Lue keskustelun säännöt.
Pitäisikö lasta opettaa sosiaaliseksi? (pohdintaa)
16.04.2010 |
Meillä keskimmäinen lapsi (poika, nyt 4v) on sellainen oman tiensä kulkija. Koskaan ei ole erityisemmin ollut ihmisistä kiinnostunut, muttei ole erityisen ujo tai varautunutkaan. (Ei ole edes kunnolla vierastanut)
Poika viihtyy hyvin itsekseen, saattaa pitkiä aikoja omissa touhuissaan (esim. rakentelee legoista jotain tai palapelejä tms.) tai viuhtoo menemään pitkin huushollia jossain omissa mielikuvitusmaailmoissaan. Häntä ei varsinaisesti häiritse seura tai isotkaan ihmisryhmät, mutta ei oikeastaan näitä kumpaakaan kaipaa. Poika oli päiväkodissa 1,5-3v ja siellä leikki kyllä muidenkin kanssa, mutta mielellään touhusi ihan omiaan. Tuli toimeen kyllä kaikkien kanssa, muttei hakenut pahemmin seuraa, ellei sellaista tuppaantunut ihan nenän eteen. Sama on jatkunut esim. perhekahviloissa yms. kerhotyyppisissä kokoontumisissa. Saattaa leikkiä jonkun kanssa, jos toinen tulee leikkiin hakemaan, mutta ei itse osoita juurikaan mielenkiintoa hakeutua kenenkään seuraan.
Siskonsa on IHAN toiselta planeetalta ja on ollut todella sosiaalinen jo ihan vauvaiästä saakka. Ne ajat kun ovat olleet molemmat pelkästään kotihoidossa (sisko on nyt eskarissa) ovat joskus olleet aika tuskallisia, kun tyttö kaipaisi seuraa, kaveria ja ihmismassoja kaikenaikaa ympärilleen ja pikkuveli suorastaan vaatii joskus omaa rauhaa... Ja sitten tyttö natkuttaa, narisee ja marisee, kun pikkuvelikään ei leiki hänen kanssaan, tekee vaan jotain omia juttujaan. Ja poika juoksee tuppautuvaa siskoaan karkuun ja ajaa pois, että saisi olla rauhassa... (Mä komennan tyttöä kyllä antamaan veljelleen tilaa, jos alkaa siltä näyttää, että konflikti alkaa olla lähellä...)
Olen viime aikoina kovastikin miettinyt, että pitäisikö poikaa jotenkin yrittää opettaa sosiaalisemmaksi? Miten? Leikkiseuraa ja kavereita on kyllä tarjolla... Joskus on kutsuttu kavereita kyläänkin, mutta ei hän kovin pitkään jaksa seuramiehenä olla. On sitten vieraan omasta aktiivisuudesta kiinni meneekö meidän pojan leikkeihin mukaan vai ei. Poika ei takuulla pyydä, eikä kehota.
Voiko tuollainen jäyhä erakoituminen olla jotenkin geeneissä. Vaarini on meinaan hyvin paljon poikani tyyppinen. Vanhemmiten hän oikeasti erakoitui ja ihan omasta tahdostaan. Ei huolinut edes lapsiaan aina kyläilemään. Kielsi siis tulemasta... :roll: Mihinkään juhliinkaan ei koskaan saapunut. Esim. mun häät jätti väliin... Avokätiset lahjat kyllä lähetti joka kerta, mutta itse ei viihtynyt minkäänlaisissa kokoontumisajoissa - ikinä. Hautajaiset olivat ainoita tilaisuuksia, joissa kävi. Koko ikänsä samosi lähinnä pitkin metsiä - yksin. (töissä metsähallituksessa :D)
Itse olen lähinnä hämmentynyt poikani kanssa. Poikaa itseään ei tunnu häiritsevän. Olen antanut olla, mutta nyt esikoisen aloittaessa koulun olen alkanut miettimään pojan tulevaisuutta. Mikä tuosta enää kasvaakaan? Nörtti peräkammarin poika? Erakoitunut kummajainen? Mä nyt vaan ymmärrän tytärtäni paljon paremmin, vaikka en itse ihan NIIN sosiaalinen eläin ole kuin tyttö... XD
Nyt tosin ensimmäistä kertaa alkoi puhua kavereista, kun 4v synttärit ovat ovella. Haluaisi kutsua myös kavereita juhliin... Paha vaan kun en oikein tiedä mitä kavereita... Muutamia tuttuja siis on, mutta jos poika ei yleensä leiki juuri kenenkään kanssa.... Lähinnä kaverit on äidin kavereita, joilla sattuu olemaan suunnilleen saman ikäisiä lapsia...
Kommentit (8)
Eihan ton ikasella varsinaisesti viela tarvitse mitaan omia parhaita kavereita ollakaan. Itsekin kutsuin lapsieni synttarijuhliin omien kavereideni samanikaiset lapset. Kaverit muodostuivat vasta kouluun mennessa lapsille oma-aloitteisesti.
En usko etta sinun viela kannattaa huolehtia, poika on liian pieni. Opeta vaan kaytostavat, miten puhutaan ihmisille, kavereille jne, ja kylla se sosiaalinen kanssakayminen sielta sitten tulee jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sen takia, kun siskonsa nyt on mikä on. Tyttö kun mennä touhottaa ystävyyssuhteita luomaan tukka putkella heti kun näköpiiriin ilmaantuu joku edes suunnilleen saman ikäinen tenava :D Ja on tosiaan ollut samanlainen aina. 2-3-vuotiaana jo kyläili kavereilla täyttä päätä ja tytöllä on "aina" ollut liuta parhaita ystäviä. Pari kertaa ollaan muutettukin, mutta ei mene montaakaan hetkeä, kun tyttö on luonut uuden verkoston ympärilleen.
