vieläkö vauvoja??... huoh..

jotenkin nopeasti. Ensimmäisen kanssa vielä jotenkin sai nauttia silitetyista pitsisistä vaunulakanoista ja muusta, mutta heti perään kun syntyi uusi vauva niin kiirettä oli, ensimmäinen ei vielä kävellyt kun sisarusvauva syntyi.



Kolmas siihen vielä ja lämmöllä muistelen tietysti sitä että olen saanut vauvat ja tuntenut äitinä olon kunnolla...



Sitten kun aloitin odottamaan neljättä, niin sanoin monelle että kun vauva syntyy, pidän häntä niin-niin sylissä että tunnen kuinka minulla on sitten se vauva...Otinkin monesti kun kaikki muut nukkuivat - ja se neljäs vauvakin, pienen syliin ja istuin nyytti sylissäni, katsoin televisiota ja nautin kevyestä "paketista".



Olin jo miettinyt synnärillä neljännen korin vierellä ettei voi jäädä viimeiseksi, on ne niin ihania.



Toki en halunut koskaan unohtaa jo isompia lapsia vaan kyllä vauva on joutunut olemaan itsekseen kun olen järjestellyt nukkekotia tytön kanssa ja neulonut tytön nukkevauvalle vaatteita tai lekannut pojille sokerilaatikosta auton tallia ovineen jne. Jääkiekkomatseissa ja harkkoihinn saattamassa milloin vaunujen kanssa milloin pyörällä...



Toisaalta ap on niin, että mikä on edessäpäin ei ole takan. Nimittäin aloin haaveilla viidennestä lapsesta jota ei vaan tullut. Muistan kun kävelin kylätiellämme jossa aina olin vaunuja työnnellyt kauppamatkoilla, mietin että sitten taas työnnän vauvaa täällä, mutta koskahan "tärppäisi. Oli enää yksi alle kouluikäinen, vanhinkin jo 15v, neljä lasta...



Kun vihdoin sain viidennen vauvan, muistan siinä samassa paikassa kun työntelin uutta vastasyntynyttä, että hyvä kun tämä vauva ei tullut silloin kun niin halusin, muuten hän ei olisi tässä nyt vastasynyneenä, ihanaa kun on just nyt, ajattelin tyytyväisenä.



Meni pari vuotta ja kas, aloitin odottamaan näköjään viimeistä lastamme, oli ihana tunne kun edellinen oli jo 2v. Kuitenkin tämän 2-vuotiaan ollessa n.8kk:n ikäinen muistan mitä ajattelin. En olisi missään tapauksessa halunut että "joku" muu vauva tulisi siihen enkä voisikaan antaa tälle ihanalle vauvalle aikaani niin paljoa, kuin nyt pystyin sisarusten ollessa jo 7v-16v.



Mutta kun ilokseni huomasin odottavani kuopustamme, huomasin kuinka olin valmis uuteen vauvaan, ikäeroa tuli 2v9kk joten tiesin että aikaani riittää kaikille vauvasta huolimatta....ja isommathan auttoivat mielellään, olivat myös jotenkin "vauvahulluja". vanhin oli 17v kun kuopus syntyi.



Ihania aikoja kaikki lasten kehitysvuodet, kiva seurata heitä, he ovat erilaisa vaikka samasta perheestä, samat kasvatusperiaatteet jne.

hitaisi sitten kun alkavat mkoskea jokapaikkaan ja juosta pikujaloilla karkuun... Muutama vauva on ja tuntuu että siinä sitten.