Oletteko tavanneet onnellista uusperhettä?

Kyllä. Molempien omat lapset olivat jo muuttaneet kotoa ja uudet yhteiset mukulat vasta pieniä.

Oma kokemus oli kun äidillä oli 10 vuotta vanhempi mielenterveysongelmainen tytär edellisestä avioliitosta. Siis siskopuoleni. Minä ja veljeni synnyimme siis äidin uuteen avioliittoon.

Oli siinä aika show kun oli muutenkin vaikeaa sopeutua niin (silloin vielä diagnosoimaton) mielenvikainen siskopuoli ei hyväksynyt uutta isäpuoltaan pätkääkään ja järjesti milloin mitäkin kohtauksia. Välillä oli kuin siinä Manaaja-filmissä.

Myöhemmin omilleen muutettuaan siskopuolikin sai apua, mutta 90-luvun alussa syrjäkylällä ei mihinkään kallonkutistajalle viety, kun pelättiin että otetaan pysyvästi "hullujenhuoneelle". Lisäksi mt-ongelmat oli suuri häpeä koko suvulle, joten ennemmin vain kärvisteltiin.

Kokemusasiantintijana en suosittele kenellekään, ainakaan niin kauan kuin lapset asuu kotona.

Onko joku törmännyt ylipäätänsä täysin onnelliseen perheeseen? Minä en. Jokaisella perheellä on omat murheensa, vaikka on onnellisuakin aikoja.

Kyllä, miehen lapset aikuisia ja meille ei lapsia tule. 

Pariskunta voi olla onnellinen, mutta miltä lapsista tuntuu, mitä he halusivat asumiselta. Entä onko omaa rauhaa. Tuliko lapsille shokkina, jos vanhasta kodista pois ja vieraiden ihmisten kanssa samaan. Entä jos vanhemmat olisivat asuneet lasten kanssa erikseen, vaikka seukkaa.