Vaikea löytää rauha suhteessa vanhempiin

Ymmys = ymmärrys :)

Lapsella ei ole mitään velvollisuutta siivota vanhempiensa sotkuja. Minulta meinattiin periä isäni velkoja kun hän kuoli, enkä ollut koko eläessäni ollut missään tekemisissä isäni kanssa. Hän oli laittanut sairaalan papereihin minut lähiomaiseksi ja jättänyt kaikki laskut maksamatta. Minulle sitten tuli hänen sairaala laskut. Jouduin sitten soittelemaan sinne etten ole sen ihmisen kanssa ollut missään tekemisissä. Sitten hänen kuoleman jälkeen koittivat velkojat periä minulta hänen maksamatta jääneitä laskujaan kun ei se äijä ollut ikinä maksanut elatusmaksujakaan  vaan veronmaksajat maksoivat ne niin tuntui se järkyttävältä. Olisiko minun pitänyt maksaa sen äijän elatusmaksu velatkin yhteiskunnalle. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsella ei ole mitään velvollisuutta siivota vanhempiensa sotkuja. Minulta meinattiin periä isäni velkoja kun hän kuoli, enkä ollut koko eläessäni ollut missään tekemisissä isäni kanssa. Hän oli laittanut sairaalan papereihin minut lähiomaiseksi ja jättänyt kaikki laskut maksamatta. Minulle sitten tuli hänen sairaala laskut. Jouduin sitten soittelemaan sinne etten ole sen ihmisen kanssa ollut missään tekemisissä. Sitten hänen kuoleman jälkeen koittivat velkojat periä minulta hänen maksamatta jääneitä laskujaan kun ei se äijä ollut ikinä maksanut elatusmaksujakaan  vaan veronmaksajat maksoivat ne niin tuntui se järkyttävältä. Olisiko minun pitänyt maksaa sen äijän elatusmaksu velatkin yhteiskunnalle. 

Ei se noin mene. Ota selvää asioista ennen valehtelua.

Vierailija kirjoitti:

Lapsella ei ole mitään velvollisuutta siivota vanhempiensa sotkuja. Minulta meinattiin periä isäni velkoja kun hän kuoli, enkä ollut koko eläessäni ollut missään tekemisissä isäni kanssa. Hän oli laittanut sairaalan papereihin minut lähiomaiseksi ja jättänyt kaikki laskut maksamatta. Minulle sitten tuli hänen sairaala laskut. Jouduin sitten soittelemaan sinne etten ole sen ihmisen kanssa ollut missään tekemisissä. Sitten hänen kuoleman jälkeen koittivat velkojat periä minulta hänen maksamatta jääneitä laskujaan kun ei se äijä ollut ikinä maksanut elatusmaksujakaan  vaan veronmaksajat maksoivat ne niin tuntui se järkyttävältä. Olisiko minun pitänyt maksaa sen äijän elatusmaksu velatkin yhteiskunnalle. 

Nyt kyllä puhut höpöjä, ei kukaan ole olettanut että sinä ne maksat, vaan että hänen kuolinpesänsä ne maksaa, ja jos sinä kerran olet ollut hänen perillisensä, eli kuolinpesän osakas, niin tottakai ne laskut pitääkin tulla sulle että saat tehtyä perukirjan. Kuolinpesä on varaton jos hänellä oli pelkkää velkaa, ei sulla ole mitään velvollisuutta maksaa varattomalle kuolinpesälle yhtään mitään. Sinä voit kieltäytyä perinnöstä ja antaa sossulan hoitaa koko sotku siellä missä hän nyt sitten asui ja kuolikin.

Mitä asioita sä ap vielä siivoilet? Etkö sä voisi jättää sun vanhempien asiat yhteiskunnan harteille jo, sinähän olet viaton osapuoli.

Ymmärrän katkeruutesi, mutta siitä on päästävä eroon koska menneet on menneitä, eikä niitä tekemättömäksi saa vaikka miten pilaisit oman mielenterveytesi. Jos haluat jollekin kostaa, että sinusta tuntuisi paremmalta, niin ei luultavasti sekään oikeasti auttaisi. Mitään muuta ei ole tehtävissä kuin käsitellä asiat, ja hyväksyä menneisyys, että mun lapsuus oli nyt näin paska, ja se siitä, sulla on vielä kymmeniä vuosia hyvässä lykyssä elinaikaa, eikä menneisyyttä kannata kantaa mukana sitä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä asioita sä ap vielä siivoilet? Etkö sä voisi jättää sun vanhempien asiat yhteiskunnan harteille jo, sinähän olet viaton osapuoli.

