Exän haikailuako?

Kyllä jotkut ihmiset vain jäävät ihon alle...

Minulla oli ensimmäinen vakava suhde vasta kolmekymppisenä. Näin hänet elämäni miehenä ja olin aivan jokaisella solullani loppuelämäkseni sitoutunut.

Hän päätti suhteen nopeasti ja yllättäen ja täysin epämääräisellä selityksellä. Mitään ns suhteen ruumiinavausta ei tehty ja sen vuoksi minun oli erittäin erittäin vaikeaa päästä asiasta ylitse. Valehtelematta kokonainen vuosi oli niin hirveää aikaa, että ihme kun säilyin työkykyisenä.

Nykyään olen onnellisesti naimisissa ja pian kahden lapsen äiti. Meillä on todella onnellinen yhteinen elämä enkä enää ikimaailmassa haikailisi palaavani tämän exän tykö, ei ikinä. MUTTA jos tapahtuisi sellainen ihme, että hän haluaisikin tavata ja olisi valmis avoimesti kertomaan mitä mielessään silloin liikkui ja mitä oikein tapahtui, menisin kyllä paikalle.

Eli kyse ei välttämättä ole millään tavalla perään haikailusta, vaan auki jääneiden asioiden päättämisen tarpeesta. Näin ainakin omalla kohdallani.

Juuri jotain tuollaista mies selittää, että auki jääneelle asialle saisi selityksen ja päätöksen. Mietin vain, että mitä tai miksi sillä on enää nykyhetkessä merkitystä, että saa todella vanhan asian päätökseen? Mitä siitä vastauksen saamisesta hyötyy? Mielenrauhanko? Ja jos pitää saada mielenrauha, niin minusta se kyllä väkisinkin kielii, että se itse ihminen ja menetys yhä vaivaa. Eikö mielenrauhan voi saavuttaa sillä, että on mennyt elämässä eteenpäin? Meilläkin on lapset, avioliitto, työtä, terveyttä kaikkea. Mietin, että miksi aika, eletty elämä ja minä en ole tehnyt tehtävää?

No jos se mies oli rakastunut siihen eksäänsä niin tottakai se on jossain rakas ja merkityksellinen -lokerossa siellä aivoissa vaikkei sen enempää kiinnostaisikaan. Kyllä mäkin tapaisin hyvin mielelläni ekan poikaystäväni jos tahtoisi tavata. Olisi oikein hyvä ja buustaisi itsetuntoa saada joku vahvistus siitä, että olin silloin myös rakas hänelle vaikka häippäskin. Että en vain kuvitellut ja ollut yksipuolisesti rakastunut. Mitään ihan sama -ihastuksiahan en itse edes suostuisi enää tapaamaan turhaan koska pahimmillaanhan siinä tulisi loukattua toista vahvistamalla, että ei mitään kunnon tunteita koskaan ole ollut... Siis toki se, ettei tapaa eksiä ei tai joku jää vaivaamaan ei todista, että ei ole ollut tärkeä. Se vain silloin vaivaa, että kummin oli. Nykyinen mieheni kyllä mulle kaikista rakkain, etten mitään parempaa toivo varsinkaan mistää ex-suunnasta. Kunhan tarinoin kuinka yllättävän iso kolaus sekin on kun silloin rakastamasi ihminen vaan päättää kadota ja oot vaan, että mikä tuli... että oliko jotain ongelmia, mitä tahtoi salata vai kyllästyikö noin vain muhun. Olisi kiva tietää, että saisi sen käsiteltyä sitten eikä tarvitsisi arvailla.

Nosto

Kyllä se on ihan normaalia että niitä henkilöitä joskus jopa kaipaa joita on nuorempan "oikeasti" rakastanut ja eteenkin jos on tullut jätetyksi niin hikailu aika-ajoin voi kestää lopun elämää.

Merkityksellisen ihmisen taholta jätetyksi tuleminen on aina jollain tasolla traumaattista, oli minkä ikäinen tahansa.

Hän on tullut kovasti loukatuksi ilman että sai edes mitään selitystä. Kyllä se mietityttää. Älä välitä, jokaisella meillä on joku jota me joskus mietimme, se on elämää.