Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä kovin erilaiset tulotasot vaikuttaneet ystävyyteen?
18.09.2022 |
Näinhän ei pitäisi ystävyydessä olla, mutta välillä minusta tuntuu että ei ole yksinkertaisesti varaa nähdä kovin usein läheisimpiä ystäviäni. Varsinkin yksi heistä on varakkaasta perheestä ja erittäin sokea omalle etuoikeutetulle asemalleen. Isot perinnöt ym. tulossa eikä tarvitse miettiä rahaa, minkä vuoksi asenteensa on pienituloisimpien ongelmiin ylimielinen. Tässä energiakriisin keskelläkin saattaa esim. tokaista että kaikki vaan valittaa kaiken kalleudesta, nyt pitää vaan elää ja nauttia kas kun se ei ole kaikille yhtä helppoa...
Itse käyn matalapalkkatyössä ja opiskelen iltaisin, että pääsisin joskus tästä kädestä suuhun-kierteestä pois. Sairaslomallakin joutunut pitkään olemaan, mutta tästä en edes uskaltanut kertoa ystävälle koska hän ei todennäköisesti ymmärtäisi että sairastuminen ei ollut mikään oma valinta. Viimeisten viiden vuoden aikana olen esim. tehnyt vain pari pientä matkaa, laskien joka sentin ja tyytyen vähään. En kuitenkaan edes tarvitse elämään mitään älytöntä luksusta vaan pärjään esim. hyvin ilman autoa, enkä niin välitä merkkituotteista vaikka olisikin rahaa. Itselleni on esim. aivan se ja sama, miten hienoa merkkiä vaikka joku viini on. En maista eroa kuitenkaan ja arvoni ovat ihan toisenlaiset. Silti meidän ystävyys on kestänyt vuosia ja meitä yhdistää erilaiset asiat, on pitkä historia jne. Viihdyn heidän seurassaan ja voimme keskustella lähes kaikesta muusta.
Kuitenkin usein tuntuu, että raha vaikuttaa epäsuorasti valta-asemiin ystävyydessäkin. On myös nöyryyttävää olla aina se, joka ottaa useammin vastaan eikä voi tarjota samalla tapaa takaisin. Tapaamme harvoin mutta yleensä jonkun kotona, koska itsellä ei ole varaa eikä kyllä kiinnostustakaan käydä koko ajan ulkona tai tapahtumissa. Silloinkin ystävä saattaa kuitenkin tuoda helposti vaikkapa 100 eurolla joka kerta tuomisia ja maksaa illaksi hienoja herkkuja ym. niin, että jään valtavaan kiitollisuudenvelkaan. Yritän tasoittaa eroa keksimällä muita asioita kuin rahan, joilla voisin muistaa ystävää takaisin, mutta se on kuluttavaa. Muiden ystävien kohdalla ei tarvitse kuukautta etukäteen miettiä, miten rahat riittää seuraavaan tapaamiseen. Jos lähdemme vaikkapa lasilliselle, itse ehdotan lyhyelle matkalle tietysti kävelyä tai bussia. Ystävä saattaa tarjoutua maksamaan mielummin taksit, koska ei jaksa kävellä. Joudun itsekin taksiin mutta koska en pysty maksamaan siitä, ilmaan jää leijumaan vähän sellainen mä maksan tämän, niin maksa sä sitten baarissa. No juu, reilua tavallaan, paitsi että itselläni ei olisi ollut varaa eikä halua käyttää siellä baarissa kuin parin-kolmen (edullisen) juoman verran rahaa koska se on pois jostain tärkeämmästä. Kun puhun tästä suoraan ystävälle ja ilmaisen että harmittaa kun en taaskaan pystynyt tarjoamaan kuin x, siinä missä hän tarjosi y z v b ja n, hän saattaa vain sanoa että kannattaisi olla säästeliäämpi niin voi spesiaaleissa hetkissä ostaa vähän parempaa. Paitsi, että kun minulle ei ole mitkään baari-illat spesiaaleja, vaan varaudun mielummin tulevaan vesilaskuun tms.
