Onko ylireagointia vai kannattaako ottaa puheeksi tarhassa?
Eskaripoikamme käyttää edelleen öisin vaippaa, nyt toukokuussa harkitaan lääkitystä yökastelun takia (hälypatja ei auttanut koska kaveri hikoilee unissaan niin paljon). Ei itse asiaa ole tähän mennessä osannut hävetä, kun ollaan selitetty mistä johtuu. Mutta, meni pari viikkoa sitten mainitsemaan asiasta yhdelle tarhakaverilleen, joka tietysti lupasi olla kertomatta asiaa eteenpäin - mutta sitten kuitenkin kertoi. Nyt poikamme iltaisin harmittelee, kun kaverit eskarissa usein lällättelee ja kutsuu pissapöksyksi. Pojalla itsellään on asiasta paha mieli, mutta toisaalta, nämä lällättelijät ovat oikeesti hänen kavereitaan eikä minkäänlaista muuta kiusaamista tai syrjintää ole esiintynyt. Poika myös viihtyy eskarissa erinomaisesti. Eli teenkö kärpäsestä härkäsen jos otan asian puheeksi tarhassa?
Kommentit (9)
Niin olin vähän itsekin ajatellut.
Ja emme me häpeä pissaamista, miksi ihmeessä niin tekisimme, eihän lapsi sille itse mitään voi ja oppii kyllä aikanaan yökuivaksikin, toiset vaan oppiin vähän aikaisemmin ja toisen myöhemmin. Sanoin että lapsi ei itse ole sitä tähän mennessä hävennyt (ja emme siis myöskään me vanhemmat) mutta nyt kun kaverit on lällätellyt asiasta niin on alkanut häpeilemään. Ja se on surullista :-(
tilanetta, ja jospa lääkitys auttais.
kannattaa ottaa puheeksi tarhassa, voi olla että ihan vaan hölmöyttään (eikä siis ilkeyttään, kuten isommat) lällättelevät ja homma loppuu kun se heille nätisti selitetään.
ajattelee myös eskarilaisen yökastelija-pojan äiti. En myöskään hyväksyisi sitä, että oma lapseni kiusaisi ketään pissapöksyksi tms. joten haluaisin myös kiusaajan vanhempana tietää lapseni käytöksestä ja puuttua siihen.
Eskaripoikamme käyttää edelleen öisin vaippaa, nyt toukokuussa harkitaan lääkitystä yökastelun takia (hälypatja ei auttanut koska kaveri hikoilee unissaan niin paljon). Ei itse asiaa ole tähän mennessä osannut hävetä, kun ollaan selitetty mistä johtuu. Mutta, meni pari viikkoa sitten mainitsemaan asiasta yhdelle tarhakaverilleen, joka tietysti lupasi olla kertomatta asiaa eteenpäin - mutta sitten kuitenkin kertoi. Nyt poikamme iltaisin harmittelee, kun kaverit eskarissa usein lällättelee ja kutsuu pissapöksyksi. Pojalla itsellään on asiasta paha mieli, mutta toisaalta, nämä lällättelijät ovat oikeesti hänen kavereitaan eikä minkäänlaista muuta kiusaamista tai syrjintää ole esiintynyt. Poika myös viihtyy eskarissa erinomaisesti. Eli teenkö kärpäsestä härkäsen jos otan asian puheeksi tarhassa?
jos "kuseskelu" jatkuu :-( valitettavasti. Lapset ovat säälimättömiä. Hanki lääkitys ja juominen ihan minimiin klo 18 jälkeen. Ei kai siis pidä vaippaa päivälläkin?
t. koululaisten äiti, kaiken nähnyt, valitettavasti.
koulussa ei sitten kannata asiasta kertoa.
nro8
Itse olin yökastelija lapsena, ja häpesin asiaa syvästi. Olisi ollut kamalaa jos kaverit olisivat saaneet kuulla sitä. :(
Ei ole ylireagointia minun mielestäni.
Se sitten unohtuu ja myöhemmin ei enää lällätellä. Isompana voi asialle nauraa.
Minusta harmi, että häpeätte pissaamista. Lapsi ei sille mitään voi ja kokee olevansa huono jos vanhemmat häpeilee. En itsekkään juoruaisi toisille lapsille. Lapselle kertoisin, että voi pitää kotisalaisuutena koska kaverit voivat haukkua.