Suru siitä ettei ole tarjonnut lapsille iloista lapsuutta

Oliko/onko sulla alkoholiongelma?

Eivät lapsesi välttämättä koe asiaa kuitenkaan samalla tavoin kuin sinä. Voi olla, että heillä on ollut kaikesta huolimatta valoisa lapsuus ja pitää muistaa, että vanhempien tehtävä on kasvattaa. Se tehtävä ei aina ole mukava, koska täytyy kieltää ja komentaa. Mutta toisaalta se tuo lapsille perusturvallisuuden tunteen. Jos et kieltäisi ja antaisit lasten huinia kylillä miten tahtoo, se voisi tuntua lapsesta turvattomalta, ei valittava äiti. Äidistä se valittaminen ei tietenkään ole mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Oliko/onko sulla alkoholiongelma?

Ei ole alkokoliongelmaa.

Luulavasti vaan masennus ja yleinen katkeruus elämää ja iloisia ihmisiä kohtaan.

Ap

Luulenpa, että meillä kaikilla on asioita, joita jälkikäteen kadumme tai suremme vanhempina. Mietimme jälkikäteen mitä olisimme tehneet toisin ja podemme huonoa omaatuntoa.

Aloituksesi perusteella olet varmasti hyvä vanhempi, etenkin kun tiedostat virheesi ja pohdit käytöksestä vaikutusta lapsiin. Itsekäs vanhempi ei uhrasi ajatustakaan tällaisille asioille.

Oletko jutellut lastesi kanssa siitä millaisia ajatuksia heillä on lapsuudestaan? Teini-ikäisille voit varmasti jo hieman avata omia tuntemuksiasi ja pahoitella sitä, että olet joskus väsyneenä ollut äkäinen. Tärkeintä on, että lapset kokevat olevansa rakastettuja ja heillä on ollut turvallinen kasvuympäristö. Vanhemman stressi ja surumielisyys on näitä perusasioita tuskin pystynyt poistamaan.

Älä ole liian ankara itsellesi. Kaikkea hyvää sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko/onko sulla alkoholiongelma?

Ei ole alkokoliongelmaa.

Luulavasti vaan masennus ja yleinen katkeruus elämää ja iloisia ihmisiä kohtaan.

Ap

Hyvä ettei ole. Usein ongelmaiset jättävät sen mainitsematta. 

Muista etteivät lapset ole tunteneet samaa tunnetilaa kuin sinä olet tuntenut eli heidän näkemyksensä lapsuuden ajasta ei ole sama tunnetila. Jos asia huolestuttaa, niin kysy lapsilta ja pyydä anteeksi, jos he ovat kokeneet jotain ikävää taholtasi.

Kukaan vanhempi ei ole täydellinen, mutta ehkä sinun kannattaisi hakeutua hoitoon alavireisyytesi takia. Se ei parane ilman hoitoa, jos on jatkunut pitkään, ehkä koko elämän. Sairaudet tulee hoitaa, et jättäisi katkennutta jalkaakaan hoitamatta.

Me kaikki ollaan vaan ihmisiä. On hyvä, että ymmärrät tehneesi väärin ja varmasti lapsesi ymmärtävät että masennus on sairaus joka muuttaa ihmistä, ainakin jos puhutte siitä. Oma äitini ei koskaan ole myöntänyt tehneensä väärin vaikka räjähteli välillä ilman mitään logiikkaa ja sai minut välillä tuntemaan että kotona täytyy olla mahdollisImman näkymätön. En silti ole katkera

Kannattaa lukea/kuunnella Mape Morottajan Vaikket suojellut minua kaikelta -kirja. Saat vähän erilaisia äitiystarinoita. Suosittelen muillekin lämpimästi kirjaa.

Minun äitini oli lapsuudessani ajoittain masentunut ja jutteli usein katkeria. Silti muistan tosi lämmöllä sitä miten paljon hän jaksoi minulle lukea, viedä uimaan ja luistelemaan jne. Hänelle saattoi aina kertoa huolet ja juteltiin paljon. Hän oli inhimillinen ihminen ja minulle tosi rakas.

Pääasia että vanhempi ei lamaudu vaan jaksaa arkea ja vähän panostustakin ja erityisesti kuunnella myös lasta. Jokainen vanhempi on joskus väsynyt ja surullinen. Ei tarvitse olla mikään pikkukakkospirteä aina. Lapsi näkee teennäisyyden läpi.

Menneisyyden murehtiminen ei muuta sitä. Jos käytät energiaasi siihen, se on pois nykyisestä teiniperhearjesta.

Mä olin lasten parhaimmat vuodet hyvin stressaavassa työpaikassa ja aina väsynyt sekä kävin terapiassa. Olen myös suruissani, että parhaat vuodet meni noin.

Vierailija kirjoitti:

Menneisyyden murehtiminen ei muuta sitä. Jos käytät energiaasi siihen, se on pois nykyisestä teiniperhearjesta.

Tämä on niin totta! Keskity siihen, että olet hyvä äiti NYT.

Kyllä, tuo on anteeksiantamatonta. Olen tuollaisen äidin lapsi.

Oletko ehkä eniten surullinen itsesi puolesta? Se on ok, en sillä sano. Aloituksen perusteella kuulostaa, ettei lapsilla ole ollut isompaa hätää, mutta itse koet menneet vuodet niin raskaiksi, että koet sen leimaavan omat muistosi niistä ajoista.

