Kertokaa nyt rehellisesti n 15 v kotiintuloaika pks. Hirveä riita teinin kanssa
Niin eli 15 v tyttö kyseessä, asutaan Helsingissä. Kotiintuloaika viikonloppuna klo 24.00 ja arkena 21.30 kunhan läksyt on tehty.
Arki-illoista ei ole tullut ongelmaa, mutta viikonlopuista vasta onkin! Viikonloppuna oli kaivarissa (ilmeisesti tursajaiset tms?) kuulemma oli niin noloa kun KAIKKI muut saavat olla niin pitkään kuin haluavat kunhan ilmoittavat milloin tulevat?? Myös monta vuotta nuorempia ollut mukana ja ihan kännissä. Monella ollut väkeviä. Poliisi autoja 3 kpl seuraamassa mutta eivät olleet puuttuneet mitenkään. Tyttö kertoi ostaneensa kaverin kautta 3 siideriä ja juoneensa ne. Kavereiden vanhemmat tienneet, että aikovat juoda ja kuulema ollut heille Ok!
Nyt oikeasti: mikä teidän teinien kotiintuloaika on? Ja saavatko luvallinen juoda alkoholia?
Kommentit (44)
Voi, se kaveripiiri on niin ratkaiseva tuossa iässä, millaisille tielle nuori ajautuu. Jos kaveripiirissä on päihteiden käyttäjiä, niin sitä niin helposti lähtee mukaan. Paljon helpompaa pysyä erossa, jos kavereita ei kännääminen kiinnosta. Voi olla todella pienestä kiinni. Joka tapauksessa ei ole normaalia, että vanhemmat hyväksyy 15-vuotiaan alkoholinkäytön.
Jos vanhemmille on ok että 15 vuotias tai vielä nuorempi ryyppää, niin kyllä silloin heillä on vakavia ongelmia itsellään ja täysi välinpitämättömyys lapsen turvallisuudesta.
Ei ole kotiintuloaikoja tarvinnut teinille koskaan laittaa. Aina on ollut kotona, kun on käyty nukkumaan ellei sitten ole ollut kavereiden luona yökylässä. Välillä on joutunut komentamaan nukkumaan tai ainakin olemaan hiljaa, jos meillä on ollut teinin kavereita yökylässä. Toki jos on ollut pidempään jossain kaverilla/leffassa/tms on joko itse käyty hakemassa himaan tai on tullut jonkun kaverinsa kanssa tämän vanhemman kyydissä kotiin. Ei mitään ongelmia ole ollut alko TCholin käytön osalta, eikä muidenkaan päihteiden osalta. Mielestäni kuulostaa aika hurjalta, että 15-vuotias on Helsingin keskustassa puolen yön aikaan viikonloppuna. Nyt korona-aikana en ole juurikaan yövuoroja, mutta ennen koronaa säännöllisesti ja ei kyllä tule mieleen, että hirveästi olisi alaikäisiä kaupungilla yöllä näkynyt.
15 vuotiaalla ei ole syytä olla tuohonaikaan ulkona ei varsinkaan helsingin keskustassa.
Asutaan etelä-karjalassa ja täällä kuulee jo kauheita tarinoita.
On vanhempien vastuulla kuitenkin 15 vuotias ja alkoholi ei ole ok.
Jos katsoo miten nykynuoret oikeesti voi niin kaikille annetaan lupa olla ulkona,ryypätä ja perseillä minkä ehtii.
Jos haluu kavereiden kanssa olla niin joko kotona tai kavereiden luona ja vanhemmat on tietosia ja ovat myös yhteydessä.
Kuskataan myös nuoria koska ei ole turvallista liikkua edes porukassa kun täällä on kaikenmaailman bussikuski puukotuksetkin tapahtunut.
Nykynuoriso voi todella huonosti enkä halua omia lapsia altistaa siihen että notkuvat siideripäissään tuolla keskustassa.
Tämä ei ole tätä päivää, mutta muistan 11-vuotiaana myöhästyneeni klo 19 leffasta, joten ostin lipun klo 21 näytökseen. Kaupungilla oli kylmä eikä minulla ollut rahaa istua kahvilassa. Leffa loppui ennen yhtätoista ja kolistelin sen jälkeen kotiin sporalla. Olin kyllä ennen puoltayötä kotona, mutta ei se ollut mikään takaraja.
