Kertokaa nyt rehellisesti n 15 v kotiintuloaika pks. Hirveä riita teinin kanssa
Niin eli 15 v tyttö kyseessä, asutaan Helsingissä. Kotiintuloaika viikonloppuna klo 24.00 ja arkena 21.30 kunhan läksyt on tehty.
Arki-illoista ei ole tullut ongelmaa, mutta viikonlopuista vasta onkin! Viikonloppuna oli kaivarissa (ilmeisesti tursajaiset tms?) kuulemma oli niin noloa kun KAIKKI muut saavat olla niin pitkään kuin haluavat kunhan ilmoittavat milloin tulevat?? Myös monta vuotta nuorempia ollut mukana ja ihan kännissä. Monella ollut väkeviä. Poliisi autoja 3 kpl seuraamassa mutta eivät olleet puuttuneet mitenkään. Tyttö kertoi ostaneensa kaverin kautta 3 siideriä ja juoneensa ne. Kavereiden vanhemmat tienneet, että aikovat juoda ja kuulema ollut heille Ok!
Nyt oikeasti: mikä teidän teinien kotiintuloaika on? Ja saavatko luvallinen juoda alkoholia?
Kommentit (44)
Keskiyö ja 15 v. -ei ikinä eikä varsinkaan missään kaivarissa eikä ainakaan alko ole hyväksyttävää. Varsinkin se, että siellä on nuorempiakin ryyppäämässä keskellä yötä on hyvä syy kieltää omalta tuollainen. Lasten paikka ei ole keskiyöllä Helsinkin keskustassa.
Meidän 15v pitää tulla arkena kotiin viimeistään 9 illalla, viikonloppuisin viimeistään 11 illalla.
Meillä oli ysiltä viikolla ( mutta parhailla ystävillään oli kasilta joten tuli silloin ) viikonloppuna 01. Tosin välillä treeninsä päättyivät 22. 00 joten tietysti tuolloin meni myöhään, mutta silloin hain kotiin hallilta minne oli 14 km
Ja olin sokea ja tyhmä ja luulin, että lapseni ei kännäillyt. oli juopotellut jo tuolloin. Mutta ei ole mikään alkoholin viemä nyt 26 vee.
Meidän lapsi on jo 19-vuotias, mutta missään vaiheessa ei ole ollut tarvetta kotiintuloajoille. Oltiin vain tyytyväisiä, kun joskus harvoin lähti kavereiden kanssa iltaa viettämään.
Vierailija kirjoitti:
Meidän 15v pitää tulla arkena kotiin viimeistään 9 illalla, viikonloppuisin viimeistään 11 illalla.
Lapseni on sanonut nyt aikuisiällä, että hänestä tällainen tuntuu fiksulta.
4
Mikä ihme on turnajaiset?mun 14v tulee ihan oma-alotteisesti täällä pikkukaupungissa viikonloppuisin kotiin kello 20.30 ja viikolla kello 20aikaan.
Toivottavasti kukaan ei oikeasti ota kasvatusvinkke tältä sekopäiden palstalta. 🤦
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi on jo 19-vuotias, mutta missään vaiheessa ei ole ollut tarvetta kotiintuloajoille. Oltiin vain tyytyväisiä, kun joskus harvoin lähti kavereiden kanssa iltaa viettämään.
Tämä varmaan lohduttaa ap:ta.
Nuoret ovat erilaisia. Itselläkin kaksi ihan erilailla käyttäytyvää nuorta, toinen on uhmannut rajoja ja on ollut isoakin huolta välillä, toiselle ei ole tarvinnut mitään kotiintuloaikoja asettaa, kun äärimmäisen harvoin missään käy ja tulee aina ajoissa.
Taatusti on kaivarissa ym notkuvilla hyvinkin joustavat kotiintuloajat jos niitä edes on, mutta juuri siksi sellaisissa porukoissa ei pidäkään pyöriä. Su-to iltaisin klo 21 ihan ehdoton takaraja, koska seuraavana päivänä on koulua ja pe-la iltoina klo 23.
Ja joka ilta ei ulkona luuhata.
Miksi aloitusta on alapeukutettu noin paljon? Oletteko sitä mieltä että ap väärässä ja teillä ei ole kotiintulo aikoja?
