Miksi lapsi ei opi, että teoilla on seurauksensa?

Asosiaalisella personallisuustyypillä yleinen homma, mutta esiintyy tosaan tollee perinnöllisenä...googlettele

omista asioista. Jos itse käyttäydyt esimerkillisesti, käyttäytyy lapsesikin hyvin. Jos niputat 4 ja 14 vuotiaan samaan kastiin, voi jo sanoa että vanhemmuus on sulla hukassa, tunnut sellaselta ihmiseltä jolla on harvinainen kyky löytää vikoja muista kun itsestäsi.

Kiitos vastauksesta. Ei tämä silti mitään psykopatiaa ole...Lapset eivät manipuloi muita eivätkä vahingoita muita kuin itseään. Heillä on ihan normaali tunne-elämä, tuntevat siis empatiaa, rakkautta jne.



Ap

kuten nyt tämä tytärpuoli, ja harvapa lapsi tekee juuri niin kuin joku sille sanoo, ei tee aikuinenkaan.

"Jos itse käyttäydyt esimerkillisesti, käyttäytyy lapsesikin hyvin."



Ei hyvää päivää! Tosi syvällistä :-DD



Ap

asti, eli jos sä olet tollanen toisia vähättelevä negatiivisen perusluonteen omaava ihminen, ni aika varmasti lapses on samanlaisia.

"Jos säkin olet rikkonut jonkun perheen, on siitä sulle seurauksia,"



Taas tosi älykäs kommentti.



Juu, ja en todellakaan oleta kenenkään lapsen aina tekevän juuri niin kuin hänelle sanon. Olenko joskus sanonut niin?



Ap

"sä olet tollanen toisia vähättelevä negatiivisen perusluonteen omaava ihminen"



Kukakohan tässä on negatiivinen ja vähättelee toisia ihmisiä?



Ap

että teoilla on seuraukset,



niin aborttilääkärit joutuisivat työttömiksi...

Meillä kyllä jo nyt ovat oppineet jotenkuten.

Esikoinen 8v. ja hänellä kehitysvamma ja dysfasia.

Kuopus 6v. ja hänellä dysfasia ymmärtämisen alueella. Unohtaa kyllä kaiken usein.

Erityislapsilla kyllä syy/ seuraus suhde tulee myöhemmin, kuin tavallisilla lapsilla.

14v. on murkku ja uhmaa silti, vaikka ymmärtäisikin.

Tottakai tällaiset asiat ovat vaikeita kaikille lapsille, ja useille aikuisillekin. Mutta jotain luulisi johdonmukaisesti ja rakkaudella kasvatetun teinin jo ymmärtävän, vaikka teini onkin.



Ihan yleisesti ottaen, hän ei opi millään, että saa rangaistuksen (esim. illan arestia) yhtikäs mistään. Jos siis vaikka ei tule kotiin silloin kun sovitaan. Joka päivä vuoden ajan ollaan käyty tappelua samasta asiasta ja aina lapsi on yhtä järkyttynyt siitä, että joutuu jäämään kotiin. Sitten karkaa ikkunasta, ja kun saa siitä pitemmän arestin, raivoaa koko päivän ja yleensä aina rikkoo jotain (esim. hakkaa nyrkillä oveen reiän). Ja ihan tosissaan kokee, että se on täysin oikeutettua, koska me olemme hulluja. Ja kun selviäisi kaikesta tappelusta yksinkertaisesti tulemalla sovittuun aikaan kotiin. Olemme laatineet säännöt ja sopineet rangaistuksista yhdessä hänen kanssaan, mutta lopputulos on silti aivan sama.



Ja tätä on todellakin jatkunut ikuisuuden eikä mitään muutosta ole havaittavissa. Sama meno jatkuu koulussa. Ei hyväksy minkäänlaisia kurinpitotoimia, mutta ei yritä millään tavalla korjata omaa käytöstään, jotta rangaistuksiin ei tarvitsisi ryhtyä. Taistelee opettajien kanssa asiasta jatkuvasti ja he ovat ihan yhtä kädettömiä asiassa kuin mekin. Ja kun kyse on ihan mitättömistä jutuista, joihin hän voisi vallan hyvin vaikuttaa, jos haluaisi. Wilmassa on joka päivä merkintöjä samoista asioista.



Lapsi siis tajuaa kärsivänsä näistä rangaistuksista, mutta ei lainkaan tajua, että ne johtuvat hänestä itsestään. Jos siis hänelle sanoo, että valitse itse: joko tulet huomenna ajoissa kotiin tai jäät seuraavana päivänä kotiin, niin miten voi olla yllätys (ja hän siis on aidosti järkyttynyt ja yllättynyt), että se rangaistus sitten otetaan käyttöön?



Ja edelleen: tiedän, että teinien kanssa on vaikeaa. Mutta tämä on kaukana normaalista.

sitä klassista perheneuvolaa kyllä. Voihan kyseessä hyvin olla joku sairaus. Mun eskari-ikäisellä pojalla on samantyyppistä toimintaa. On sinänsä ihana poika ja kiltti muille, ei haasta riitaa jne., mutta välillä tulee käsittämättömiä oikosulkuja. On todella itsepäinen, ja vaikka sanotaan, että joku juttu on kielletty, tekee silti, ja sitten syyttää vain muita rangaistuksesta. Siis sellaista vaihetta ei tule, että tajuaisi saaneensa ihan ansionsa mukaan. Tietää, että joku on kielletty ja tietää että tulee rangaistus, mutta ei tajua omaa osuuttaan ollenkaan. Pojalla on aika lailla asperger-piirteitä, mitä olen aiheesta lueskellut. On kuitenkin pärjätty ok ja eskari on mennyt loistavasti, joten apua en ole hakenut. Poika on älykäs, mutta joissain jutuissa on kehitys selvästi aika hidasta.

