Haluaisin välillä kevytmielisairaalaan.
Siis en mitään lääkkeitä tai "hoitoa". Paranisin alle kuukaudessa.
Siis vain paikan missä saisin syödä ja mukkua mistään huolehtimatta. Töristä hullujen kanssa oleskeluhiomeessa.
Olin tavallisessa, mutta siellä opiti posia pillereitä ja teeskennellä hoidoissa.
Kommentit (31)
Hyvä idea.
"Aivot narikkaan"-paikka kaikille stressaantuneille.
Paljon nukkumista, ulkoilua ja lukemista, lääkärin määräyksestä, täydessä valvonnassa.
Ei kännyä, telkkaria, eikä muita ihmisiä. Kameravalvonta.
Niin no, tuota kaikki haluaisivat. Toiset saavat kokea sen lapsuudessa ja he, jotka eivät saa oireilevat sitten aikuisena.
Kevytmielisille tarkoitettu ilmeisesti siis.
Eli täyshoito jossain hoitolassa?
Kannattaa ottaa lomaa niille hiljaisille viikoille jolloin hotelleissa on vähän asiakkaita ja hinnatkin ehkä neuvoteltavissa. Sitten vaan mahdollisuuksien mukaan viikoksi, kahdeksi tai vaikka kuukaudeksi rentoutumaan.
Yllättävän moni toimii näin ja palaa kerran-pari vuodessa sinne omaan hermoparantolaansa tai miksi sitä kutsuukaan.
Itse lähden marraskuussa 1,5 viikoksi luonnon keskelle puolihoitoon (hiljaisella kaudella ei täyshoitoa ole mutta 100% rauha löytyy). Auttaa kummasti jaksamaan pitkän talven arkea.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et mene hotelliin?
Tämä kiinnostaisiko minuakin!
Tässä olisi ideaa. Yhteiskunnalle tulisi 90% halvemmaksi tarjota masentuneelle viikko kylpylässä kuin mielisairaalassa. Hoidon tulos olisi osalle parempi.
Joskus 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun aikoihin näitä oli paljonkin. Niissä käytiin täyshoidossa leputtamassa hermoja
Parantolanimillä ehkä ?
Vierailija kirjoitti:
Joskus 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun aikoihin näitä oli paljonkin. Niissä käytiin täyshoidossa leputtamassa hermoja
Parantolanimillä ehkä ?
Nykyään nimellä kylpylä. Niitä on vieläkin paljon.
Kannatan..aivot narikkaan kaikelta ..ei vaan kestä enää.
Viikon vaikka vaan juttelisi samassa jamassa olevien kanssa että mitä nyt.
Tosin viikko ei tähän riittäisi että saisi aivot narikkaan.
2-4 kuukautta.
Minäkin haluaisin jonnekin tällaiselle. Kuukauden oleskelu maaseudulla hoitolaitoksessa. Selkeä päiväohjelma, ei nettiä, ei lääkkeitä, ei liian hulluja kanssahoidettavia. Täydellinen irtaantuminen oravanpyörästä ja vastuusta. Vastuu itsestä annetaan järjestävälle taholle. Miksi tällaista ei ole? Luulisi että olisi ihan hirveä kysyntä.

Kyllähän tuollaisia on! Hiljaisuuden retriitit, maaseutumatkailukohteet yms.
Yksityisellä ei tyrkytetä lääkkeitä. Saa terapiaa ja hoitoa, mutta ei lääkkeitä ellet niin halua.

Et nyt ymmärrä.
Kirjoittajat eivät kehtaa sanoa, että lomailisivat toisten rahoilla, eivät he itse halua lomastaan euroakaan maksaa.
Kuten suosittu nykyhuuto kuuluu : toisten rahoilla!
Vierailija kirjoitti:
Miksi et mene hotelliin?
Ei taida hotellissa saada terapia-istuntoja.
Vierailija kirjoitti:
Yksityisellä ei tyrkytetä lääkkeitä. Saa terapiaa ja hoitoa, mutta ei lääkkeitä ellet niin halua.
Niin ja työnantaja maksoi hoidot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin haluaisin jonnekin tällaiselle. Kuukauden oleskelu maaseudulla hoitolaitoksessa. Selkeä päiväohjelma, ei nettiä, ei lääkkeitä, ei liian hulluja kanssahoidettavia. Täydellinen irtaantuminen oravanpyörästä ja vastuusta. Vastuu itsestä annetaan järjestävälle taholle. Miksi tällaista ei ole? Luulisi että olisi ihan hirveä kysyntä.
Kyllähän tuollaisia on! Hiljaisuuden retriitit, maaseutumatkailukohteet yms.
Et nyt ymmärrä.
Kirjoittajat eivät kehtaa sanoa, että lomailisivat toisten rahoilla, eivät he itse halua lomastaan euroakaan maksaa.
Kuten suosittu nykyhuuto kuuluu : toisten rahoilla!
SINÄ et ymmärrä. Masentunut on usein taloudellisessa ahdingossa. Päivä kevytmielisairaalassa maksais apaut 200 eur, oikeassa mielisairaalassa apaut 2000.
Minä narikoitsin itseni muutama vuosi sitten toimeentulotuelle samantapaisilla syillä - että jaksais olla ja elää. Oli hyvä ja edelleen on. Kela ja työkkäri vain välillä koittavat usuttaa joutavuuksiinsa.
Voithan perustaa sellaisen.