Lue keskustelun säännöt.
Tunteiden käsittely, niin mitä se oikein on?
25.08.2022 |
Puhutaan paljon tunteiden käsittelystä, että tunteet pitäisi käsitellä, eikä padota, jotta myöhemmin ei tule ongelmia asian kanssa.
No, mitä se käsittely oikein on? Kertokaa minulle, kun ilmiselvästi en osaa eikä minulle ole mitään tunnetaitoja lapsena opetettu.
Otetaan esimerkki, avioero. Tapahtui 2010, lapset olivat pieniä ja ero oli riitaisa. Eihän se kivalta tuntunut. Muutin toiselle paikkakunnalle ja aloitin elämääni alusta. Olin väleissä exän kanssa lasten vuoksi ja järjestelin elämääni uuteen uskoon. Ystäville kerroin tapahtuneesta, mutta itkuja en jäänyt itkemään, eteenpäin oli mentävä. Tiesin että ratkaisu oli oikea.
Jätinkö käsittelemättä nyt tuon avioeron aiheuttamat tunteet? En tiedä, en usko, mutta en k6llä osaa sanoa että miten olen niitä käsitellyt. Elämä vain tapahtuu ja turha sitä vastaan on pullikoida.
Hämmentää jotenkin nämä ihmiset, jotka puhuvat tunnelukoista ja ties mistä. Mitä ihmettä te teette kaikille tunteillenne??
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Se on terapeutin säännöllinen kkpalkka. Jos et ole parin vuoden ajan elättänyt psykoterapeuttia, et ole käsitellyt tunteitasi ja tarvitset kiireesti lähetteen terapiaan.
Tunteitaan voi ja kannattaa käsitellä ihan ilman ammattiapuakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Konkreettinen kysymys on kait se, että mitä niille tunteille sitten tehdään kun ne on tunnistettu? Esimerkiksi minä koin pettymystä, vihaa, surua, luopumisen tuskaa jne avioeron johdosta.
Tunteet lievenivät ajan kanssa, eikä avioero enää aiheuta edes ajatuksena tuskaa. Eli olen tervehtynyt. Mutta en minä kai näitä tunteita mitenkään käsitellyt.
Miten saadaan tunne, mikä se on ja miten sitä käsitellään? Tämä kyllä kiinnostaisi.
Entäs avioeron aiheuttama silmitön riemu ja vapauden tunne, miten niitä olisi käsiteltävä?
Vierailija kirjoitti:
Entäs avioeron aiheuttama silmitön riemu ja vapauden tunne, miten niitä olisi käsiteltävä?
TÄMÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entäs avioeron aiheuttama silmitön riemu ja vapauden tunne, miten niitä olisi käsiteltävä?
Baariin tyttöjen kanssa!
Minusta kuulostaa, että olet kyllä käsitellyt avioeron aiheuttamat tunteet. Itselläni meni kauan, että velloin jossain paniikinomaisessa kieltämisessä ja yritin vain saada miehen muuttamaan mielen. Vasta kun hyväksyin tilanteen, pääsivät avioeron aiheuttamat tunteet tulemaan, kuten suru jne. jotka ajan kanssa sitten helpottivat.
Eli tunteiden "käsittely" on ensinnäkin niiden hyväksymistä ja niiden merkityksen ymmärtämistä, eli tunnen näin koska eroan kumppanista ja se vaikuttaa elämääni näin ja näin. Näin itse olen asian käsittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä se on tunteiden kohtaamista. Eli ei esim. sitä, että pakenee vaikeita asioita alkoholiin tms.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostaa, että olet kyllä käsitellyt avioeron aiheuttamat tunteet. Itselläni meni kauan, että velloin jossain paniikinomaisessa kieltämisessä ja yritin vain saada miehen muuttamaan mielen. Vasta kun hyväksyin tilanteen, pääsivät avioeron aiheuttamat tunteet tulemaan, kuten suru jne. jotka ajan kanssa sitten helpottivat.