Mikä sitten on tyttären mielestä oikea aika tulla kotiin? Entä teidän mielestä? Mihin aikaan sen kaverien on oltava kotona? Koko rangaistus sana on aikansa elänyt.

toisella asperger. Joissakin asioissa ei vain pelaa syy-seuraussuhteiden tajuaminen. Yksi päivä poika hukkasi koiran. Oli päästänyt sen irti metsässä asioilleen, sitten nähnyt keinut, juossut sinne ja unohtanut koko koiran. Remmi löytyi keinun vierestä ja koira tuli itsekseen kotiin. Käytiin asia läpi, poika ei ollut muistanut enää koko koiraa kun oli lopettanut keinumisensa ja tuli iloisena kotiin. Tällaisesta rankaiseminen olisi ihan turhaa, koska se vaan aiheuttaa huonommuudentunnetta eikä halua enää pian yrittää mitään jos tietää että kaikki menee aina pieleen kuitenkin.



Voisiko ryhmämuotoisesta toimintaterapiasta olla hyötyä? siinä opetellaan yhdessä tekemään asioita ja ammattitaitoinen terapeutti osoittaa lapsille alleviivatusti miten toisten teot vaikuttavat toisiin.

Ettekö itse opi mitään, kun toi rangaistus homma ei mitenkään toimi, ni sitä pitää ehdottomasti kuitenkin jatkaa, hakataan vaan päätä seinään, te ja lapsi, pyhä yksinkertaisuus!

Jos hänen epäsosiaalinen käytöksensä rajoittuu siihen, että myöhästyy vähän kotiintuloajasta, en olisi kauhean huolestunut. Hän vaan ilmeisesti ei kunnioita sinua kasvattajana eikä siten halua tehdä myönnytyksiä. Jos keskustelu ei auta, ja jaksatte tapella vuositolkulla samasta asiasta, niin mikäs siinä. Ehkä voisit myös kokeilla shokkiterapiana kotiintuloajan myöhäistämistä ja sitten vastaavasti vaatia häneltä myönnytystä jossain muussa asiassa?



Olin nuorena itse vähän samantyyppinen, ja änkyräluonne olen vieläkin, mutta toisaalta olen päässyt elämässä hirveän helpolla koska en ole taipunut mielestäni älyttömiin sääntöihin.



Nimim. Yrittäjä ja elämäntapavastarannankiiski

Rangaistukset asioista ja varsinkin ne, joita joudutaan jatkuvasti koventamaan, eivät auta tippaakaan lapsen toimintaan. Aiheuttavat sen, että lasta harmittaa kiinni jääminen, ei tehty teko. Niin arvomaailma ja moraali eivät kehity oikeanlaisiksi.



Paremmin auttaa palkitseminen hyvistä asioista ja ehdoton reiluus. Epäreilulla komentelulla/ rangaistuksilla lapsi ei ala kunnioittamaan sinua pätkääkään.



Keskustelu paras tapa. Kysytään

- mitä tapahtui?

- mikä siinä meni pieleen/ väärin?

- miten ensikerralla pitäisi toimia?



Lapsi joutuu itse miettimään toimintaansa ja oppii siksi paremmin korjaamaan käytöstään.



Jos tuntuu et lapsi ei pelkästä keskustelusta hyödy tarpeeksi, asiat voidaan kirjata. Monet oppivat paremmin luettua tekstiä. Lapsi voi toimia kirjurina jos osaa kirjoitta.



Itsellä ADHD lapsi

Mä luulen sen johtuvan siitä, että hän on mielessään ajatellut asian jotenkin toisin kuin vanhemmat tai opettaja eikä ymmärrä että hänen järkeilynsä on väärin. Esim. on sanottu että pitää soittaa jos aikoo mennä koulun jälkeen kaverille. No, hänestä tuntuu nolota soittaa ja hän ajattelee, että jos sanoisin äidille että en kehtaa soittaa, äiti ymmärtäisi, ja niin hän jättää soittamatta. Kun sitten hän saa siitä torut, hän kokee että minä olen pettänyt hänen luottamuksensa ja saa raivarin.



Minäkin liitän tämän pojan lieviin Asperger-piirteisiin ja suureen haluun osata kaikki itse ja yksin. Usein hän onkin periaatteessa oikeassa eikä hän ole koskaan tehnyt varsinaista pahaa "itsesyntyisesti". Suuttuessaan saattaa kyllä heittää tavaroita ja uhitella, mutta riitojen aihe on usein sellainen että ymmärrän hyvin pojankin näkemyksen.



Esim. koulussa ongelmia tuottaa, ettei hän tykkää jalkapallosta ja sitä on liikuntatunnilla pakko pelata. Siis oikeasti, olisko niin kamalaa jos lapsi, joka kuitenkin on hyvä koulussa eikä häiritse tunneilla muuten, saisi vaikka juosta kenttää ympäri sillä välin? Mä toivon välillä että olisin rohkeampi antamaan lapselle oikeuden tehdä asioita eri tavalla ja päättää itse, kun hän siihen kuitenkin ikäisekseen hyvin pystyy. Toisaalta tiedän että tuonikäiselle turvaa tuo se että aikuiset pitää ohjat käsissään... Vaikeeta on. Mutta teidän teinin kanssa miettisin kyllä, onko hän pohjimmiltaan vaarassa ajatutua huonoille teille vai voisiko hänen järkeensä luottaa vähän enemmän. Mitä tapahtuu jos löysäätte kotiituloaikoja, mutta muistuattte että kouluun on mentävä ajoissa ja että jos hän tekee tyhmyyksiä, niitä kiristetään taas?