Kuinka monta kummia on tässä tilanteessa ok tai liikaa? ov
Vauvan isovanhempiin ei ole oikein yhteyttä. Siksi haluaisin lapsen elämään useitakin hienoja aikuisia, toisia heistä olen tuntenut lapsesta saakka. Osa mietinnän alla olevista on yhteisiä ystäviämme. Minulla on mielessäni 5 tai jopa 7 kummia. Onko se vain omituista vai tosi omituista? Lapsen elämässähän voi olla tietenkin muutenkin kuin kummiuden kautta, mutta silti haluaisin jotenkin vahvistaa suhdetta.
Kommentit (10)
kannattaa miettiä olisivatko kaikki kummiehdokkaat sitten kuitenkaan niin läsnä lapsen elämässä ja valmiita rakentamaan elinikäisen siteen? monet kaverit ja tutut tuppaavat usein katoamaan elämästä jossakin vaiheessa. ja jos kyseessä on pariskuntia, uskotko että molemmat jatkaisivat yhteydenpitoa lapseen esim. eron koittaessa. sitäkin kannattaa miettiä, että jos tarkoituksena on saada lisää lapsia, ettei käytä kaikkia potentiaalisia kummiehdokkaita ensimmäisen kohdalla. minusta 5 kummia on max. 7 on ihan liikaa.
mutta kyllä se nyppii olla viides kummi. Voihan sitä todella olla lapselle tärkeä vaikka ei kummi olekkaan. Tulee tunne että pakotetaan johonkin vaikka oikeasti se vapaaehtoinen kanssakäyminen olisi paljon hedelmällisempää.
Tarvitsetko lahja-automaatteja vai miksi?
Mikäli on mitään ajatuksia lisälapsista, kannattaa miettiä kummeja myös siitä vinkkelistä että osa kummiehdokkaista säästyy myös seuraavalle lapselle.
Molempien puolelta 3. Kaksi pariskuntaa:
miehen sisko ja puoliso
rakas ystäväni ja puoliso
miehen bestis
siskoni tytär
Mukavaa, että kummeja piisaa.
Esikoisella kävi köpelösti kummien kanssa, siksi minusta nuo kuusi eivät ole liioittelua. Periaattessahan heitä on neljä yksikköä ( :
omapahan on asianne. Mielestäni 2-3 on hyvä määrä. Onko tämä teidän eka lapsi ja jääkö ainoaksi? jos aiotte hankkia useammankin, miettikää, että kummeja jäisi jäljelle muillekin lapsillenne.
Itse en haluaisi kuulua tuollaiseen joukkoon.
En tarvitse lahja-automaatteja, luulin että tarkoitukseni kävi jo ensimmäisestä viestistä esiin.
Lapsi on ensimmäinen, ja vaikka sisaruksia tulisikin, hienoja kummiehdokkaita piisaa. Kuten sanoin, lapsella ei tule olemaan aktiivisia isovanhempia. Siksi perinteisen sisko miehineen ja lapsuudenystäväpariskunta -valinnan sijaan kummeiksi olen ajatellut myös kahta vanhempaa sukulaista, toinen minun ja toinen miehen puolelta.
Ymmärrän kyllä että laumakummina oleminen voi tuntua vähättelyltä. Ajattelin itse ennemminkin niin päin, että kummiudesta, jota minulle on siis yhteydenpito ja vierailut, ei tule liian raskasta, koska jokainen kummi ei voi päästä joka juhliin ja kekkereihin. Isosta porukasta varmasti aina joku tulisi. Haluaisin että lapseni tuntisi olevansa tärkeä ja välitetty myös muiden kuin vanhempiensa taholta.
ap
7 on jo liikaa, ei kai se kummeistakaan ole kivaa jos kauhea lauma on, vaan itsekukin haluaisi tuntea olevansa erityinen lapselle. Voihan niitä aikuisia oll amuutenkin lapsen elämässä.
Pyydä vaikka 12 kummia ja sano että niin oli Prinsessa Ruususellakin. Kuninkaallisillakin on aina paljon kummeja. Minusta 5 on ihan tavallinen määrä, 7 ehkä vähän isompi, mutta onhan sulla siihen syynsä.
Yhtä lailla voi loukkaantua siitä kun ei pyydetä kummiksi kuin siitäkin että liian montaa muutakin on pyydetty. Minusta 5 läheisintä ja sitten vaan muuta suhdetoimintaa niihin muihin tärkeisiin ihmisiin. Lähimmäistään voi huomioida ja arvostaa muutoinkin kuin jonkun erikoisaseman antamisen kautta. Ihan vain olemassa yhteyksissä.