Totta vai tarua: liian lepsu kasvatus suorastaan kiihottaa lasta käyttäytymään uhmakkaasti?

Totta. Tässä yhtenäkin päivänä jouduin todistamaan kuinka 5-6-vuotias poika alkoi yhtäkkiä rimpuilla ja riuhtoa sekä huutaa kadulla kuin heikkopäinen. Isä siihen lempeällä äänellä lässyttävän nätisti: "Rauha." Poika löi töysin maihin. Isä uudelleen: "Rauha."

Epäilen vahvasti tuommoisen kikan toimivuutta. Pikkupoika moppaa jo täyttä päätä isukilla lattiaa.  

Totta. Lapsi koettelee ja hakee rajojaan. Mitä kauempana rajat on niin sen enemmän koettelee.

Totta.

T. Varhaiskasvatuksen opettaja.

Ei. Meillä tottelee kuiskausta.

Liika lepsuus tuntuu hyvin turvattomalta.

Meillä ei olisi tullut kuulonkaa tuollainen uhmailu. Vanhempani pitivät erittäin tiukkaa kuria ilman fyysisiä juttuja.

Sanoisin, että riippuu ihan täysin lapsen temperamentista ja luonteesta. En itse muista lapsuudestani tällaisia ajatuksia, että olisin jotenkin etsimällä etsinyt "heikkoja kohtia" vanhemmistani ja hyökännyt niihin jotain rajoja koetellakseni. Minulla on itselläni kaksi poikaa, joista kumpikin on samanlainen kuin minä. Nyt toinen on jo aikuinen ja toinenkin teini, ja tietysti etenkin aiemmin minä olin se, joka päätin tärkeimmät asiat, mutta ei sitä pitänyt alleviivata mitenkään, että hei, minulla on valta. Sitä paremmin meillä on mennyt, mitä rennommin on oltu yhdessä, hassuteltu jne. Mutta luulen, että tämä on luonnekysymys. Etenkin yläkoulun miesopettajissa on näitä, jotka luulevat, että joka pojalle pitää huutaa niin, että kitarisat vilkkuu ja kaikin tavoin äkseerata. Etenkin esikoispoikani karsasti tätä ja tuli aina paremmin juttuun naisopettajien kanssa.

Liian lepsu tarkoittaa turvattomuutta. Ei pieni lapsi ole valmis kantamaan kaikkea vastuuta omasta elämästään, että mitä mä tänään syön tai koko perhe syö, mitä vaatteita mun pitäis haluta tai mikä musta pitäis tulla isona.

Alle neljävuotiaiden lasten vanhempien tärkein tehtävä on edustaa turvallisuutta: näin on, näin tehdään, tämä on hyvä. Jos tätä turvaa ei ole annettu oikeassa iässä, niin lapsi on hankala ja mahdoton viisi ja kuusi vuotiaana ja ehkä ikuisesti. Koska ikuisesti hänen päässään on, että vanhempi eli auktoriteetti ei tiedä mitään, ei vastaa mistään, ja ite pitäis aina päättä mahdottomuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Totta. Tässä yhtenäkin päivänä jouduin todistamaan kuinka 5-6-vuotias poika alkoi yhtäkkiä rimpuilla ja riuhtoa sekä huutaa kadulla kuin heikkopäinen. Isä siihen lempeällä äänellä lässyttävän nätisti: "Rauha." Poika löi töysin maihin. Isä uudelleen: "Rauha."

Epäilen vahvasti tuommoisen kikan toimivuutta. Pikkupoika moppaa jo täyttä päätä isukilla lattiaa.  

Rauha???!!! Huutonaurua!!!

Onko vanhempi silloin liian lempeä, kun 6-vuotias lapsia ilmoittaa, ettei hän halua mennä esikouluun, ja vanhempi suostuu tähän kerta toisensa jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Onko vanhempi silloin liian lempeä, kun 6-vuotias lapsia ilmoittaa, ettei hän halua mennä esikouluun, ja vanhempi suostuu tähän kerta toisensa jälkeen?

On. Minun äitini antoi pikkusiskolleni aina just kaikessa tällaisessa heti periksi.

Ylipäätään aina söi muiden aikuisten auktoriteettiä siskoni silmissä.

Murrosiässä olikin sitten lastensuojelu hakemassa kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Onko vanhempi silloin liian lempeä, kun 6-vuotias lapsia ilmoittaa, ettei hän halua mennä esikouluun, ja vanhempi suostuu tähän kerta toisensa jälkeen?

Ei lempeys tarkoita sitä, etteikö olisi rajoja eikä sitä, että lasta ei kiellettäisi mistään.

Riippuu ihan lapsesta, miten lepsu kasvatus vaikuttaa.

Oikein kiihottaa...mikäs pikku pedopersu se siellä röhkii?

Vierailija kirjoitti:

Totta. Tässä yhtenäkin päivänä jouduin todistamaan kuinka 5-6-vuotias poika alkoi yhtäkkiä rimpuilla ja riuhtoa sekä huutaa kadulla kuin heikkopäinen. Isä siihen lempeällä äänellä lässyttävän nätisti: "Rauha." Poika löi töysin maihin. Isä uudelleen: "Rauha."

Epäilen vahvasti tuommoisen kikan toimivuutta. Pikkupoika moppaa jo täyttä päätä isukilla lattiaa.  

Jos lapsi saa ihan täydet raivarit, niin isä on kyllä toiminut aivan oikein. Ei se mitään hyödyttäisi, että se isä menisi mukaan siihen raivoamiseen ja alkaisi itsekkin raivoamaan.

Enemmän olisin nykyään huolissani johdonmukaisuuden puutteesta ja siitä, että tuollaisella kilaroinnilla annetaan periksi. Eli jos se lapsi riehui vaikka koska halusi leikkipuistoon, niin siinä menisi vikaan, jos isä antaisi periksi ja palkitsisi lapsen riehumisesta viemällä hänet puistoon.

Lepsu kasvatus on siis aivan eri asia kuin vanhemman rauhallisuus kiihdyttävässä tilanteessa.

Muistatteko Joanne Drun?

Ehkä. Riippuu tapauksesta. Meillä ei ollut tuollaista ollessani lapsi. Itselläni ei ole lapsia. En ole varma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vanhempi silloin liian lempeä, kun 6-vuotias lapsia ilmoittaa, ettei hän halua mennä esikouluun, ja vanhempi suostuu tähän kerta toisensa jälkeen?

On. Minun äitini antoi pikkusiskolleni aina just kaikessa tällaisessa heti periksi.

Ylipäätään aina söi muiden aikuisten auktoriteettiä siskoni silmissä.

Murrosiässä olikin sitten lastensuojelu hakemassa kouluun.

'I want it and I want it now' -lapsiahan tuollaisesta tulee helposti.