Ei se ole kuule helppoa toisinkaan päin, eli oman jo aikuisen lapseni mielestä hänellä oli ikävä lapsuus, eikä hän muista, tai ainkaan muistele koskaan mitään hyvää siitä. Minulla on täysin erilainen käsitysj kokemus hänen lapsuudestaan,  vaikak ymmärrän että isän luona on ollut ikävää. Meillä kuitenkin kotona on ollut pääpiirteittäin oikein hyvä elämä, harrastaa on saanut, on saanut tarvittavat materiat(ei toki pröystäilty, eikä oltu rikkaita, plus että siirsin omia arvojani lapseen kuten kierrätys ja turhan ostamisen välttely) on kuskattu, viety, touhuttu ,leikitty, on saanut aina kaverit tulla, on saanut aina mennä kavereille, mummolaan, leireille, on rakastettu, reissattu, mutta lapsipa muistaa vain kaiken mikä on mennyt pieleen, ja jokaisesta tekemisestä ne huonot puolet. Sitten lapsi oikein velloo niissä. En tiedä mikä avuksi. Terapiaan on kuulemma jonottamassa.

Ei kukaan vanhempi ole aina huoleton ilopilleri. Kaikilla on joskus stressiä, väsymystä, vituttaa, itkettää yms. Ei se ole mitenkään epänormaalia. Outoa, jos perheessä ei voi tunteita näyttää. Lapsista on kuitenkin ilmeisesti pidetty huolta ja ovat kasvaneet normaaleiksi ihmisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole kuule helppoa toisinkaan päin, eli oman jo aikuisen lapseni mielestä hänellä oli ikävä lapsuus, eikä hän muista, tai ainkaan muistele koskaan mitään hyvää siitä. Minulla on täysin erilainen käsitysj kokemus hänen lapsuudestaan,  vaikak ymmärrän että isän luona on ollut ikävää. Meillä kuitenkin kotona on ollut pääpiirteittäin oikein hyvä elämä, harrastaa on saanut, on saanut tarvittavat materiat(ei toki pröystäilty, eikä oltu rikkaita, plus että siirsin omia arvojani lapseen kuten kierrätys ja turhan ostamisen välttely) on kuskattu, viety, touhuttu ,leikitty, on saanut aina kaverit tulla, on saanut aina mennä kavereille, mummolaan, leireille, on rakastettu, reissattu, mutta lapsipa muistaa vain kaiken mikä on mennyt pieleen, ja jokaisesta tekemisestä ne huonot puolet. Sitten lapsi oikein velloo niissä. En tiedä mikä avuksi. Terapiaan on kuulemma jonottamassa.

Tuo on niin perus, että luetellaan materialistiselta tasolta kaikki mitä lapsen eteen on tehty, mutta sitten sellainen emotionaalinen yhteys on voinut olla mitä vaan. Vanhempi huomioi lähinnä ne fyysiset jutut mitkä on lapselleen mahdollistanut, mutta jos muuten on olosuhteet ollut puuttelliset/epäterveet/haitalliset, niin leireillä ynnämuilla ei sitä voi korvata.

Kuitenkaan tuo mainitsemasi menneiden negatiivisten juttujen muistelu, niistä syyttäminen ja niissä rypeminen ei oo hyödyllistä. Se tuo vaan sitä negatiivisuutta tähän hetkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan vanhempi ole aina huoleton ilopilleri. Kaikilla on joskus stressiä, väsymystä, vituttaa, itkettää yms. Ei se ole mitenkään epänormaalia. Outoa, jos perheessä ei voi tunteita näyttää. Lapsista on kuitenkin ilmeisesti pidetty huolta ja ovat kasvaneet normaaleiksi ihmisiksi.

Onneksi mun mies on kärsivällinen ja tasapsinoinen, hyvä isä, vaikkakin työnarkomaani, joten monet rutiinit jäi mulle jo lasten ollessa pieniä.

Ehkä mä oon vaan burnoutin partaalla nyt, kun lapset selviää Paljon jo itse. Ehkä mulla vaan on nyt aikaa romahtamiselle, mitä ei ole ennen ollut.

Ap

Vanhemmat, lopettakaa jälkeenpäin voivottelu ja toimikaa ajoissa. Ne lapsetkin tulee kasvamaan, ja sitte on turha valittaa kun ei haluakkaan olla enää tekemisissä... Näin kävi omien kohdalla (siis vanhempien), mua kohdeltiin aina kuin ilmaa, henkisesti lytättiin ja muutenkin hakattiin ja missään ei tukena oltu koskaan... Nyt äitinki ihmettelee miksi en käy. 

Olet itse ollut masentunut, mutta et voi tietää miten lapsesi ovat ajan kokeneet. Panosta nyt tähän teini-aikaan kuitenkin.

Oma äitini oli masentunut, kun oli ala-asteikäinen. Sain tuosta masennuksesta tietää vasta äidin kuoleman jälkeen. Alkoholi kuului vanhempiemme elämään joka viikonloppu ja se näkyi. Ahdisti kovin. Nyt itse opiskelen mielenterveys- ja päihdetyötä ja nuo muistot on nousseet pintaan.

Omat lapseni ovat kokeneet turvallisen lapsuuden, ja omien traumojeni vuoksi olen asettanut lapset etusijalle aina. Toki he teini-iässä kokivat meidän vanhempien avioeron enkä ole voinut sille mitään miten heidän isänsä toimi erossa ja on aiheuttanut pahaa mieltä. Itse olen halunnut olla aina hyvä äiti ja olen nauttinut äitiydestä.

Hei ap. Elät vuotta 2022 ja uskot että kun sinusta tuntuu joltakin, sen täytyy olla totta ja muistakin tuntuu samalta. Miksi ihmiset eivät ymmärrä vieläkään.