Onko susta sinkkuna kiusallista tavata parisuhteessa olevia ystäviäsi?

Miksi olisi?

No kiusallista on kun alkavat tilittää jotain parisuhdeongelmiaan joihin minun neuvoni olisi "jätä se" mutta eihän nyt tietenkään voi niin tehdä vaan täytyy roikkua ja kitistä.

Joo. Olisi, koska olen pitkän linjan sinkku ja tutun mies olisi vieras tyyppi, ei luottaisi heti ja ei kiinnostaisi erityisesti, voisihan se olla vaikka pahis.

Ei, kun en mistään hinnasta huolis niiden miehiä,

niin ei käy kateeksi yhtään.

On vähän raskasta kuunnella niiden yhteisistä tekemisistä. Ja ärsyttää "onkos sulla ollut ketään"-kyselyt

Ei, kun tiedän  hyvin ettei ole todellakaan onnellisia  moni pariskunta ja ihan feikkiä koko touhu, jos porukalla käydään ulkona.

No ei, mutta ei oikein jaksa sitä teatteria kun kuitenkin tietää mitä pinnan alla tapahtuu, ystävät kyllä muistaa miehensä haukkua. Rohkeutta ei ole erota tai asioista keskustella, aina voi ystävälle itkeä.

Olen ollut sinkku 34 vuotta vapaaehtoisesti. Lapsia on kolme ja ovat nyt aikuisia. Kun luin tuon kysymyksen, aloin miettiä, mitä tapahtui erotessamme. Olimme asuneet monilla paikkakunnilla Suomessa ja Ruotsissakin ja meillä oli aina useita perheystäviä kussakin paikassa. Mutta kyllä siinä taisi käydä niin, että perheystävät kaikkosivat ja sain uusia sinkkuystäviä. Todella harvoin olen tavannut pariskuntia lukuunottamatta lapsuudenystävää, jonka olen tuntenut 3-vuotiaasta ja tietenkin sukulaisperheitä. Ei ole ollut niinkään minusta kiinni, mutta olen vieläkin simpsakka nainen, joten koetaanko/koettiinko minut uhkana. En ole koskaan ollut ukkomiesten perässä, niin että sikäli turha pelko. 

Ei ole, eikä ole myöskään kiusallista tavata työttömiä ystäviä vaikka itse olen töissä.

Olen noin 40 vuotias, enkä ole eläessäni ollut parisuhteessa.  Tähän ikään mennessä olen kokenut hyvin erilaisia tunteita ja tuntemuksia parisuhteessa olevia ystäviäni kohtaan. - Harvoin olen tuntenut oloani erityisen kiusaantuneeksi. Mutta kyllä se ainakin nuorempana saattoi kokea haasteena. että kuinka ystävyyteni jatkuu ystäväni kanssa, joka on löytänyt itselleen kumppanin ja tai kuinka he ovat saaneet lapsia jne. - Josksu oli myös kiusallinen tilanne kun eräs ystäväni päätyi parisuhteeseen ihmisen kanssa, johon itse olin palavasti ihastunut. Mutta onneksi heidän suhteena ei pilannut ystävyyttämme.  Toisen hankalan tilanteen koin kun eräs ystäväni päätyi yhteen kumppanin kanssa, josta minusta tuntui heti, että tuossa ei käy hänelle hyvin. Valitettavasti olin oikeassa. En ollut tippaakaan vahingon iloinen kun he erosivat. 

Ei, mutta on ollut outoa huomata eron jälkeen että monet naispuoliset ystävät on jotenkin etääntyneet ja uusista ihmisistä (naisista) huomaa että monet ei halua tutustua. Ja en siis ole muuttanut elämässäni mitään muuta kuin että mies lähti. Tuntuu että naiset ajattelee että elämäntilanteen pitäisi olla prikulleen sama että tultaisiin juttuun.

Olin aikoinaan pitkään sinkku. En kokenut pariskuntien tapaamista kiusallisena. Joskus olisin halunnut tavata kuitenkin ystäväni myös vain naisporukalla. Jotkut ystävät eivät koskaan saapuneet paikalle ilman miestään.

Ei, koska tiedän etten haluaisi olla itse parisuhteessa, joka 

tarkoittaisi tapauksessani avioliittoa, ja avioliittoa varten mua ei oo suunniteltu

Kiusallista oli vain kerran, kun olin erään pariskunnan kanssa syömässä ravintolassa ja mies laittoi ensin päänsä ystäväni olalle huokaillen ja sen jälkeen alkoi imeä ystäväni korvaa. Ystäväni jatkoi keskustelua kuin ei mitään. Minä menetin ruokahaluni.

Useimmiten pariskuntien tapaaminen on lyhyesti ok, mutta usean tunnin ajanvietto johtaa usein pariskunnan keskinäiseen riitaan tai lähmintään, jolloin tuntuu kiusalliselta olla tilanteessa, josta haluaisin pikimmiten poistua.