Tämä siis 70-luvulla, ennen kännyköitä ja GPS-jäljitystä. Silloin liikenteessä kuoli ihmisiä ihan toista tahtia kuin nykyään. Ei ollut alkometrejä eikä nopeustutkia, nopeusrajoituksetkin olivat melko uusi juttu eikä niitä öisin otettu ihan niin tosissaan. Namusedistä varoiteltiin, enkä lähtenyt juttusille tuntemattomien aikuisten kanssa.
Myöhemmin olen tehnyt väitöskirjan, joten en minä aivan hunningolle joutunut. Leffa oli Hitchcockin Perintö. Näin aikuisena katsottuna se ei ollut vaivan arvoinen.
Lasten ei kuulu juoda alkoholia ja roikkua missään aamuyöllä. En asu Helsingissä, mutta
Ei kävisi täällä pikku kaupungissakaan toi. Itellä 19 ja16v . Ja miten hoituu koulu jos touhu on tollaista?
Huumeita liikkuu nykyään niin paljon ja niitä kauppaavat kyllä tietävät, missä nuoriso pyörii, joten kyllä niitä rajoja kannattaa alaikäiselle laittaa. Viikonloppuna viimeistään 22 oltava kotona ja silloinkin on jollain kaverilla eikä missään "assalla" luuhaamassa. Ihan sama mitä ne kaverit tekee tai heidän vanhempansa sallii ja jos tietäisin, että vanhemmat hommaa alkoholia lapseni kaverille, niin se olisi siinä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole viikonloppuna kotiintuloaikoja, kunhan kertoo mihin menee, pitää puhelimen auki ja tarvittaessa paikannuksen. Yleensä tulee puolen yön maissa kotiin ja ilmoittaa heti, jos jääkin kaverilleen yöksi. Bileitä pitävät joskus luvan kanssa ja vetävät sidukkaa, aina on ollut koti siistinä aamulla. Meilläkin ovat bileitä pitäneet, mieluummin näin että tiedän missä menevät kun pämppäähän noi nuoret joka tapauksessa.
Mutta: me asutaankin keskikokoisessa kaupungissa, tunnen teinin kaverit ja suurimman osan vanhemmista (ainakin meillä on toistemme puhelinnumerot niin voidaan tarvittaessa viestitellä). Mihinkään Kaivariin en teiniä päästäisi.
Pämppää joka tapauksessa, no ei pämppää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloitusta on alapeukutettu noin paljon? Oletteko sitä mieltä että ap väärässä ja teillä ei ole kotiintulo aikoja?
Tietenkin olemme, koska emme ole vainoharhaisia kontrollifriikkejä.
Viikolla klo 20 ja viikonloppuna klo 24. Tosin ei ole enää käynyt viikonloppuisin missään, kun paras kaveri hakattiin sairaalakuntoon elokuun alussa.
Tapauskohtaisesti keskustelemalla voin joustaa, mutta viimeistään klo 21 on 15-vuotiaallani ollut kotiintuloaika oli sitten arki tai viikonloppu. Pikkukaupungissa asumme.
Vierailija kirjoitti:
Tapauskohtaisesti keskustelemalla voin joustaa, mutta viimeistään klo 21 on 15-vuotiaallani ollut kotiintuloaika oli sitten arki tai viikonloppu. Pikkukaupungissa asumme.
Hienoa!
Vierailija kirjoitti:
Keskiyö ja 15 v. -ei ikinä eikä varsinkaan missään kaivarissa eikä ainakaan alko ole hyväksyttävää. Varsinkin se, että siellä on nuorempiakin ryyppäämässä keskellä yötä on hyvä syy kieltää omalta tuollainen. Lasten paikka ei ole keskiyöllä Helsinkin keskustassa.
Keskiyöllä lapsen paikka on kotona, oli mikä viikonpäivä tahansa ja asui hän missä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole viikonloppuna kotiintuloaikoja, kunhan kertoo mihin menee, pitää puhelimen auki ja tarvittaessa paikannuksen. Yleensä tulee puolen yön maissa kotiin ja ilmoittaa heti, jos jääkin kaverilleen yöksi. Bileitä pitävät joskus luvan kanssa ja vetävät sidukkaa, aina on ollut koti siistinä aamulla. Meilläkin ovat bileitä pitäneet, mieluummin näin että tiedän missä menevät kun pämppäähän noi nuoret joka tapauksessa.