Kommentit (20)
Olipa pitkä avaus, mutta siinä oli kyllä juuri ne syyt miksi on hankalaa jos ystävillä on kovin erilaiset tulotasot.
Itse olen hyvätuloinen ja kyllä vuosien saatossa ystävyyssuhteet kovin pienituloisten kanssa ovat jääneet. Minulla oli niissä melkein koko ajan tunne, että toinen on minulle kateellinen ja sen vuoksi täytyi koko ajan varoa mitä kerron tekemisistäni. Yhdessä erilaisiin rientoihin osallistuminen kävi myös mahdottomaksi, koska ystävällä ei ollut varaa eikä hän halunnut jäädä kiitollisuudenvelkaan jos olisin halunnut maksaa hänenkin puolesta. Myöskään se ei käynyt, että hän olisi korvannut rahallisen panostukseni jollakin työllä kun se olisi tuntunut sitten siltä, että hän on piikani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ovat oikeita ystäviä, tietenkin sanot näistäkin asioista suoraan. En ymmärrä sellaista "ystävyyttä", että jätetään kertomatta vaikkapa pitkästä saikusta. Eivätkä olisi ystäviäni, jos sanoisivat sellaisesta pahasti.
Ihminen on luonnostaan ylpeä, mut ystävien kesken ei tarvitsisi olla. Etkä sinä jää mihinkään kiitollisuudenvelkaan jos ovat vähänkään fiksuja nämä ystäväsi. Mieluusti minä ainakin maksan yhden pienituloisen kaverini juomia, jotta saadaan hänet mukaan. Ikävää jos ei pysty ottamaan vastaan ja siksi jättäytyy pois. Väärää ylpeyttä tuollainen minusta, nöyryys on ihan kaunis hyve tällaisissa tilanteissa. Hän tuo mukanaan oman itsensä eli hyvää seuraa, ja sehän on ihan riittävästi <3
Vinkki: ole rehellinen ja avoin ystävillesi!
Vierailija kirjoitti:
Olipa pitkä avaus, mutta siinä oli kyllä juuri ne syyt miksi on hankalaa jos ystävillä on kovin erilaiset tulotasot.
Itse olen hyvätuloinen ja kyllä vuosien saatossa ystävyyssuhteet kovin pienituloisten kanssa ovat jääneet. Minulla oli niissä melkein koko ajan tunne, että toinen on minulle kateellinen ja sen vuoksi täytyi koko ajan varoa mitä kerron tekemisistäni. Yhdessä erilaisiin rientoihin osallistuminen kävi myös mahdottomaksi, koska ystävällä ei ollut varaa eikä hän halunnut jäädä kiitollisuudenvelkaan jos olisin halunnut maksaa hänenkin puolesta. Myöskään se ei käynyt, että hän olisi korvannut rahallisen panostukseni jollakin työllä kun se olisi tuntunut sitten siltä, että hän on piikani.
Joo, tavallaan ymmärrän. Itse en ole kateellinen koska ihan oikeasti tykkään elämästäni näin enkä koe olevani köyhä. Ystäväni vain muistuttaa siitä, että en ikään kuin eläisi oikein. Ehkä näissä tilanteissa pitäisi vaan sen rikkaammankin välillä joustaa, että keksittäisiin edullista tai ilmaista tekemistä? Jos siis on oikeasti niin tärkeä ystävä, että kokee arvokkaaksi ihan vain nähdä ja jutella vaikkapa kahvilla. Kateus on varmasti kuitenkin sellainen myrkky, että se luo etäisyyttä. Meillä se on tämä tietty empatian puute ja oletus, että näin elämästä ja tapaamisista saa eniten irti. Välillä olen miettinyt myös onko ystäväni ehkä omaan makuuni turhan pinnallista seuraa muutenkin, mutta tämä asetelma vain korostaa sitä arvojen eroa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos ovat oikeita ystäviä, tietenkin sanot näistäkin asioista suoraan. En ymmärrä sellaista "ystävyyttä", että jätetään kertomatta vaikkapa pitkästä saikusta. Eivätkä olisi ystäviäni, jos sanoisivat sellaisesta pahasti.
