Perfektionismi estää elämästä

Perfektionisti myös täällä. En edes aloita jotain tehtävää (kotona), ellen tiedä, että onnistuu hyvin tai täydellisesti. Töissä haasteita ymmärtää oikotietä meneviä, eli aina sieltä, missä aita on matalin. En voi sietää huonosti tehtyjä tehtäviä. Jos epäonnistun, pohdin pitkään, mikä virheen aiheutti, toista kertaa en halua samaa virhettä tehdä, eli joo, on vaikeaa sopeutua ihan mihin tiimiin vaan, sen täytyy olla hyvin järjestäytynyt ja tavoitteisiin pyrkivä.

Eikö tuo myös liity epävarmuuden tunteeseen? jota yrittää korjata tekemällä asiat täydellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuo myös liity epävarmuuden tunteeseen? jota yrittää korjata tekemällä asiat täydellisesti.

Riippuu mitä tarkoitat epävarmuudella? Kyllähän siitä syntyy itsellä ainakin epävarmuutta jos asiat tekee keskinkertaisesti tai huonosti, jos esimerkiksi tekee virheen voi syntyä epävarmuus mitä siitä seuraa seuraavaksi.

Tunnistan ongelman.

Vaativa persoonallisuus on persoonallisuushäiriö, jolle on ominaista täydellisyyden tavoittelu sekä keskittyminen erilaisiin yksityiskohtiin ja sääntöihin. Vaativasta persoonallisuudesta kärsivä keskittyy usein työhönsä ihmissuhteiden ja mielihyvän kustannuksella ja voi olla joustamaton tilanteissa, joissa muut eivät toimi hänen haluamallaan tavalla. Vaativa persoonallisuus aiheuttaa usein henkilökohtaista kärsimystä ja vaikeuksia ihmissuhteissa, mutta siitä voi olla myös hyötyä esimerkiksi tarkkuutta vaativassa työssä.

Vaativa persoonallisuus voi johtaa muihin mielenterveysongelmiin, kuten masennukseen tai ahdistuneisuuteen. Näitä voidaan hoitaa psykoterapeuttisesti tai lääkehoidon avulla. Lisäksi itse vaativuutta voidaan hoitaa psykoterapeuttisesti, jos vaativuudesta kärsivä hahmottaa käyttäytymisensä aiheuttavan ongelmia ja hänellä on halua muuttaa käyttäytymistään.

Täällä myös sama ongelma. Inhoan asioita joihin minulla ei ole valmista toimintakaavaa, koska silloin epäonnistumisen riski on suurin. Usein jätän uusia asioita tekemättä tämän takia, vaikka mieli tekisi tehdä. 

Vierailija kirjoitti:

Vaativa persoonallisuus on persoonallisuushäiriö, jolle on ominaista täydellisyyden tavoittelu sekä keskittyminen erilaisiin yksityiskohtiin ja sääntöihin. Vaativasta persoonallisuudesta kärsivä keskittyy usein työhönsä ihmissuhteiden ja mielihyvän kustannuksella ja voi olla joustamaton tilanteissa, joissa muut eivät toimi hänen haluamallaan tavalla. Vaativa persoonallisuus aiheuttaa usein henkilökohtaista kärsimystä ja vaikeuksia ihmissuhteissa, mutta siitä voi olla myös hyötyä esimerkiksi tarkkuutta vaativassa työssä.

Vaativa persoonallisuus voi johtaa muihin mielenterveysongelmiin, kuten masennukseen tai ahdistuneisuuteen. Näitä voidaan hoitaa psykoterapeuttisesti tai lääkehoidon avulla. Lisäksi itse vaativuutta voidaan hoitaa psykoterapeuttisesti, jos vaativuudesta kärsivä hahmottaa käyttäytymisensä aiheuttavan ongelmia ja hänellä on halua muuttaa käyttäytymistään.

