Kokemuksia ulkopuolisuudesta

Olen vuotta vaille kolmekymppinen työssä käyvä mies. Elän ja asun sormustetun avopuolisoni kanssa. Suhteemme on pääosin ihan hyvä. Näiltä osin elämä siis tavallisen tyyntä.

Murheena takaraivossa on kuitenki, kuten on oikeastaan aina ollut, viimeistään ala-asteen loppupuoliskolta lähtien, että koen oloni elämässä ja maailmassa kovin ulkopuoliseksi. Ja erityisesti ikätovereideni kohdalla. Olen kyllä aina ollut suosittu persoona lasten ja itseäni huomattavasti vanhemman väen keskuudessa. Jostain syystä suosiota en ole koskaan saanut ikäisteni keskuudessa. Töissä kyllä pärjään ihmisten kanssa. Mutta siihen se jää. Vapaa-ajalla en vietä juuri koskaan aikaa kenenkään kanssa. Jos naimisiin menisin, niin polttareita ei olisi kukaan järjestämässä, eikä ketään ketä pyytää bestmaniksi. Jos parisuhteessa tuli ero, niin jäisin todella yksin.

Sinänsä olen sinut asian kanssa. Enkä isommin edes kaipaa hässäkkää ympärilleni väenpaljouden muodossa. Kuitenkin jonkinlainen tyhjyys kaikuu sisuksissani. Välillä asia vaivaa enemmän, sitten taas vähemmän. Tietysti juhlapyhinä enemmän kun ei ole porukkaa (sukulaisia lukuunottamatta) kenen kanssa kokoontua.

Muilla kokemuksia vastaavasta? Kuulisin mielelläni.