Ihminen on luonnostaan ylpeä, mut ystävien kesken ei tarvitsisi olla. Etkä sinä jää mihinkään kiitollisuudenvelkaan jos ovat vähänkään fiksuja nämä ystäväsi. Mieluusti minä ainakin maksan yhden pienituloisen kaverini juomia, jotta saadaan hänet mukaan. Ikävää jos ei pysty ottamaan vastaan ja siksi jättäytyy pois. Väärää ylpeyttä tuollainen minusta, nöyryys on ihan kaunis hyve tällaisissa tilanteissa. Hän tuo mukanaan oman itsensä eli hyvää seuraa, ja sehän on ihan riittävästi <3
Vinkki: ole rehellinen ja avoin ystävillesi!
Kiitos, ymmärrän pointtisi ja aionkin olla jatkossa aiempaa rehellisempi ja suorempi. Olen myös ottanut paljon vastaan koska olen ajatellut juurikin noin, että ystäväni haluavat minut mukaan ja tarjoavat koska voivat ja koska välittävät minusta. MUTTA tuo luo aina tilaa vallankäytölle ja helposti syntyy sellainen tilanne, että ystävää alkaa miellyttämään kiitollisuuden velassa. En jaksaisi enää miellyttää vain siksi, että hän on halunnut maksaa. Ja olen ollut nöyrä mutta joskus se sekoittuu alistuvuuteen, eikä sekään ole hyvä. Kiitos kun kirjoititte, sain näistä rohkeutta puhua samat ajatukset ääneen myös ystävilleni! En kuitenkaan tahdo heitä menettää
Läheiset ihmissuhteet on aina hankalampia sellaisten ihmisten kanssa joilla on erilainen elämäntyyli kuin sellaisten, joiden elämäntyyli on sama. Aivan sama mikä tämä elämäntyyli ero on tai onko se valittua vai sellaista ettei siihen voi itse vaikuttaa.
Näissä tilanteissa täytyy kahdella ihmisellä olla jotain mikä yhdistää toisiinsa vankemmin kuin mitä elämäntyyliero erottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kuvauksesta ystäväpiiristään huomaa selvästi sen, miten hankalaa (jopa miltei mahdotonta) joillekin on nähdä asiat aivan toisenlaiseta vinkkelistä, mikä on sinällään ymmärrettävää, jos on syntynyt kultalusikka suussaan eikä mistään muusta ole omakohtaista kokemusta.
Mutta silti, kypsän ja empatiaan kykenevän aikuisen pitäisi pystyä halutessaan asettumaan toisen asemaan ja ottamaan hänen erilaisen tilanteensa huomioon käytöksessään. Tätä ei ap:n tapauksessa taida kovin usein tapahtua vaan käytös muistuttaa vallankäyttöä.
Itse en viihtyisi tuollaisessa seurassa, jossa elämänarvot eivät kohtaa tarpeeksi ja tuntisin oloni epämukavaksi.
Itselläni on yksi minua paljon paremmin toimeentulevan ystävä. Varallisuuserot eivät kuitenkaan ole ikinä olleet este ystävyydellemme. Pystymme tosin puhumaan rahasta (ja kaikesta muustakin) täysin suoraan: raha tai sen puute ei ole ikinä ollut tabu. Ystäväni ei leuhki tuloillaan, hän on aina ollut hyvin nöyrä. Hänen varallisuutensa on kovan työn tulosta, ei valmiina saatua etuoikeutta.
Muista, että voit mennä mukaan vain osaan jutuista.