Ymmärrän katkeruutesi, mutta siitä on päästävä eroon koska menneet on menneitä, eikä niitä tekemättömäksi saa vaikka miten pilaisit oman mielenterveytesi. Jos haluat jollekin kostaa, että sinusta tuntuisi paremmalta, niin ei luultavasti sekään oikeasti auttaisi. Mitään muuta ei ole tehtävissä kuin käsitellä asiat, ja hyväksyä menneisyys, että mun lapsuus oli nyt näin paska, ja se siitä, sulla on vielä kymmeniä vuosia hyvässä lykyssä elinaikaa, eikä menneisyyttä kannata kantaa mukana sitä aikaa.

Siivoilen siis henkistä sotkua, eli traumoja ja haavoja jotka ovat vaikuttaneet, ja osa vielä vaikuttaa, kun kaikkea ei ole ehtinyt vielä hoitaa ja käsitellä.

Haluaisin päästää irti menneisyydestä täysin, mutta se on vaikeaa koska en löydä tarpeeksi stabiilia mielentilaa tälle asialle. Tunteet heittelee säälistä kiitollisuuten, vihasta välinpitämättömyyteen, katkeruudesta rakkauteen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä asioita sä ap vielä siivoilet? Etkö sä voisi jättää sun vanhempien asiat yhteiskunnan harteille jo, sinähän olet viaton osapuoli.

Ymmärrän katkeruutesi, mutta siitä on päästävä eroon koska menneet on menneitä, eikä niitä tekemättömäksi saa vaikka miten pilaisit oman mielenterveytesi. Jos haluat jollekin kostaa, että sinusta tuntuisi paremmalta, niin ei luultavasti sekään oikeasti auttaisi. Mitään muuta ei ole tehtävissä kuin käsitellä asiat, ja hyväksyä menneisyys, että mun lapsuus oli nyt näin paska, ja se siitä, sulla on vielä kymmeniä vuosia hyvässä lykyssä elinaikaa, eikä menneisyyttä kannata kantaa mukana sitä aikaa.

Siivoilen siis henkistä sotkua, eli traumoja ja haavoja jotka ovat vaikuttaneet, ja osa vielä vaikuttaa, kun kaikkea ei ole ehtinyt vielä hoitaa ja käsitellä.

Haluaisin päästää irti menneisyydestä täysin, mutta se on vaikeaa koska en löydä tarpeeksi stabiilia mielentilaa tälle asialle. Tunteet heittelee säälistä kiitollisuuten, vihasta välinpitämättömyyteen, katkeruudesta rakkauteen. Ap

Näyttää siltä, että harva täällä ymmärsi, mitä aloitusviestissäsi tarkoitit sotkulla. Minä ymmärsin, mutta en osannut heti vastata. Itse siivosin niitä henkisiä sotkuja pitkään. Olen viisikymppinen, ja nyt alkaa olla suurin osa sotkuista selvitetty ja traumoista selätetty.  Jossain vaiheessa, n. sinun ikäisenäsi, avauduin vanhemmalleni hänen väärinkäytöksistään. Hän ei kommentoinut mitään. Mutta sainpahan sen taakan pienemmäksi omista aivoistani. Hänen muistisairautensa oli minulle helpotus. Enää hän ei voi määräillä, mitä minun pitää tai ei pidä tehdä tai olla. Koen, että vihdoinkin minulla on vapaus olla ja tehdä sitä, mikä tuntuu minusta oikealta minulle itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä asioita sä ap vielä siivoilet? Etkö sä voisi jättää sun vanhempien asiat yhteiskunnan harteille jo, sinähän olet viaton osapuoli.

Ymmärrän katkeruutesi, mutta siitä on päästävä eroon koska menneet on menneitä, eikä niitä tekemättömäksi saa vaikka miten pilaisit oman mielenterveytesi. Jos haluat jollekin kostaa, että sinusta tuntuisi paremmalta, niin ei luultavasti sekään oikeasti auttaisi. Mitään muuta ei ole tehtävissä kuin käsitellä asiat, ja hyväksyä menneisyys, että mun lapsuus oli nyt näin paska, ja se siitä, sulla on vielä kymmeniä vuosia hyvässä lykyssä elinaikaa, eikä menneisyyttä kannata kantaa mukana sitä aikaa.

