Vauvojen ja pikkulasten äideillä ei näköjään muisti enää toimi
Ihan kuin olisi dementia iskenyt. Välillä aika rasittavaa mutta ymmärrän myös sen että ajatukset on enimmäkseen siinä lapsessa ja sen hengissä pitämisessä. Esimerkiksi siskoni unohtaa vastailla viesteihin, unohtaa asioita mitä olen kertonut tai hän on kertonut minulle. Ei siis ennen lasta ollut vielä noin huonomuistinen, kyllä minulla ymmärrystä riittää mutten mahda minkään sille että välillä tuntuu loukkaavalta, ihan kuin minun juttuni ei merkitsisi enää yhtään mitään tai olisi millään tapaa tärkeitä.
Kommentit (9)
Älä ota henkilökohtaisesti. Oma muistini on kuin jollain Alzheimer mummolla nyt kahden alle 2v lapsen kanssa. Univelat on tähän se suurin syypää. Kokoajan on miljoona asiaa mielessä mitä pitää ostaa/tehdä/sopia/varata ja siihen päälle vielä ihmissuhteiden ylläpito.
Sitä se kuormittuminen teettää. Unenpuute on ihan järkkyä. Tänään en suorilta muistanut missä kaupunginosassa asun.
Joo se on ihan normaalia vaikkakin ärsyttävää. Unenpuute ja se että kaikkea huomioitavaa on niin paljon yhtäkkiä on syynä. Helpottaa kyllä ajan myötä.
Ei toimi ei ja se on hirveää. Eikä muuten palaudukaan ennalleen noin vain.
Vauva-aikana käytiin hitaalla vähäisien unien takia, ja töihin paluun jälkeen arjessa on niin paljon muistettavaa että yksityiskohdat unohtuu.
Työasiat, harrastukset, miehen työvuorot, lapsen päiväkoti, toisen lapsen eskari, neuvolat, hammaslääkärit.
Loputonta retkien, läksyjen, hoitovarausten ym muistamista...plus se perusarki päälle.
Oli helppoa ennen lapsia tulla töistä kotiin, käyttää koira ulkona ja laittaa itselle ruokaa and thats it. :)
Onko esikoinen? Itse olin esikoisen kanssa ihan rättiväsynyt, kun valvoin niin paljon ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Nyt kun on kolme lasta, niin vauvan hoito tuntuu jo helpolta, ja vauva menee joukon jatkona. Aikaa jää muullekin.
Jos meneisti sinne siskollesi käymän ja sanoist hei kule hoidan lastasi tai lapsias nyt. Sanot:Mene vaikka nukkumaan. Mikä estää? helppo arvostella tällä ja viettää tällä aikaa. Kun voisit auttaa siskoasi lasten kanssa.Mikä estää?
Joo on esikoinen, joka onneksi nukkuu hyvin 10h unia. Ehkä tosiaan pitää vaan hyväksyä tilanne ja odotella että aika menee eteenpäin. Ap
Se on tieteellisesti todistettu, että naisen älykkyyosamäärä laskee synnytystä seuraaviksi kahdeksi vuodeksi. Naisen tehtävä on silloin keskittyä lapseen ja luonto hoitaa sen tekemällä tyhmäksi. Kun ei turhia mieti niin sujuu lastenhoitokin. Muistin huononeminen taas liittyy ihan väsytääviin hormoneihin ja unenpuutteeseen joka tekee hajamieliseksi.
Kovalevy on aika täynnä siinä arjessa, etenkin jos nukkuu huonosti. Kärsivällisyyttä, se(kin) menee ohi.