Ystäväsi ovat kyllä vähän moukkia, mutta se menee ymmärtämättömyyden piikkiin. Itsekkään vaikutelman saan, jos taksimatkan vaatija edellyttää vastineeksi drinkkiä, kun kyse on ollut yksin hänen mukavuudenhalustaan.
Yleisellä tasolla tarjoamisen ei pitäisi olla velvoittavaa, mutta ehkä jotenkin vastavuoroista kuitenkin.
Tuo on nykyinen elämäntilanne, olette varmaankin vielä suht nuoria ja vietätte paljon aikaa ystäväpiirissä. Tuloerot vaikuttavat mahdollisesti hieman vähemmän, jos perheellistytte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvätuloisen tuttavani kanssa on rasittavaa tavata, koska hänen elämänsä pyörii lähes kaiken aikaa siinä, mitä hän on milloinkin hankkinut tai missä matkustellut. Äskettäin kävin hänen kanssaan päiväkävelyllä ja syysmarkkinoilla. Laskin, että hän kulutti lähes 300 euroa, kun kävelimme markkinapaikan läpi. Aikaa kului noin 15 minuuttia. Minun ruokaostosten kuukausibudjetti on 300 eur.
Tarjoamiset ja lahjat ruukataan antaa siten, ettei niistå tehdä numeroa antohetkellä eikä myöhemmin.
Älkööt vasen kätesi tietääkö, mitä oikea antaa.
Itse häivyn ihmisten elämistä, jotka jälkikäteen koko ajan muistelevat , mitä ovat antaneet.
Aivan kuin olisin loppuelämäni jossain kiitollisuusvelassa.
Hei, ja teette vaan itsestänne saidan ja tarkan, kitupiikin vaikutelman sillä
Jos olen vaisu eikä minusta kuulu, olet itse kÄyttäytynyt edellämainittuun tyyliin.
Hyvää jatkoa !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän se väistämättä vaikuttaa. Viime viikolla näin ystävää joka rakentaa puolisonsa kanssa ok- taloa pk- seudulle ja jatkuvasti matkustaa jossain. Itse keskituloisena ( + keskituloinen mieheni) yritän selvitä koko ajan kasvavista arjen menoista täällä pikkukaupungin vanhassa talossa. Elämäntyylimme hyvin erilaiset, ja kyllä siihen paljon raha vaikuttaa. Eipä siinä paljon yhteisiä puheenaiheita enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Hyvätuloisen tuttavani kanssa on rasittavaa tavata, koska hänen elämänsä pyörii lähes kaiken aikaa siinä, mitä hän on milloinkin hankkinut tai missä matkustellut. Äskettäin kävin hänen kanssaan päiväkävelyllä ja syysmarkkinoilla. Laskin, että hän kulutti lähes 300 euroa, kun kävelimme markkinapaikan läpi. Aikaa kului noin 15 minuuttia. Minun ruokaostosten kuukausibudjetti on 300 eur.
Juu, tuo myös hyvin tuttua. Yhden erään toisen rikkaan ystävän juttuja kuunnellessa olen myös tajunnut sen, etten ole rikkaille kateellinen siitä että he ovat välillä epäilemässä muita hyväksikäytöstä täysin syyttä. Esim. tämä eräs vanhempi ystävä mietti ääneen, onkohan lapsensa puoliso hänen kanssaan siksi että heillä on rahaa... Tuo on varmasti raskasta ja vaikuttaa ulkopuolelta älyttömältä, kun mikään ei ulkopuolelta tuonkaan kyseisen puolison käytöksessä oikeasti siihen viittaa. Tulee ikään kuin vainoharhaiseksi ja alkaa itse käyttäytymään niin, että korostaa sitä omaa varallisuuttaan. Eikä toisaalta pienituloisimmat jaksa kuunnella sitä korostamista, koska siitä tulee ylimielinen kuva ja kierre on valmis. Tämän takia olen ihan oikeasti tyytyväinen siihen, että olen syntynyt tavalliseen duunariperheeseen eikä tarvitse ikinä kavereiden seurassa miettiä, ovatko he siinä minun seurani vai tarjoamieni etujen ja lahjojen vuoksi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan kaikki kuitit varmasti tallessa? Kitupiikki.
