Täytin 30 vuotta sitten 18 vuotta.

Päivä oli 12.11.1992. Täytin sinä päivänä 18 vuotta. Aamulla ihmettelin, kun en saanut vanhemmilta lahjaa enkä onnittelua syntymäpäivän johdosta. Aamiaisella vanhemmat ilmoittivat minulle, että minä olen täysi-ikäinen eivätkä he enää voi estää minua tekemästä mitään. He eivät myöskään olisi elatusvelvollisuudessa minun suhteeni ja että minä saan tehdä mitä haluan kunhan vain noudatan suomen lakeja ja hyviä käytöstapoja.

Sitten vanhemmat lähtivät johonkin, en muista enää että mihin he menivät. Silloin minä tein hetken mielijohteesta päätöksen. Jos minä kerran saan tehdä mitä haluan, niin minä muutan pois kotoa. Pakkasin peruskoulussa käyttämääni reppuun muutamia tavaroita, laitoin kengät jalkaan ja lähdin pois kotoa. Koko omaisuus oli mukanani, nimittäin päälläni olevat vaatteet, reppu ja siellä olevat tavarat. Kävelin rautatieasemalle, ostin junalipun ja matkustin muutaman tunnin junalla kunnes jäin hetken mielijohteesta pois eräässä pikkukaupungissa. Kävin ostamassa kaupasta syötävää ja juotavaa. Sen yön nukuin puiston penkillä, mutta seuraavan päivänä ostin jo teltan, makuupussin, makuualustan, lisää vaatteita yms. Parin kuukauden ajan asuin teltassa ja etsin omaa kotia ja työpaikkaa. Syksyyn mennessä olin onnistunut vuokraamaan itselleni kerrostaloyksiön asunnoksi ja sinne tärkeimmät huonekalut ja seuraksi kissan. Olin onnistunut myös päässyt palkkatöihin.

Nyt olen 48-vuotias ja asun yhä samassa kaupungissa johon jäin junasta pois. Minulla on vaimo, lapsia, ajokortti ja oma auto. Se kissa minkä hankin on jo kuollut mutta meillä on sen sijaan muita lemmikkieläimiä. Omakotitalossa asumme enkä ole enää samassa työpaikassa kuin 18-vuotiaana.

Minulla menee hyvin mutta joskus mietin äitiäni, isääni ja muita sukulaisiani. En ole ollut heihin missään yhteydessä sen jälkeen kun muutin pois kotoa enkä ole kuullut heistä mitään. En tiedä esim. vanhemmistani että ovatko he enää edes elossa. Isä on 73v ja äiti 71v jos he ovat elossa. Edes mitään viestiä en tullut heille jättäneeksi kun lähdin pois kotoa. Mietin joskus, että jos he ovat yhä elossa, niin miettivätkö he koskaan, että mitä minulle, heidän ainoalle lapselleen kuuluu. He eivät edes tiedä, että heillä on 12 lastenlasta ja että esikoisellani on jo avovaimo ja 2 pientä lasta eli he ovat jo isoisovanhempia.