Oma 15v ei koskaan ole missään noin myöhään. Ei ole edes kysynyt. Omatoimisesti on 21 viimeistään kotona. Olen kyllä sanonut joskus, että tulisi kotiin ennen kuin käyn nukkumaan. Harvoin käy missään.:( tyytyväisenä viikonloppuna kattoo leffoja ja pelaa kotona. Olis kiva kun lapsella olis enemmän kavereita, mutta ei mitään ryyppyporukoita. En kyllä ikinä päästäis johonkin helsingin keskustaan keskellä yötä, onneksi asutaan kaukana!
24 viimeistään kotona, alaikäisenä ei meillä olla sen jälkeen ulkona. Ei ollut isosiskonsakaan ennen täysi-ikäisyyttä yli puolen yön ulkona. Aina tullut kl 23 kotiin tai vähän yli viimeistään. 14v., täyttää kohta 15v. Helsinki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi on jo 19-vuotias, mutta missään vaiheessa ei ole ollut tarvetta kotiintuloajoille. Oltiin vain tyytyväisiä, kun joskus harvoin lähti kavereiden kanssa iltaa viettämään.
Tämä varmaan lohduttaa ap:ta.
Nuoret ovat erilaisia. Itselläkin kaksi ihan erilailla käyttäytyvää nuorta, toinen on uhmannut rajoja ja on ollut isoakin huolta välillä, toiselle ei ole tarvinnut mitään kotiintuloaikoja asettaa, kun äärimmäisen harvoin missään käy ja tulee aina ajoissa.
Ap esitti kysymyksen: mikä teidän teinien kotiintuloaika on? Ei tuntunut lohdutusta kaipaavan.
Vastasin tuohon kysymykseen.
19-v:n äiti
Meillä 16 v pitää olla puolenyön aikaan kotona viikonloppuna (yleensä kyllä tulee jo aiemmin). Poikkeustapauksessa voi olla pidempään, jos on jotain erityistä ja silloinkin pitää tietää missä on ja olla tavoitettavissa, ja haen tällöin itse pois, koska busseja ei enää kulje siihen aikaan.
Itse sanoisin, että kouluaamuja edeltävinä iltoina kotona pitää olla klo 20.00 (jos joku harrastus/treenivuoro esim klo 21 asti niin asia on eri) jotta kaikki muutkin perheenjäsenet pääsee rauhassa iltatoimiin ja yöpuulle aikanaan. Tuolloin klo 20 on oiva aika yhteiselle iltapalalle.
Pe- ja la-iltoina jos on oikeasti joku spesiaalimeno niin puolelta öin on ok kotiintuloaika. Noita siis ei voi olla joka viikko eikä edes joka kuukausi. Muutoin kotiin viimeistään klo 23 ja mieluummin jo klo 22.
Muutenkin kokonaan pois se asenne, että tuota kotiintuloaikaa aiemmin ei voisi koskaan tulla vaan ulkona pitää luuhata ihan viimeiseen minuuttiin asti illasta toiseen.
Meillä ei ole viikonloppuna kotiintuloaikoja, kunhan kertoo mihin menee, pitää puhelimen auki ja tarvittaessa paikannuksen. Yleensä tulee puolen yön maissa kotiin ja ilmoittaa heti, jos jääkin kaverilleen yöksi. Bileitä pitävät joskus luvan kanssa ja vetävät sidukkaa, aina on ollut koti siistinä aamulla. Meilläkin ovat bileitä pitäneet, mieluummin näin että tiedän missä menevät kun pämppäähän noi nuoret joka tapauksessa.
Mutta: me asutaankin keskikokoisessa kaupungissa, tunnen teinin kaverit ja suurimman osan vanhemmista (ainakin meillä on toistemme puhelinnumerot niin voidaan tarvittaessa viestitellä). Mihinkään Kaivariin en teiniä päästäisi.
16v pitää olla viikonloppuna viim. 02 kotona ja vastata puhelimeen aina kun soitetaan. Ja pitää olla tavoitettavissa. Snäpistä paikannus päällä, joten jos ei kuulu niin lähdetään hakemaan. Jos kännäilis ni tiukemmat ajat.