Eli tunteiden "käsittely" on ensinnäkin niiden hyväksymistä ja niiden merkityksen ymmärtämistä, eli tunnen näin koska eroan kumppanista ja se vaikuttaa elämääni näin ja näin. Näin itse olen asian käsittänyt.
Jep, aina tunteiden käsittelyn ei tarvitse olla aktiivista työstämistä esim. psykoterapiassa käymisen tai vaikka taiteen tekemisen kautta. Monesti auttaa pelkästään se, että tunnistaa sen, mitä tuntee, ymmärtää, mistä kyseinen tunne johtuu ja ennen kaikkea hyväksyy sen tunteen olemassaolon. Itse sorruin ja olen yhä toisinaan vaarassa sortua epämukavien tunteiden ohittamiseen tai tukahduttamiseen esimerkiksi alkoholilla tai väkinäisen läpänheitolla mutta se ei tosiaan pitkällä tähtäimellä kannata. Mitä pidempään jotain tunnetta kieltää ja yrittää painaa olemattomiin, sitä massiivisemmaksi sillä on tapana kasvaa. Jopa hallitsemattomaksi, jos äärimmäisyyksiin mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Konkreettinen kysymys on kait se, että mitä niille tunteille sitten tehdään kun ne on tunnistettu? Esimerkiksi minä koin pettymystä, vihaa, surua, luopumisen tuskaa jne avioeron johdosta.
Tunteet lievenivät ajan kanssa, eikä avioero enää aiheuta edes ajatuksena tuskaa. Eli olen tervehtynyt. Mutta en minä kai näitä tunteita mitenkään käsitellyt.
Minusta kuulostaa, että olet pystynyt käsittelemään nuo tunteet. Et ole katkeroitunut, et haudo kostoa, et mene ihme defensseihin etkä ole ratkennut ryyppäämään.
Kaikki siis kunnossa.
Tunteiden kohtaaminen on oikeastaan todellisuuden kohtaamista. Jos tunteita ei pysty kohtaamaan se kertoo yleensä siitä, ettei pysty näkemään todellisuutta sellaisena kuin se on.
Esim. menetystä ei pysty suremaan, vaan jää roikkumaan johonkin fantasiaan tms. Ei pysty myöntämään tappiota tai väärässä olemista, vaan päätyy Karpon ohjelmaan raivoamaan. Ei pysty hyväksymään omia rajoitteita, vaan tarrautuu suuruusfantasioihin jne.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on terapeutin säännöllinen kkpalkka. Jos et ole parin vuoden ajan elättänyt psykoterapeuttia, et ole käsitellyt tunteitasi ja tarvitset kiireesti lähetteen terapiaan.
Tunteitaan voi ja kannattaa käsitellä ihan ilman ammattiapuakin.
Joskus voi olla tehokkaampaakin käsitellä niitä itsekseen, jos esimerkiksi on helpompi olla rehellinen itselleen, eikä kiinnosta paljastaa kaikkia ajatuksiaan toisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tunteiden käsittely on ensinnäkin sitä, että tunnistan tunteen. Jos esim mulle rakas ihminen kuolee, tunnen surua. Seuraava askel on, että annan itselleni luvan surra. Jos mua itkettää, niin itken. Tunteiden patouttamista olisi se, että en itkisi, vaikka mua itkettäisi. Parisuhteen päättyminen voi aiheuttaa joko suurta iloa ja huojennnusta, pettymystä tai suruakin. Riippuu ihan tilanteesta. Olen nuorena tullut jätetyksi ja silloin tunsin surua ja pettymystä. Mutta kun hyväksyin sen, että nyt olen aika alamaissa enkä koittanutkaan olla mitään muuta, ajan myötä elämäni palautui normaaliksi. Olen myös eronnut parisuhteesta, jossa ero oli mulle pelkästään helpotus. Silloin lähdin ystävieni kanssa juhlimaan, kun exä kävi hakemassa viimeisetkin tavarat.