Voisin olettaa, että sillä siunaaman sekunnilla, kun annan luvan lähteä itsekseen kavereille yms. mä näen tyttöä enää isommissa kurveissa ja ehkä ruokapöydässä... :P
Ja poika vaan on.
Aikani murehdin, että miten mahtaa poika elämässään pärjätä, kun sosiaalisuus on nykyään kaiken a ja o. Mutta sitten lopetin miettimisen, kun totesin, että jokainen taaplaa tyylillään! Eivät kaikki mahdu samaan muottiin, mutta hyvät elämät ovat varmasti tulossa meidänkin pojille! :)
poikani 5v ja oman polun kulkija ollut vauvasta asti. Olemme käyneet psykologin luona (Pojalla puheenkehityksessä viivästymää, joka tosin on osatekijänä tuohon omissa oloissa olemiseen) ja psykologi oli kyllä sitä mieltä että pitäisi olla sosiaalisia suhteita muihin lapsiin. Perheessämme on muitakin lapsia ja näihin suhteet ovat tiiviit mutta nimenomaan ikätovereihin pitäisi ruveta olemaan kontaktissa. No helpommin sanottu kuin tehty, poika leikkii hoidossa ollessaan yksin, eikä tosiaankaan hakeudu ikätovereiden seuraan muissakaan tilanteissa ja hankalahan on väenväkisin työntää muiden kanssa leikkimään. Ja mietin juuri tuota kun psykologi sanoi että kavereita leikkimään meille jne, mutta mitä kavereita kun ei niitä ole. Meillä tuli itku kun sanoin että voisi pyytää joitain lapsia synttäreilleen. Että näin meillä, enpä ole enää asialla stressannut mutta varmasti kun kouluikä lähestyy niin olisi eduksi jos olisi sosiaalisia kontakteja muihin ikätovereihin.
niissä tutustuu toisiin lapsiin ja lapsiperheisiin, ja löytyy niitä lapsia, joita kutsua leikkimään ja synttäreille. Päiväkotikin on hyvä tutustumispaikka - perhepäivähoidossa ei samassa 4 lapsen ryhmässä välttämättä ole sopivaa leikkikaveria.
Eskarivuonna varmaan niitä kaveruussuhteitakin syntyy, kun ollaan tiiviisti samassa ryhmässä.
Ihan hyvähän sekin on, että leikkii sisarusten kanssa - siinä oppii myös niitä sosiaalisia taitoja siinä missä ikätovereihinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja tosiaan perhekahvilassa käydään pari kertaa viikossa. Leikkipuistoissakin nyt taas lumien lähdettyä (talvella täälläpäin ei näkynyt ketään missään puistossa...)
Mut kai se sit joskus alkaa kaveeraamaan ihmistenkin kanssa ;)
Itseäni joskus ärsyttää sosiaalisuuden ylikorostaminen. Ikäänkuin olisi jotenkin poikkeava, jos ei ole kauhean sosiaalinen ja laajat verkostot joka suuntaan!
En osaa ottaa kantaa tuon ikäisen kannalta, mutta itse itseni tuntien olen ollut pienestä asti itsekseen viihtyvä, tulen asiatilanteissa toimeen toisten kanssa, mutta en erityisemmin ole luomassa mitään kontakteja. Viihdyn itsekseni ja olen nuorempana reissanut yksin pitkin poikin. Tuskin olisin reissussa edes halunnut olla missään porukassa.
En tunne olevani huono tai viallinen tms., inhottaa vaan, kun vallalla on sellainen käsitys, että on ihan pakko olla sosiaalinen tai muuten ei pärjää. Ihmiset on erilaisia ja ei pitäisi pakottaa ketään muottiin.
Työpaikoillakin varmaan monet stressaa tämän tiimityöhömpötyksen vuoksi. Eikö voisi myöntää, että toiset hommat on parempi hoitaa itsekseen ja toiset ihmiset sopii tällaisiin hommiin paremmin kuin toiset?
Hän näyttää omaavan hyvän mielikuvituksen ja viihtyy pitkiäkin aikoja omissa puuhissaan. Oma veljeni on ollut juuri tuollainen lapsi.
Koululaisikään asti hän viihtyi parhaiten itsekseen omissa puuhissaan. Myöhemmin koululaisena hän viihtyi jo ihan hyvin samanmielisten seurassa, sellaisten, joilla oli samoja kiinnostuksen kohteita kuin hänellä itsellään. On yhä edelleen sosiaalinen ja yhteistyökykyinen, mutta tuo kiinnostuneisuus tiettyihin asioihin on tuonut hänelle "hyvän" ammatin ja siihen liittyvän asiantuntijuuden sekä vakaan työuran.
En osaa sanoa mitä pojan kanssa pitäisi tehdä, tarvitseeko mitään. Sosiaalisuutta ei voi opettaa. Ehkä kannattaa kuitenkin opettaa käytöstapoja eli sitä, miten ihmisten kanssa toimitaan. Varmaan myös mahdollisuus ikätevereiden seuraan ainakin silloin tällöin on hyväksi.