Mulla ei ole ystävä- tai kaveriporukoita, mutta on ystäviä ja kavereita hyvinkin erilaisissa taloudellisissa tilanteissa. Suurituloisia ja sitten sellaisia, jotka joutuvat joka kuukausi käymään leipäjonoissa. Ystäväni ja kaverini eivät edes tunne toisiaan, joten koskaan ei tule tilannetta, jossa enemmistö haluaisi tehdä jotain, mikä ei sopisikaan jollekin. Tietenkin toisen varallisuustaso vaikuttaa siihen, mitä yhdessä voi tehdä. En kuitenkaan koe sitä mitenkään ongelmalliseksi. Teen paljon rahaa edellyttäviä asioita sellaisten kanssa, joilla on sekä varaa että myös halua investoida rahojaan kyseiseen asiaan. Ja ilmaisia juttuja teen niiden kanssa, joilla ei kertakaikkiaan raha meinaa riittää edes peruselämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä havahduin tuloeroihin, kun en tiennyt yhtään mitään balmuir-merkistä. Olisi ilmeisesti pitänyt tietää.
No, kivan lämpöisen ja pehmeän syyshuivin vanha ystäväni oli toki ostanut. Se ei riittänyt, vaan minun olisi pitänyt tunnistaa merkki ja myös älytön hinta olisi kait pitänyt olla päivän selvä.
Kyllä tässä alkaa varmaan ystävyys jäähtyä.
Kyllähän se vaikuttaa vaikka ei haluaisikaan, itselläni on ystäviä lähes joka tuloluokasta ja itse tavanomaisen keskiluokkaisena harmittaa että työttömällä, vähävaraisella kaverilla ei ole varaa lähteä esimerkiksi vähän mäkkäriä tai heseä parempaan ravintolaan illalliselle. Ruoan tarjoaminenkin tuntuu jotenkin kiusalliselta ja siltä kuin heittäisi almuja köyhälle. Mutta heidän kanssaan sitten tehdään muuta, esimerkiksi kutsutaan kotiin syömään tai käydään kävelyillä.
Sanot tiukasti, että ei mennä taksilla koska en halua jäädä siitä sinulle velkaa ja baarissa jokainen maksaa omat juomansa itse. Pitää sanoa tiukasti, jos lempeä puhe ei mene perille.
On. 2 ystäväni erosivat ja myöhemmällä iällä menivät tavallaan naimisin rahan kanssa. Kävivät leveilemässä ulkomaan matkat ym.Jos heillä ei niitä ei aikaa tavata. Kerroin systerille , systeri sano ne 2 yli lihavaa naista on niin heikot itsetunnot ,niin käyvät vain leveilee sinulle matkoistaan ym. Kun itse itsesi elätä ja olet normi painoinen. He tietävät sinulla ei mahdollisuus ulkomaille ym. Hyvin nää tantat ,miksi et osta sitä tätä ,minä ostan jne. Sitten aina viilto kehooni,Helppoahan sinun on, kun kävelet et lihoa! Laitoin kummatkin ystävät ja ystävät , pois elämästäni ja voin hiton hyvin.
No joo. Etäännytty ollaan viime vuosina. En jaksa kuunnella richsplainausta vaikka siitä, miten mun ei kannata ostaa take away -kahveja tai kuinka kannattaa ostaa vaatteeni kirppareilta tai vastaavaa. Tai kun hän lohduttaa, että onhan minulla pakastin täynnä sieniä. Joo toki, mutta ei niiden varaan voi ravitsemustaan perustaa. Ja sienestys on minulle henkireikä ja harrastus, enemmän bensaan ja eväisiin menee rahaa, kuin mitä sillä rahallisesti säästäisi.