Jos menneitä ei käsittele, helposti toistaa menneitä kuvioita. Ottaa vaikka samanlaisen alkoholistikumppanin, ja suhde kosahtaa samoihin ongelmiin, nyt on sitten vain pari lasta lisää heittopussiteltavina ja ehkä sossuilla ja muilla viranomaisillakin lisää työsarkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tunnelukot ovat lapsuudessa tai nuoruudessa opittuja haitallisia kokemisen tapoja. Ne voivat ilmetä esimerkiksi vaikeutena tunnistaa tai säädellä omia tunteita. Ne johtavat usein toistuviin vaikeuksiin ihmissuhteissa. Tunnelukkojen kanssa työskentely perustuu skeematerapian viitekehykseen. Skeematerapia on todettu tutkimuksissa tehokkaaksi monenlaisen psyykkisen oireilun hoidossa."
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…
Mä luulen, että se on jotain mitä jotkut ihmiset tarvii enemmän kuin toiset. Itse en ole ollut koskaan tunteiden käsittelijätyyppiä vaan sellainen "eteenpäin kuin mummo lumessa" tyyppi joka väkisin piiskaa itsensä jatkamaan vaikeiden asioiden jälkeen. Alkoholiakin olen joskus käyttänyt apuna. Silti ei näin 48 v. ikään mennessä ole ikinä ollut mitään masennuksia tai muita ongelmia siitä että olen mennyt läpi äidin kuoleman, kuolleena syntyneen täysiaikaisen lapsen ja avioeron esimerkiksi ilman suremaan erityisesti pysähtymistä. Dokannut vaan silloin kun tuntuu ettei muuten kestä sitä hetkeä, ja heti kun pystyy paljon töitä niin ettei ehdi miettiä sitä surua.
Mutta joillekin ihmisille tällaisesta tulisi tiettävästi pahojakin ongelmia.
Mä aikanaan kanssa ajattelin, että olin ok tunteideni kanssa. Pystyin järjellä selittämään monia omia tunteitani kuten pelkoa, kateutta, ihastumista jne. Mut siitä huolimatta mua vaivasi sellainen selittämätön ahdistus.
Vasta terapiassa sain yhteyden kehon viesteihin tunteina (ahdistus kurkussa, väsymys, levottomuus, todellisuuden pakoa johon mielenkiintoiseen projektiin). Tämän avulla pääsin kiinni tunteisiin, joita ei voinut älyllä selittää, ja jotka olin häivyttänyt ja tukahduttanut.
Esim. kehon kiputilat voivat johtua käsittelemättömistä tunteista.
Minä olen ymmärtänyt, että tunteiden käsittely on tunteiden tunnistamista ja niiden hyväksymistä. Avioero varmasti on herättänyt monenlaisia tunteita, ja käsittely on sitä, että osaa huomata ja nimetä tunteet, ja hyväksyy sen, että tuntee niin.
Esim. surua voi käsitellä niin, että huomaa ja myöntää olevansa surullinen, sanoo itselleen esim. että se on ihan ok, saan olla surullinen, tämä on ihan normaali tunne. Ja samalla voi sitten jatkaa elämää ja selviytymistä omalla tavallaan.
Usein vaan se kriisistä selviytyminen onnistuu vain niin, että patoaa tunteensa, puree hampaat yhteen ja vakuuttaa, että ei tässä mitään hätää, minähän en välitä tms. On ihan ok tehdä niin, että puree hampaat yhteen ja selviytyy, mutta on hyvä varata aikaa myös siihen, että voi jossain sopivassa hetkessä olla heikko, olla surullinen, ehkä itkeä, antaa sen surun tulla eikä taistele sitä vastaan. Se voi olla vaikeaa, jos ei ole siihen tottunut, itse onnistuin siinä vain kuuntelemalla jonkun verkkokurssin harjoitusta, jolla annettiin surun tulla, se auttoi. Itkun jälkeen olo oli parempi, ja ainakin itse uskon, että tällä tavalla pääsin sen surun läpi, ei tullut mitään masennusoireita, vaikka aiemmin olen ollut hyvin altis sellaisille.
Se on terapeutin säännöllinen kkpalkka. Jos et ole parin vuoden ajan elättänyt psykoterapeuttia, et ole käsitellyt tunteitasi ja tarvitset kiireesti lähetteen terapiaan.