Mutta: me asutaankin keskikokoisessa kaupungissa, tunnen teinin kaverit ja suurimman osan vanhemmista (ainakin meillä on toistemme puhelinnumerot niin voidaan tarvittaessa viestitellä). Mihinkään Kaivariin en teiniä päästäisi.
Samoilla linjoilla täällä. Joo ei ole ok, että 15-vuotias juo alkoholia, mutta suurin osa sitä kuitenkin kokeilee vaikka vanhemmat kuinka koittavat sitä estää. Täällä vietiin taannoin teinityttöä keskellä päivää pillit soiden sairaalaan kun vetivät keskellä päivää koulun jälkeen tiukkaa viinaa, onneksi selvisi. Pointti siis siinä, että ei ne kotiintuloajat ikävä kyllä mitään merkkaa jos ja kun haluavat jotain kokeilla 🙄
Meillä kanssa tutut kaverit ja ei se maailma siihen kaadu jos pari juomaa maistelevat kaverin luona. Parempi niin kun jossain tuolla kaupungilla. Eri asia tietty jos olisi joka viikonloppuista ja olisivat kamalassa kunnossa. Meillä vastataan aina puhelimeen ja tietää, että säännöt kiristyy jos ns. perseilyä alkaa esiintyä.
Meillä kyllä jo lukion ekalla jonkun isoveli tai sisko haki viinoja tai oluita/siidereitä ja oli itsestäänselvää että kotibileissä juotiin alkoholia samoin kuin jos lähdettiin käymään kaverin mökillä.
Se oli vain hauskanpitoa kavereiden kanssa ja estot putosivat tyttöjen seurassa (liikaa jos totta puhutaan). Samaa sarjaa kuin opiskelijabileet
Ainoastaan yksi tuntemani kaveri alkoholisoitui eikä silläkään ollut taatusti mitään tekemistä näiden teinibileiden kanssa vaan sen isä ja veljet olivat alkoholisteja.
Sen sijaan yksi puolituttu 100% absolutisti joka ei teininä maistanut tippaakaan viinaa ratkesi juomaan yliopistossa gradun aiheuttamien paineiden takia ja meni kerrasta sillan alle.
Vierailija kirjoitti:
Lasten ei kuulu juoda alkoholia ja roikkua missään aamuyöllä. En asu Helsingissä, mutta
Ei kävisi täällä pikku kaupungissakaan toi. Itellä 19 ja16v . Ja miten hoituu koulu jos touhu on tollaista?
No mitenköhän yliopisto-opiskelijoilla hoituu koulu, jos bilettävät? Kyllä se oikein hyvin hoituu. Viikonloppuna ei lukioikäisillä tarvitsisi olla mitään kotiintuloaikoja.
Viikolla 22.00 ja vknloppuna 02.00. Aina vastattava puhelimeen ja ilmoitettava jos tarve hakea yms.
Kyllä kasilta on hyvä olla kotona, jos vastassa on kouluaamu. Pe-la voi olla ysiin, tai puoli kymppiin jos on kaverin luona, ei missään kylillä.
Vierailija kirjoitti:
Tapauskohtaisesti keskustelemalla voin joustaa, mutta viimeistään klo 21 on 15-vuotiaallani ollut kotiintuloaika oli sitten arki tai viikonloppu. Pikkukaupungissa asumme.
Mun 15-vuotias tulee viikonloppuisin vasta iltakymmenen jälkeen treeneistä, viikollakin menee monesti päälle iltaysiin... Mutta ehkä teillä siellä pikkukaupungissa ei harrasteta 🤔
Tota mäkin ihmettelin. Mulla on 2,6 vuotias tyttö Ja en aio todellakaan antaa hänen dokailla pitkin öitä sitten kun on 15v. Itse tein sitä aikoinani nuorempanakin (mutta en todellakaan luvan kanssa), ja nyt tuntuu ihan älyttömältä se, ja että jotkut vanhemmat vielä hyväksyvät tuollaisen. Toivottavasti päihteet eivät ole enää silloin muodissa, mutta taitaa olla turha toivo..