Siivoilen siis henkistä sotkua, eli traumoja ja haavoja jotka ovat vaikuttaneet, ja osa vielä vaikuttaa, kun kaikkea ei ole ehtinyt vielä hoitaa ja käsitellä.

Haluaisin päästää irti menneisyydestä täysin, mutta se on vaikeaa koska en löydä tarpeeksi stabiilia mielentilaa tälle asialle. Tunteet heittelee säälistä kiitollisuuten, vihasta välinpitämättömyyteen, katkeruudesta rakkauteen. Ap

Näyttää siltä, että harva täällä ymmärsi, mitä aloitusviestissäsi tarkoitit sotkulla. Minä ymmärsin, mutta en osannut heti vastata. Itse siivosin niitä henkisiä sotkuja pitkään. Olen viisikymppinen, ja nyt alkaa olla suurin osa sotkuista selvitetty ja traumoista selätetty.  Jossain vaiheessa, n. sinun ikäisenäsi, avauduin vanhemmalleni hänen väärinkäytöksistään. Hän ei kommentoinut mitään. Mutta sainpahan sen taakan pienemmäksi omista aivoistani. Hänen muistisairautensa oli minulle helpotus. Enää hän ei voi määräillä, mitä minun pitää tai ei pidä tehdä tai olla. Koen, että vihdoinkin minulla on vapaus olla ja tehdä sitä, mikä tuntuu minusta oikealta minulle itselleni.

Kiitos viestistä. Tosiaan omatkaan vanhemmat (varsinkin se epäterveempi osapuoli) ei ole kykenevä kuulemaan minua ja oli katkaisemassa välejäikin, kun niin inhottavasti kerran sanoin.

Ehkä tässä sitten täytyy vaan jatkaa työtä ja toivoa, että sisäinen rauha syntyy ennemmin kuin myöhemmin. Henkinen ja fyysinen etäisyys on nykyään erittäin pitkä eli uutta kuonaa tulee käsittelyyn hyvinkin vähän (vaikka oikein mielellään olisivatkin arvostelemassa ja käyttämässä minua omien ongelmiensa roskakorina). Ap

Niin ei tuommoiseen taida tehota mikään muu kuin ajan kuluminen.

Minä olen jo 60+ ja vieläkin tulee joskus muistettua — ei siis tahallaan muisteltua — lapsuuden ja nuoruuden ja nuoren aikuisen ja keski-ikäisen aikuisenkin aikoja, jolloin oli apuna ja tukena ja korvana, mutta sittenkään mikään ei koskaan kelvannut.

Yritän kyllä aina pitää mölyt mahassani, varsinkaan en kerro mietteistäni puolisolleni. Päiväkirjan pito on silloin tällöin auttanut.

Ole ennen kaikkea itsellesi armollinen.

Olet sen ikäinen, että näitä asioita käydään läpi. Irtautuminen vanhemmista tapahtuu henkisesti lähempänä nelikymppistä! Mutta ota aika avuksesi, niinkuin täällä jo ehdotettiinkin. Minäkin olen, ammatillisesta tiedosta riippumatta, käynyt kaikenlaisia tunteita suhteessani vanhempiini läpi. Myös mykkäkoulua ja boikottia sain kokea, kun purin tilannetta vanhemmilleni. Silti ymmärrys siitä, että vanhemmillani oli vain oman aikansa tieto asioista (vaikka lastenkasvatus), auttoi minua antamaan anteeksi. Nykyään suhteemme on oikein hyvä.

Pidä etäisyyttä vaikka huolehdit. Aloita itsesi parantamisprosessi jos haluat, vaikka asioita tuleekin joskus mieleen, eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Irrota osasta. Ajattele nykypäivän asioita.

Minä olen saanut rauhaa sitä mukaa, kun olen kohdannut, hyväksynyt ja vapauttanut kokemuksiini liittyviä tunteita, ensin terapiassa ja sittemmin itsekseni. Annan niiden tulla niin kauan kuin niitä riittää. Lopulta ne on purettu, ja voin jättää kokemani taakse.

Tosi hyviä viestejä, kiitos teille neuvoista. Sain paljon ajateltavaa ja uutta näkökulmaa asiaan. Ap