskoa pitäisi etsiä. Pitäisikö sitä nyt loppuelämänsä yrittää etsiä ja rukoilla elämäänsä? Tuntuu ei-uskovasta jotenkin hassulta käyttää vuosikymmeniä rukoilla uskoa, kun ei edes usko. Ei vaan tunnu mitenkään loogiselta.



t. 20

toivoisi mieluummin, että ihminen käyttää rajallisen aikansa ja resurssinsa iloitakseen olemassaolon ihmeellisyydesta, rakastaakseen ja tehdäkseen mahdollisimman paljon hyvää? Jos kerran koko olemassaolo aiheuttaa kärsimystä ja kurjuutta jollekkin ja joillekin (hyönteisistä kiinalaisiin lapsityöntekijöihin) joka tapauksessa, niin mitä hemmettiä se anteeksi pyytely ja itseruoskinta ja täten aiheutuva LISÄ KÄRSIMYS autaa mihinkään?



Eikö minun kannata iloita siitä, että olen olemassa ja jakaa sitä ilon sanomaa läheisilleni sen sijaan, että kärvistelen itsesyytökissä ja opetan lapsenikin katumaan ja häpeämään ja syyttämään itseään olemassaolonsa aiheuttamasta kärsimyksestä?



Minusta Voiltairen Candidessa (niin kuin minä sen tulkitsen) on aika hyvä elämänohje: maailma on täynnä kurjuutta ja kamaluutta, yksittäinen ihminen voi vain viljellä maata ja hoitaa puutarhaansa eli tehdä jotain rakentavaa ja kaunista omilla pienillä teoillaan. - Maailmassa ja olemassaolossa on myös paljon kaunista ja ihmeellistä, ja yksittäinen ihminen voi joka päivä tehdä pienen valinnan: lisäänkö sitä paskaa ja kurjuutta valinnoillani vai lisäänkö sitä kauneutta ja onnea.



Minä näen asian niin, että minun anteeksipyytelyni eivät auta sitä kiinalaista lapsityöntekijää tai kuollutta hyttystä. Sen sijaan se, että käytän aikani ja energiani elämästä nauttimiseen lisää ainakin sekä omaa että läheisteni hyvinvointia. - Ja tiedostavia valintoja voi sitten tehdä esim. valitsemalla kotimaisen, valvotuissa oloissa tuotetun t-paidan ja kasvisruokavalion. Mitä helvettiä se katuminen auttaa ketään?



Monia uskontoja leimaa minun mielestäni hirveän katumuskeskeinen, anteeksipyytelevä ja itseruoskiva perimä, jota en ole koskaan ymmärtänyt: eikö elämää kuulu arvostaa ja nauttia olemassaolon ihmeestä, joka käsittääkseni on kristinuskonkin mukaan Julaman LAHJA?