Jatkuva sairastelu ja sen vaikutus työtehoon. Puhuisitteko aiheesta töissä?
Olen ollut elokuun alusta asti enemmän tai vähemmän kipeä. Siitä osan ajasta sairaslomalla, mutta osan myös täysin puolikuntoisena töissä(mikä on ollut äärimmäisen tyhmää, tiedän). Iso tärkeä projekti menossa ja ajattelin, että minunkin panosta tarvitaan. No se oli virhe. En jäänyt heti sairaslomalle vaan jatkoin puoliteholla ja puolikuntoisena. Tämän seurauksena työt ovat olleet kohta 1,5kk jumissa tai tehty huonosti. Kumpikaan ei ole ollenkaan tapaistani.
Nyt alan olla terveempi ja huomaan mikä katastrofi tästä on aiheutunut. Tekisi mieli selitellä tilannetta, mutta tulee jo valmiiksi tyhmä olo. Mitä te tekisitte? On ihan hirveän tyhmä olo ja olen projektista tällä hetkellä sairastelun vuoksi vähän pihalla. Äsken oli palaveri ja oli pakko myöntää, että en ole hoitanut tonttiani niin kuin olisi pitänyt. Nyt jäi mietittyttämään, että olisiko pitänyt sanoa jotain syystä miksi näin on.
Kommentit (6)
Ei, älä selittele, kun kerran nyt olet jo päässyt kiinni taas tekemisen syrjään. Nyt vaan teet etkä mieti niitä menneitä. Ensinnäkään luultavasti kukaan ei ole edes huomannut ongelmiasi, jos kerran kukaan ei ole sulle siitä puhunut, ja turhaan toisit ne esiin itse. Ja jos onkin huomannut, niin kyllä kaikilla ihmisillä on kausia jolloin on tehokkaampi ja vähemmän tehokas, ei niitä kukaan ihmettele pienistä. Ihmisillä kun on myös yksiytiselämä joka joskus vaikuttaa työhön.
Vierailija kirjoitti:
Huonosti suunniteltu projekti, jos sen valmistuminen on yhden henkilön 1,5 kuukauden sairasteluista kiinni. Nyt vain yrität päästä perille ja pyydät esimieheltä apuja, jos tuntuu, ettet siihen kykene.
No, sitä tämä on kyllä ollut alusta asti. Kunnon perse edellä puuhun meninkiä. Mutta työt haluaisin silti hoitaa kunnolla Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei, älä selittele, kun kerran nyt olet jo päässyt kiinni taas tekemisen syrjään. Nyt vaan teet etkä mieti niitä menneitä. Ensinnäkään luultavasti kukaan ei ole edes huomannut ongelmiasi, jos kerran kukaan ei ole sulle siitä puhunut, ja turhaan toisit ne esiin itse. Ja jos onkin huomannut, niin kyllä kaikilla ihmisillä on kausia jolloin on tehokkaampi ja vähemmän tehokas, ei niitä kukaan ihmettele pienistä. Ihmisillä kun on myös yksiytiselämä joka joskus vaikuttaa työhön.
On se huomattu myös tiimissä, vaikka aika nätisti vielä aiheesta sanottiin. Ap

Itse en silti alkaisi selitellä, vaan keskittyisin vaan tekemään nyt tästä eteenpäin niin hyvin kuin mahdollista. Jälkeenpäin selittelyt ei paranna yhtään asiaa, koska se mitä sun olisi pitänyt tehdä olisi että olisit mennyt puhumaan jo silloin heti kun huomasit että työtehosi on vajaa, ja kun et sitä tehnyt, ei tämän toteaminen jälkeenpäin auta mitään.

Totta. Tosin sekin on aika vaikea myöntää ääneen, kun painetta tulee monelta suunnalta ja pitäisi saada asioita valmiiksi. Mutta nyt yritän vaan unohtaa tämän ja keskittyä taas tekemään työt kunnolla.