Kun puolisoiden luonteet ovat toisenlaisia, onko mitään mahdollisuutta että suhde voi toimia?

Kokeilemalla selviää.

Ei ole. Eroa ennenkun teillä on lapsia.

Voin kertoa että riitoja tulee olemaan paljon, mutta jos se jatkuva tappelu kiihottaa niin mikäs siinä.

En olis edes täysin erilaisen kanssa päätynyt puolisoksi.

Toimii jos on ymmärtäväinen toisen heikkouksia kohtaan ja yrittää parhaansa kehittyä ja ottaa huomioon toisenkin tarpeet, molemmat osapuolet siis. Mutta jos toinen on itsekäs uhriutuja ja toinen kaiken vastaanottava kynnysmatto niin ei varmasti toimi kovin balanssissa.

Vastakohdat täydentävät toisiaan, MUTTA jos ns elämä isoissa kysymyksissä on täysin eri linjoilla suhde ei vaan toimi. Toimiva keskusteluyhteys on ainoa tapa onnistua. Ja elämää ei voi liikaa suunnitella vaan sen tulisi antaa mennä omalla painollaan.

Yleisesti sanotaan, että samanlaisuus luo kaveruutta, erilaisuus intohimoa.

Noista esimerkeistä pahin on tuo keskustelun erilaisuus. Keskustelu menee tarpeen tasolle. Jos se tarve ei tyydyty, niin sitä hakee muualta. Toisaalta en minullakin on erilaisia ihmisiä riippuen , mistä haluan keskustella. Ei kenenkään kanssa keskustella kaikesta.

Impulsiivisuuden kohdalla tulee myös kitkaa, mutta uskon sen kanssa pystyvän elämää. Säästäväisyyden kohdalla asiat on sovittavissa.

Mä kestin viisi vuotta, eikä se kyllä intohimoa ollut vaan jatkuvaa vääntöä. Samanluonteisen kanssa se intohimo onkin kestänyt kohta 20 v, on helppo arvostaa toista.

Vastakohdat täydentävät toisiansa. Feministinaiselle sopiva kumppani on sovinistimies.

Jos kummatkin ymmärtävät ja arvostavat toisiaan, voi toimia. Tämä suhteen toimiminen kuitenkin edellyttää kykyä keskustella asioista. Eli siinä voi mennä hyvinkin mönkään, jos toinen ei halua keskustella. Raha asia on toinen. Se ei edes ole luonteenpiirre sinänsä. Liika säästäväisyys ei ole hyväksi, mutta tuhlaaminenkin on ongelma, jos rahaa ei jää ollenkaan säästöön ns. pahan päivän varalle tai yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia varten. Esim. asuntoa on paha mennä ostamaan, jos kaikki tulot menee heti.

Olen itse omissa oloissa viihtyvä introvertti, mies taas sosiaalinen ekstrovertti. Minä olen matalaenerginen, hän on ylienerginen. Olemme muutenkin aika erilaisia, mutta jotenkin tämä vain toimii. Puhumme paljon. Hän on oppinut viettämään aikaa kotonakin, minä taas olen oppinut rutkasti sosiaalisia taitoja. Minä rauhoitan häntä, hän innostaa minua. Ja tosiaan isoissa asioissa, esim. lapsen kasvatuksen suhteen olemme samalla linjalla. Kyllä, tappelua syntyy välillä kun kumpikaan ei halua antaa periksi, mutta lopulta päädymme kompromissiin.

Eli oleellista on se, kuinka paljon toisen elämästä ja toiminnasta voi ja haluaa oppia. Jos tuntuu että joka asiasta pitää vääntää ja se häiritsee, ei kannata jatkaa. Me mieheni kanssa esimerkiksi tykkäämme haastaa toisiamme vaikka olisimme eri mieltäkin ja tämä on johtanut siihen että olemme saaneet paljon omia henkilökohtaisia ongelmiamme selvitettyä parisuhteen avulla. Yleensä kun ne omat ongelmat vain pahenee parisuhteen myötä, ja jos haluaa parisuhdetta jatkaa niin ne omat ongelmat on silloin vain pakko selvittää. Muuten suhde ei toimi.

Meillä on lähipiirissä useampikin tällainen pari jonka osapuolet ovat hyvin erilaisia. Ne parit selviävät, jotka kommunikoivat, ovat avoimia uusille näkökuomille ja ovat valmiita kasvamaan ihmisinä.