Mielenterveyden työntekijä syyllisti, kun keskeytin aiemmin hoidon (ammattivirhe/asiatonta??)
Oon reilu kolmikymppinen, joka pari vuotta sitten oli todella huonossa kunnossa henkisesti. Minulla oli menneisyydessäni riskikäytöstä joka oli tavallaan haitallista myös muille, mutta tuolloin pari vuotta sitten olin jo lopettanut holtittoman käytöksen. Ja kyse ei ollut mistään rattijuopumuksesta, vaan esim. aggressiivisesta käytöksestä. Ilman fyysistä väkivaltaa kuitenkaan.
Otin vasta taas yhteyttä jatkaakseni terapiaan pääsemistä, sillä aikaisemmin ei ollut energiaa. No, puhelimeen vastannut setä syyllisti ja syyllisti, useamman kerran kysyi että miksi keskeytin aikaisemmin. Ei riittänyt vastaukseksi "ei ollut energiaa.". Se syyllistäminen alkoi jo v*tuttaa. Lopuksi se sanoi "et sitten keskeytä tällä kertaa!!!!"
Itselleni tuli väsynyt olo. Meni jopa motivaatio enää hakeutua hoidon piiriin. Onko muilla paskoja kokemuksia mielenterveyden ammattilaisilta? Syyllistäminen ei auta yhtään, luulisi kallonkutistajien tietävän.
Kommentit (8)
Olisiko pitänyt vaan kehua ja sääliä?
Olet toivoton tapaus, jota on turha hoitaa yhteiskunnan varoin.
Jaa, mulle on sanottu vain (muutamakin miel.terv.ammattilainen), että ihan kaikki keskeyttää sekä lääkkeet että hoidon jossain vaiheessa, ja ne osaa odottaa sitä...
Mitä ihmeen syyllistämistä on kysyä, miksi lopetit viimeksi kesken? Kysytään sitä kaikilta muiltakin: miksi jätit verenpaielääkkeet ottamatta tms. eli jos on jo kerran keskeyttänyt hoidon, niin kannattaako sitä aloittaa uudestaan. Ei se ole syyllistämistä, se on priorisointia. Terapia ei saisi olla mikään subjektiivinen oikeus.
Tuksinpa kuitenkaan psykologi kyseessä, joku sh vaan