Tavaran karsiminen olisi helpompaa ja kivempaa jonkun kanssa
Mutta en kehtaa pyytää ketään avuksi. Hävettää myös mitä kaapeista saattaa löytyä ja jos on jotain henkilökohtaista. Toinen ei voi myöskään puolestani päättää mitä säästää ja mitä ei. Yksin tuntuu silti vaikealta saada mitään aikaan. Masentaa.
Kommentit (32)
Tuttu tunne! Mulla ainakaan ei ole perhettä ja sen viimeisen kuolleen asunto pitäisi jaksaa yksin tyhjentää.
Ärsyttäviä tuollaiset ihmiset kun tarvitsee kaikkeen jonkun seuraneidin, oli sitten kyse kävelylenkistä, laihdutuksesta, vessaan menosta, jollekin kurssille menosta, harrastuksen aloituksesta jne. Opetelkaa tekemään asiat yksin!
Ei ollenkaan ärsyttävää. Tee sä kaikki yksin, jos viihdyt omassa seurassasi.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne! Mulla ainakaan ei ole perhettä ja sen viimeisen kuolleen asunto pitäisi jaksaa yksin tyhjentää.
Kuolleen asunto on helppo. Hän ei tarvitse enää mitään.
Toisen on helppo päättää, mutta ellei apu kelpaa pyöri romujesi keskellä tai laidalla.
No eikö me palstalaiset olla niin kuin sinun seuranasi? Käyt nyt yhden hyllyn läpi, ja tule sitten takaisin kertomaan mitä löytyi. Ota kaikki tavarat hyllystä pois, pyyhkäiset nihkeällä rätillä, ja katsot sitä tavaramäärää sillä silmällä että mikä lähtee kiertoon ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttäviä tuollaiset ihmiset kun tarvitsee kaikkeen jonkun seuraneidin, oli sitten kyse kävelylenkistä, laihdutuksesta, vessaan menosta, jollekin kurssille menosta, harrastuksen aloituksesta jne. Opetelkaa tekemään asiat yksin!
Läheisen ihmisen asunnon tyhjentäminen on henkisesti suunnattoman rasittavaa, koska jokaiseen tavaraan liittyy muistoja. Oma äitini ei ole vielä kuollut, vaan elää hoitokodissa vaikeasti dementoituneena, ja hänen tavaroidensa läpikäyminen tuntuu uuvuttavalta. Olen ihminen, joka viihtyy yksin vaikka kuukauden, mutta tässä asiassa tarvitsisin henkistä tukea, tai "seuraneidin" kuten osuvasti sanoit. (Kävelylle, laihdutukseen, vessaan, kursseille tai harrastuksiin en tarvitse.) Olisi paljon helpompaa tyhjentää ventovieraan asuntoa. Ehkä pitäisi vaihtaa tavaranlajittelu-urakkaa päittäin jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa?

Tässä juuri menee vikaan, ei hyly/kaappi/ huone kerrallaan, vaan tavararyhmä kerrallaan. Esim, kaikki kosmetiikka samaan kasaan, vessasta, kylppäristä, laukuista, meikkipusseista, lomatarvikkeista, säilöstä ja sitten setvitään se ryhmä. Seuraavaksi kasataan kaikki laukut, ihan kaikki, samaan kasaan ja setvitään ne. Sitten vaatteet, varastosta, kaapeista ja ihan kaikkailta. Vain näin saa tietää mitä omistaa ja pääsee eroon turhasta. Vain ne säästetään joista tulee hyvä olo .esim kallis takki jota ei ole tullut käytettyä tuo huonoa energiaa, eikä sitä yhäkään tule käytettyä, vaikka sen säästää. Myös valokuvat, isoista albumeista voi luopua ja pitää vaan muutamia tärkeitä kuvia. (opit Konmaria mukaillen)

