Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yksinäinen ainut lapsi maalla, muita?

Maalainen
14.08.2022 |

Onko täällä muita perheitä, joissa on vain yksi lapsi ja asutte maaseudulla? Miten olette saaneet huolehdittua kaverisuhteista?

Meillä on tilanne kun 7-vuotias on selvästi ahdistunut ja ajoittain masentuneenkin oloinen ikätoverien puutteesta. Meillä vanhemmilla on täysi työ varsinkin näin viikonloppuisin keksiä tekemistä ja viihdykettä. Kovasti yritetään saada ihmisiä kylään mutta sekin tietty vaatii osapuolilta organisointia ja aikatauluja kuljetusten vuoksi. Miten muut samassa tilanteessa olette pärjänneet?

Aikoinaan unelma oli elää maalla eläinten ja lapsilauman keskellä. Eläimiä on, viljelyä ja puutarhaa, esikoinenkin sai alkunsa "kertalaakista" eikä mikään vihjannut ettei muita lapsia sitten ikinä tulisikaan. Kaikki hoidot käyty läpi täysin tuloksetta. Nyt sitten mietitään miten saisi lapsen pidettyä järjissään. Toki on mielessä käynyt taajamaan muutto, se tarkoittaisi eläimistä luopumista, samoin kuin itse rakennetusta talosta, pihapiiristä jne.. Tunneside tähän paikkaan on vahva mutta en tiedä miten kestän jatkuvasti katsoa lapsen surua ja ahdistusta tylsyydestä ja yksinäisyydestä.

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koulun jälkeen iltapäiväkerho. Sillon tällöin kyläilyä koulukaverin luona. Lisäksi perheen omat kyläreissut. Iltapäiväkerhoon ilmoitettiin juuri siksi että olisi kavereita.

Vierailija
2/8 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikäli rahkeet riittää, niin alkakaa tukiperheeksi ja viikonloppuna vierailee lapset luonanne.

Meillä näin on saatu omille lapsille kavereita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/8 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla oli kaks isoveljee mutta useita vuosia vanhempia, itse tyttö. Oli kyllä tuskaista lapsena ja vielä enemmän teininä kun aina sai olla yksin, kaverit asui parinkymmenen kilometrin päässä, ei joukkoliikennettä, ei mopoa teininä... Itkin usein, salaa tietysti, yksinäisyyttäni.

Nykyisin olenkin sitten introvertti joka haluaa olla yksin, usein ahdistun jos pitää lähteä esim. kaverille kylään kun haluais vaan olla yksin.

Vierailija
4/8 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos pihassa on tilaa ajaa niin hankkikaa lapselle crossimopo tai mönkijä, jolla tämä voi opetella ajamaan. Maalla asumisen hyviä puolia on nimenomaan se että on omaa pihaa, jossa harrastaa.

Vierailija
5/8 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku koulukaveri viikonloppuna yökylään. Meillä tehtiin näin. Mukaan paljon vaatteita. Ulkoiltiin ,makkaranpaistoa ulkona, sulkapalloa,käytiin uimahallissa jne. Oli kuin toinen lapsi ja hauskaa tuntui heillä kaksin olla.

Vierailija
6/8 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

7 v. Hän on ollut eskarissa viime vuonna, ja nyt ekalla? Onko hänellä siellä kavereita?

Maaseudulla asuminen valitettavasti vaatii tuossa kohtaa vanhemmilta apua kaverisuhteiden luomisessa ja ylläpidossa. Sitä, että autetaan ottamalla yhteyttä kavereiden vanhempiin, kertomalla tästä yksinäisyydestä ja sopimalla miten kaverit voisivat tavata. Vaatii sitä, että ollaan valmiita kuljettamaan lasta iltaisin/viikonloppuisin kavereiden luokse. Onnistuisiko suoraan koulupäivän jälkeen? Jos on kaveri, joka asuu koulun lähellä, voisiko mennä sinne suoraan koulusta? Yökyläilyä viikonloppuisin? Tai kun keksitte hänelle sitä tekemistä viikonloppuisin, niin voisitteko pyytää jonkun kaverin mukaan? Vaikka sinne koulun pihalle tai keskustan leikkikentällle, tai mitä nyt puuhaattekin, niin pyydätte jonkun kaverin mukaan touhuamaan. Ja harrastukset, kiinnostaisiko häntä vaikka joku joukkueurheilu, kuvataidekerho, partio? Sieltä voi saada kavereita, ja ainakin olisi yhteistä tekemistä, edes jonain iltana viikolla olisi muutakin kuin illat kotona. Muutama vuosi kun menee, hän sopii itsenäisesti kavereiden kanssa, milloin tapaavat. Ja toisaalta, moni asia tapahtuu nykyään kavereiden kanssa netissä, jutellaan, pelataan jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/8 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä harrastuksia on? Tuossa iässä voisi hyvin koulun lisäksi olla vaikka pari kertaa viikossa joku harrastus missä näkee muita lapsia.

Tietokoneella voi myös antaa pelailla ja viestitellä koulukavereiden kanssa viikonloppuna, pelikkuulokkeet ja nettikamera on tähän hyvä hankinta...

Vierailija
8/8 |
14.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse asuin maalla ja olin välillä hyvinkin yksinäinen. Kuitenkin muistelen lämmöllä kaikkia niitä leikkejä joita yksin leikin, metsässä sienien keruuta, hiihtolenkkejä pitkin peltoa jne. Opin valtavasti itsenäisyyttä ja pärjäämistä sekä erilaisia taitoja. Näin aikuisiällä kadun sitä, etten omalle lapselle pystynyt tarjoamaan maaseudun rauhaa ja myös sitä tietynlaista yksinäisyyttäkin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä yhdeksän