Pikkuveljeni kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 36 vuotta.

Hän oli 6-vuotias ja jäi auton alle kun hän ryntäsi jostain syystä tien yli tien toiselle puolelle. Hän oli yhä hengissä mutta tajuton, kun hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan ja selvisi elossa hänelle tehdyistä kahdesta isosta hätäleikkauksesta, joiden oli tarkoitus pelastaa hänen henkensä. Hän siis kyllä selvisi leikkauksista elossa, mutta ei koskaan herännyt tajuttomuudestaan vaan hänet irrotettiin hänen elämäänsä ylläpitävistä laitteista 20.8.1986 kun hän oli vaipunut aivokuolemaan. Siinä hän heitti henkensä sängyssä ja hänen vieressään sai olla vain vanhemmat ja täysi-ikäiset sisarukset. Hän oli nuorin lapsi, hänellä oli 2 vuotta vanhempi isoveli ja sitten kahdeksan häntä 11-20v sisarusta. Pikkuveljen kuolema oli todella iso järkytys meille sisaruksille, koska olimme aina hänelle todella ilkeitä. Erityisesti minä, veljeä 14v vanhempi isosisko. Minä olin aina tönimässä, kiskomassa hiuksista tai käsistä, pilkkaamassa, uhkailemassa ja sulkemassa häntä esim. vessaan, komeroon, koirankoppiin tai vajaan. Muutaman kerran uitin hänen päätään vessanpöntössä, pakotin hänet syömään kissamme ulosteita ja hieromassa hänen kasvoihinsa esim. mutaa.