Minkälainen oli kauhein opettajasi kouluaikana?

Aika kärttyisä täti, ainakin ala-asteelaisen silmissä. Kuoli muutamia vuosia ala-asteen päättymisen jälkeen alle 60-vuotiaana. Tämän sain tietää n. puoli vuotta sitten.

Miesopettaja joka ahdisteli ja kouri alakouluikäisiä tyttöjä. Muistan myös kun kuristi luokkalaistani poikaa kun käämi paloi. Mies jatkoi työssään monta vuotta ja sinne jäi kun lähdin yläasteelle. Tällaista menoa 70-luvun lopussa.

Monenlaisia hirviöitä. Lapsemme ovat päivät kaikenlaisten kahjojen armoilla.

Aika on kullannut muistot, enkä enää koe mitenkään tärkeäksi muistella noita aikoja. 

Vierailija kirjoitti:

Miesopettaja joka ahdisteli ja kouri alakouluikäisiä tyttöjä. Muistan myös kun kuristi luokkalaistani poikaa kun käämi paloi. Mies jatkoi työssään monta vuotta ja sinne jäi kun lähdin yläasteelle. Tällaista menoa 70-luvun lopussa.

Kuulostaa niin tutulta että kysyn mikäs kaupunki kyseessä?

Ruotsinopettaja joka oli ihan kamala tantta. Huusi pää punaisena monelle oppilaalle kuinka heistä ei koskaan tule mitään, tunnilta ei saanut myöhästyä sekuntiakaan tai alkoi huutamaan että eikö koulu kiinnosta, arvosteli kokeet mielivaltaisesti, mm. hänen lellikkinsä jolla meni iso osa kokeesta väärin sai paremman arvosanan kuin eräs poika jolla lähes kaikki oli oikein. Ikkuna oli pakko pitää kiinni tuntien aikana oli luokassa sitten miten huono ja kuuma ilma tahansa. Teki kielen oppimisesta järkyttävää.

Hyviä muistoja opettajista.Taisi olla itsessä vika kun koulunkäynti oli kuin tervanjuontia.Minkäs teet kun pää on kuin lahokanto. 

Yksi äikänope (mies) pilkkasi avoimesti oppilaan puhevikaa. Järkkyä.

Miesopettaja, haukkui koko luokan edessä mennen henkilökohtaisuuksiin aina, kun joku oppilas ei tehnyt juuri niin kuin hän halusi. 

Mitä noita paskoja erottelemaan. Samaa sontaa omalla kohdalla olleet kaikki kahta opettajaa lukuunottamatta.

Kauhein ja huonoin opettaja oli se kuka suosi aina "hyvistä" perheistä tulevia lapsia enemmän. 

Minä näin tämän hyvin varhasessa iässä, tulin huonoista oloista, rikkonaisesta perheestä missä isäni löi äitiäni. 

Kouluissa oli aina muutama opettaja jotka kohtelivat minua huonosti tämän takia, vaikka olin ihan samanlainen oppilas kuin kaikki muutkin, huomasin että paremmista oloista tulevat lapset saivat helpommin hyviä arvosanoja ja heitä suosittiin ihan kaikessa. 

Ja tämä on siis henk koht kokemus. En tiedä muista.

Vaihdoin koulua kuudennen luokan alussa ja uusi miesopettaja kommentoi, että ei tullut nättiä tyttöä luokkaan. Edellisessä koulussa opettaja haukkui minua ja perhettäni, joten vähän meni ojasta allikkoon tuo koulun vaihto. :D

Ala-asteella olin todella huono ja hidas hiihtämään. Menimme monesti liikunta tunneilla koulun läheiseen metsään eräälle hiihtopolulle missä oli useampia "risteyksiä" ja jos ei tuntenut metsää tai reittejä hyvin eksyy sinne. Kerran opettajalla loppui kärvisällisyys minua kohtaan ja jätti minut yksin hiihtopolulle kun muut olivat jo puoli tuntia sitten päässyt jo kouluun perille asti. Minä sitten tulin reippaasti myöhässä takaisin koululle ja hyvin itkuisena ja peloissaan kun yksin jätetään metsään ja polulla kaaduin monta kertaa.

Kun kerroin tapahtuneesta äidilleni vieläkin tilanteesta itkuisena ei äitini tietenkään tykännyt asiasta ja soitti varsin mielenkiintoisen puhelun koululle ja siitä lähtien jouduin hiihtamaan eskareiden kanssa rinkiä koulun pihassa sillä välin kun muut luokkalaiseni menivät metsään hiihtämään.

Vieläkin inhoan hiihtämistä kyseisen tilanteen takia.

Vierailija kirjoitti:

Ruotsinopettaja joka oli ihan kamala tantta. Huusi pää punaisena monelle oppilaalle kuinka heistä ei koskaan tule mitään, tunnilta ei saanut myöhästyä sekuntiakaan tai alkoi huutamaan että eikö koulu kiinnosta, arvosteli kokeet mielivaltaisesti, mm. hänen lellikkinsä jolla meni iso osa kokeesta väärin sai paremman arvosanan kuin eräs poika jolla lähes kaikki oli oikein. Ikkuna oli pakko pitää kiinni tuntien aikana oli luokassa sitten miten huono ja kuuma ilma tahansa. Teki kielen oppimisesta järkyttävää.