Tuo ei onnistu, jos on paljon tavaraa eikä muista missä ne kaikki ovat. Esimerkiksi laukkuja saattaa olla varastossa, pitäisikö penkoa koko 24 kuutiometrin varasto läpi ja avata kaikki laatikot löytääkseen mahdollisesti sinne varastoidut laukut? Se vain lisäisi epäjärjestystä. Juuri löysin kengät, jotka olivat olleet kadoksissa 2 - 3 vuotta. Jos olisin aloittanut kenkien lajittelun konmari-ideologia-ohjeillasi, niin jumittaisin samassa vaiheessa yhä. Laatikko/kaappi/tavara kerrallaan on paljon järkevämpi menetelmä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttäviä tuollaiset ihmiset kun tarvitsee kaikkeen jonkun seuraneidin, oli sitten kyse kävelylenkistä, laihdutuksesta, vessaan menosta, jollekin kurssille menosta, harrastuksen aloituksesta jne. Opetelkaa tekemään asiat yksin!
Läheisen ihmisen asunnon tyhjentäminen on henkisesti suunnattoman rasittavaa, koska jokaiseen tavaraan liittyy muistoja. Oma äitini ei ole vielä kuollut, vaan elää hoitokodissa vaikeasti dementoituneena, ja hänen tavaroidensa läpikäyminen tuntuu uuvuttavalta. Olen ihminen, joka viihtyy yksin vaikka kuukauden, mutta tässä asiassa tarvitsisin henkistä tukea, tai "seuraneidin" kuten osuvasti sanoit. (Kävelylle, laihdutukseen, vessaan, kursseille tai harrastuksiin en tarvitse.) Olisi paljon helpompaa tyhjentää ventovieraan asuntoa. Ehkä pitäisi vaihtaa tavaranlajittelu-urakkaa päittäin jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa?
Kiitos tuosta kommentista! Mulla on täsmälleen samanlainen tilanne. Ei auta, vaikka kuinka yrittää hokea itselleen: teet nyt sen tai tämän, joku ihmeellinen paniikkikohtaus iskee (eroahdistus?) Tein sitten muistilistan, jota yritän seurata (esim. ne tavarat, jotka otan itselleni).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikö me palstalaiset olla niin kuin sinun seuranasi? Käyt nyt yhden hyllyn läpi, ja tule sitten takaisin kertomaan mitä löytyi. Ota kaikki tavarat hyllystä pois, pyyhkäiset nihkeällä rätillä, ja katsot sitä tavaramäärää sillä silmällä että mikä lähtee kiertoon ja mikä ei.
Tässä juuri menee vikaan, ei hyly/kaappi/ huone kerrallaan, vaan tavararyhmä kerrallaan. Esim, kaikki kosmetiikka samaan kasaan, vessasta, kylppäristä, laukuista, meikkipusseista, lomatarvikkeista, säilöstä ja sitten setvitään se ryhmä. Seuraavaksi kasataan kaikki laukut, ihan kaikki, samaan kasaan ja setvitään ne. Sitten vaatteet, varastosta, kaapeista ja ihan kaikkailta. Vain näin saa tietää mitä omistaa ja pääsee eroon turhasta. Vain ne säästetään joista tulee hyvä olo .esim kallis takki jota ei ole tullut käytettyä tuo huonoa energiaa, eikä sitä yhäkään tule käytettyä, vaikka sen säästää. Myös valokuvat, isoista albumeista voi luopua ja pitää vaan muutamia tärkeitä kuvia. (opit Konmaria mukaillen)
No musta on kyllä paljon helpompaa mennä yksi paikka kerrallaan, ja niin olen tehnytkin esim. muuttaessa. Jos vaikka kosmetiikkaa on ympäri kämppää, niin en minä jaksa niitä ensin kerätä yhteen ja sitten katsoa mitä heittää pois, paljon hankalampaa olisi.
Vierailija kirjoitti:
No eikö me palstalaiset olla niin kuin sinun seuranasi? Käyt nyt yhden hyllyn läpi, ja tule sitten takaisin kertomaan mitä löytyi. Ota kaikki tavarat hyllystä pois, pyyhkäiset nihkeällä rätillä, ja katsot sitä tavaramäärää sillä silmällä että mikä lähtee kiertoon ja mikä ei.
Ihana ajatus. Voisinhan tehdä näin. Epäilen vaan, mahtaako kukaan vastaustani löytää auttaakseen. Tai jos, niin varmaan vaan kettuillakseen. Ap

Löydetään kyllä! Sain inspiraation, menenkin tästä tutkimaan yöpöydän laatikon ihmeitä :)

No kokeillaan, tässä varmaan kuluu aikaa pitkin päivää, mutta täytyy koittaa selata löytyykö tää ketju vielä kun tarvis. Tuu säkin laittaa laatikon sisältö tänne, niin autan sua!
En saanut karsittua nyt mitään (en ole ap), mutta pyyhin kylppärin lattian. Jotain sekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikö me palstalaiset olla niin kuin sinun seuranasi? Käyt nyt yhden hyllyn läpi, ja tule sitten takaisin kertomaan mitä löytyi. Ota kaikki tavarat hyllystä pois, pyyhkäiset nihkeällä rätillä, ja katsot sitä tavaramäärää sillä silmällä että mikä lähtee kiertoon ja mikä ei.
Ihana ajatus. Voisinhan tehdä näin. Epäilen vaan, mahtaako kukaan vastaustani löytää auttaakseen. Tai jos, niin varmaan vaan kettuillakseen. Ap
Löydetään kyllä! Sain inspiraation, menenkin tästä tutkimaan yöpöydän laatikon ihmeitä :)
No kokeillaan, tässä varmaan kuluu aikaa pitkin päivää, mutta täytyy koittaa selata löytyykö tää ketju vielä kun tarvis. Tuu säkin laittaa laatikon sisältö tänne, niin autan sua!
Mä voisin käydä läpi joko mun hengareissa roikkuvat vaatteet tai sitten lipaston laatikon. Kumpi?
Vierailija kirjoitti:
Mä voisin käydä läpi joko mun hengareissa roikkuvat vaatteet tai sitten lipaston laatikon. Kumpi?
Lipaston laatikko!
Minä tarkistan/poistan nyt kylppäristä vanhentuneen kosmetiikan ja hotellien pikkuputelit!
Jos sulla on perhettä, niin pyydä se mukaan.