Minä en ainakaan sääntöihin keskity tai uhraa ihmissuhteita työlle. Perhe ennen mitään muuta. Persoonallisuutta voidaan tosiaan lääkitä pois, kaikki kun on nykyään jotain diagnoosia. Ennen tollaset ihmiset oli tunnollisia työntekijöitä, nykyään persoonallisuushäiriöisiä, joista pitää lääkitä erilaisia. Tosi surullista.

up

yleistä tämäkin on.

Tuttua täälläkin. Uudet ihmiset ja tilanteet ahdistavat ja virheet ihan kauheita. Itseäni haittaa vielä se, että olen luonteeltani impulsiivinen. Varsin huono yhdistelmä.

Olen myös hiljainen siksi, että kaikki mitä sanon (ja kirjoitan) pitää olla uutta, hienoa ja maailmaa syleilevää. Sanoa jotain tyhmää olisikin sitten niin kauhea katastrofi.

Luoja tietää, miten olen tällaiseen kuoppaan joutunut.

Lapsuuden turvattomuuden tunteesta voi alkaa tuo.

Haluaa varmistella itselleen vähä kaikkea täydellisyydellä.

Jos tuolit notkuvat heti kasauksen jälkeen, muutaman kuukauden käytön jälkeen ne ovat luhistumispisteessä. 

Minun äitii vaatii minulta täydellisyyttä. On pilannut monta asiaa elämässäni. Itselleni kelpaisi vähempikin.

Sitähän se on, joo tai sitten ei-elämää. Ellen ole varma että pystyn suorittamaan jonkun 100-prosenttisesti niin en edes lähde yrittämään. Tämä on tehokkaasti estänyt näin työttömänä mm. kansainvälisten etätöiden hakemisen, kun tuntuu ettei omat kyvyt riitä mihinkään täydellisesti.

Täällä yksi. Olen vuosia opetellut joustavuutta ja siitä on ollut paljon hyötyä. Nykyisin perfektionismini liittyy lähinnä töihin ja opiskeluihin, etenkin kirjallisten töiden tekeminen on ihan kamalaa, kun en saa pilkunviilaustani loppumaan ja voisin hioa loputtomasti. Kurjaa on se, että toisin kuin oletan muiden voivan tehdä, minä en ikinä palauta kirjallisia töitä tyytyväisenä ja helpottuneena. Aina olisi parannettavaa ja lisäksi pelkään myös seurauksia.

Joustavuuden opettelu on kuitenkin auttanut paljon ihmissuhteissa ja arkeani myös. Itsekseni sitten kärsin, jos vaikka naapurit ei noudata taloyhtiön sääntöjä. Ts. saatan yksikseni olla todella käärmeissäni, mutta se ei johda muuhun kuin omaan kuormittumiseeni.

Lisäksi olen ärsyttävän tarkka esimerkiksi huumorissa; vain älykkään nokkela huumori kolahtaa, kaikki muu on tyhmää. :( Elokuva- ja sarjamakuni on hyvin vaativa ja erittäin harvoin löydän mitään tasokasta katsottavaa. Katsonkin lähinnä dokumentteja. Miesystäväni ihailee tätä puolta minussa, mutta itse häpeän sitä ja koen olevani tylsä ja vaikea. Siitäkin huolimatta, että en voi valita mistä pidän, kuten ei voi kukaan muukaan. Viimeksi eilen pilasin myöhäisillan leffahetken, kun osasin päätellä, mitä elokuvassa tapahtuu ja menin möläyttämään sen ja mielipiteeni elokuvasta. Olen sitten pyydellyt sitä anteeksi, mutta ennemmin toivon, että olisin pitänyt mölyt mahassani. Yleensä osaan sen jo, mutta välillä mokaan.

Joustavuuden opettelu jatkuu.

Nykyään olen sellaisessa pattitilanteessa, että lykkään ja välttelen tekemisiä enkä minäkään aloita uusia juttuja. Jatkuva huono omatunto liian vähästä yrittämisestä ja alisuoriutumisesta. Voisinpa vain hyväksyä keskinkertaisuuden, saisin huomattavasti enemmän aikaan.