Meillä taisi olla sama ruotsin opettaja, monista tunneista meni iso osa hänen huutamiseensa.

Karttakepillä löi sukulaispoikaa sormille kai, vanhapiika, se oli sitä aikaa. Poika jota löi niin ei ollut häirikkö, ei kukaan siihen aikaan häiriköinyt opetusta. Ehkä saattoi nauraa tai sano kaverille jotain. Oli opettajana eka ja toka luokalla. Kolmps nelos lu0kan open muistan surumielisyyden, jäi leskeksi suht nuorena. 

Oppikoulun aikaan 60-luvulla käsityönope otti minut hampaisiinsa. Olin hyvä lukuaineissa ja myös kotitaloudessa, mutta käsitöissä olin huono. Opettaja pani purkamaan kaiken tekemäni, näytteli luokan edessä tekeleitäni. En voinut mitään sille, että en ole (vieläkään) käsityöihminen. Olin 4.luokalla ja yhtenä päivänä sanoin kotoona, että koulunkäyntini loppuu tähän, ellei ope lopeta kiusaamista. Perheemme oli köyhä pienviljelijäperhe ja opettajien kunnioitus siihen aikaan kova. Siitä huolimatta äiti lähti rehtorin puheille. Rehtori olikin yllättäen minun puolellani, ope sai varoituksen ja rehtori tuli välillä seuraamaan tunteja. Open oli pakko lopettaa kiusaaminen. Onneksi koulunkäynti ei loppunut tuohon. Opiskelin myöhemmin akateemisen ammatin, mikä olisi voinut jäädä tekemättä koulun lopettamisen vuoksi.

Olisi kyllä aika paljon henkistä väkivaltaa muisteltavana, mutta yksi tarina (jolla oli onnellinen loppu) Olimme kolmannella luokalla ja yksi lapsi joutui käymään metsässä kakalla lähtiessään koulusta. Opettajamme näki tilanteen ja seuraavana päivänä vaati "syyllistä" tunnustamaan luokan edessä tekosensa. Kyseinen oppilas ei murtunut ja siskoni nousi ovelasti puolustamaan. Hän ilmoitti, että metsästä löytyvä kakka on kyllä (yleensä) eläimen, eikä ihmisen. Opettaja tajusi joutuneensa pussiin, hän ei voinut tunnustaa nähneensä tilannetta, koska oli halunnut alunperin, että lapsi joutuu tunnustamaan itse ja nöyryytys olisi täydellisempi. Asiasta ei sen jälkeen puhuttu.

Vierailija kirjoitti:

Oppikoulun aikaan 60-luvulla käsityönope otti minut hampaisiinsa. Olin hyvä lukuaineissa ja myös kotitaloudessa, mutta käsitöissä olin huono. Opettaja pani purkamaan kaiken tekemäni, näytteli luokan edessä tekeleitäni. En voinut mitään sille, että en ole (vieläkään) käsityöihminen. Olin 4.luokalla ja yhtenä päivänä sanoin kotoona, että koulunkäyntini loppuu tähän, ellei ope lopeta kiusaamista. Perheemme oli köyhä pienviljelijäperhe ja opettajien kunnioitus siihen aikaan kova. Siitä huolimatta äiti lähti rehtorin puheille. Rehtori olikin yllättäen minun puolellani, ope sai varoituksen ja rehtori tuli välillä seuraamaan tunteja. Open oli pakko lopettaa kiusaaminen. Onneksi koulunkäynti ei loppunut tuohon. Opiskelin myöhemmin akateemisen ammatin, mikä olisi voinut jäädä tekemättä koulun lopettamisen vuoksi.

Tuosta tuli mieleen, että yläasteikäisenä (silloinen keskikoulu) vihasin käsitöitä.

En muista muuta kuin sen, että purkaa piti jatkuvasti ja ompeleet meni vinoon. Tehtiin joku ruma pusero, joka periaatteessa oli onnistunut, muttei sellaista voinut käyttää. Ei myöskään syntynyt minkäänlaista kokonaiskuvaa siitä, miten pusero ommellaan, kun vain oli se purkaminen tärkeää.

Meni pari vuotta, ja sitten opin serkkuni kanssa ompelemaan pitkät housut serkun äidin yksinkertaisella kaavalla. Osaan tuon kaavan vieläkin. Sain kokemuksen, etten olekaan huono käsitöissä.

Myöhemmin olen ommellut paljon vaatteita itselle, lapsille ja miehelleni. Hameet, housut, haalarit, päällystakit syntyy. - Koulun käsityökokemus on varmaan saanut monen muunkin uskomaan, ettei ole "käsityöihminen".