Mitä enemmän hinnat nousee sitä enemmän kuilu kasvaa rikkaiden ja keskituloisten välillä ja keskiluokka jatkaa kurjistumistaan koko ajan. Ei ole oikeutettu tukiin, mutta kaikesta pitää maksaa täysi hinta. Talven sähkölaskujen jälkeen ei tarvitse miettiä, käykö viihteellä vai ei. Silloin tulee yhä useampi kaverisuhde koetukselle ja ystävyys punnittavaksi.
Nyt ystävät ovat myös alkaneet puhumaan yhteisestä matkasta kun pandemia alkaa olla ohi. Tunnen olevani riippakivi, kun joudun sanomaan että näihin matkakohteisiin en vaan pysty lähtemään ja että haluaisin tietää vuoden etukäteen että pystyn varautumaan edes muutaman yön reissuun. Minua ei oteta tosissaan, vaan kaikkeen kuitataan tyyliin, noh eikö se olisi kerralla vähintään viikon reissu parempi jos kerran lähdetään. Tyyli on, että ravintolaan mennessä yksi maksaisi aina vuorollaan kaikkien ruoat eikä laskuja aleta todellakaan jakamaan. Tuo toimii varmasti silloin jois kaikilla on suunnilleen yhtä suuret tulot, mutta ei silloin jos yksi valitsee annoksensa sen perusteella mihin riittää. Tykkäisin myös reissussa tehdä ihan maksuttomia aktiviteetteja mielummin, kuten kävelyretkiä ja luovaa valokuvausta ym. Ystävän elämäntyyli on enemmän sellainen, että istutaan ravintoloissa ja ns. nautitaan, eikä ole tarvinnut koskaan mitään eväitä tehdä. Itselle sopisi hyvin ostaa kaupasta halvalla eväät ja käydä max kerran päivässä ulkona syömässä.
Eniten kuitenkin harmittaa se, että rivien välistä annetaan ymmärtää että tilanteeni johtuisi vaan siitä etten osaa priorisoida tai käyttää rahaa. Pienituloisen priorisointi kun ei todellakaan ole sitä, että ostetaan kallista shamppanjaa mutta vain vähän harvemmin... Paitsi ettei minua kuulla, tuntuu että olen myös porukasta se jolla on vähiten päätösvaltaa. Tiedän, että ystäväni eivät tahalleen tee minulle sellaista oloa, vaan eivät vain osaa samaistua asemaani. Mutta mitä tehdä jos suora puhe ei auta? Onko kellään monen vuoden tiivis ystävyys kaatunut tällaisiin asioihin? Tämä on ikävää, miten moneen asiaan asema vaikuttaa ihan huomaamatta. Mielestäni ystäväni ei ole yhtään minua ahkerampi tai kunnianhimoisempi, vaan pienestä asti hemmoteltu. Hän ei edes näe, että teen kovaa työtä ja olen vähemmästä kiitollinen. On myös kiusallista vaihtaa kuulumisia kun tulevaisuuden suunnitelmista kysellään tyyliin meinasitko itsekin omistusasuntoa jossain vaiheessa? No joo, en meinannut näillä tuloilla ja ystävän pitäisi se kyllä ymmärtää. Joskus mietin, tykkääkö hän tuollaisilla heitoilla tahallaan salaa vähän näpäyttää ja alistaa. Samaan aikaan kuitenkin pitää olla hänelle niin kiitollinen koko ajan, kun hän maksaa vaikka ja mitä. En ole pyytänyt maksamaan, minkä takia tuo tuntuu vallankäytöltä. Toki voi olla myös hänen tapansa muistaa ja välittää köyhemmästä kaverista. Anteeksi näin pitkä avautuminen, mutta nyt vaan meni lopullisesti hermo ja oli pakko purkaa aivan kaikki... Ap