Miehen epäkunnioittava käytös
Minua vaivaa, kun mieheni usein erityisesti muiden läsnäollessa puhuu minulle jotenkin tylyttäen ja epäkunnioittavasti. En ymmärrä mistä tämä johtuu.
Olen ottanut asian puheeksi ja suuttunutkin hänelle monta kertaa, ja hän on pahoillaan ja pyytelee anteeksi ja lupaa ettei enää koskaan tee niin. Silti tekee.
Haluaisin ymmärtää mistä tämmöisessä on oikein kyse ja mitä asialle voi tehdä.
Kommentit (35)
No onhan siitä juteltu, mutta ilmeisesti ei voi luonteelleen mitään.
Up
Ap tässä vielä; me olemme jo vanha pari ja aika kauan olen katsellut tätä. Nyt minusta on alkanut tuntua, että asialle on oikeasti tehtävä jotain. Olisi kiva kuulla, onko kenelläkään muulla samanlaisia kokemuksia ja miten asiaa on ratkottu?
JSSASAP ei ole se ratkaisu, vaikka onhan sekin mielessä käynyt.
Asiaan on yksinkertaisempi ratkaisu kuin osasit arvata: ota kumppaniksi sellainen mies, joka ei tee noin.
Jos et halua tätä ratkaisua tehdä, kysy aivan suoraan juuri siinä tilanteessa vieraiden läsnäollessa, miksi noin sanot. Ei sinun sitä tarvitse hävetä, mitä muut ajattelevat, sillä nimenomaan se on pahempaa, että sinä vain suu supussa kuuntelet. Kaiva esiin sisäinen Justiinasi ja ärähdä seuraavalla kerralla kunnolla. Älä edes yritä käyttäytyä sivistyneesti vaan heittäydy yhtä törkeäksi kuin miehesi.
No ei tuohon ole muuta ratkaisua, kun menette vaikka pariterapiaan asiasta puhumaan.
Koin omassa parisuhteessani jotain saman kaltaista. Aluksi kunnollinen mies muuttui. Hän vähätteli ja mitätöi minua. Kun voitin palkinnon eräässä kilpailussa hän sanoi sukulaisteni läsnäollessa, että hänen olisi pitänyt voittaa kilpailu, koska hänellä on parempi ylioppilastodistus. Jos kerroin, että hänen sanansa loukkaavat minua, hän väitti, ettei minulla ole huumorintajua. Kukaan muu ei ole sanonut samaa. Luulen, että syy saattaa olla lapsuudenkodin erilaisuudessa: meidän lapsuudenkodissamme me tytöt ja pojat leikimme sopuisasti keskenämme. Emme haukkuneet tai ilkkuneet toisillemme. Mieheni lapsuudenkodissa oli vain poikia, ahtaat asuintilat ja alituinen kilpailu paremmuudesta. Lopussa mies lähti aina ulos kun yritin keskustella vakavasti. Näin, että asiat eivät enää muuttuisi parempaan suuntaan ja lähdin pois. Mies ei koskaan ymmärtänyt, mikä meni vikaan.
Onpa ilkeää. Miksi hän juuri mieluiten vieraiden aikana näyttää että jotenkin aliarvostaa sinua ja tällä tavoin haluaa laskea sinun itsetunnon miinuksen puolelle. Jos tämän luonteenpiirteen vain hyväksyy niin siinä on myös vaara että hän sitä 'kasvattaa' ja lopuksi niin sinua kuin vieraita hävettää kuunnella kuinka hän sinua lyttää ja sinä vain nieleskelet. Itse taitaisin sanoa että tähän taloon ei vieraita tule muutamaan kuukauteen, sitten katsotaan oletko oppinut puhuttulemaan minua normaalisti.
Vierailija kirjoitti:
Koin omassa parisuhteessani jotain saman kaltaista. Aluksi kunnollinen mies muuttui. Hän vähätteli ja mitätöi minua. Kun voitin palkinnon eräässä kilpailussa hän sanoi sukulaisteni läsnäollessa, että hänen olisi pitänyt voittaa kilpailu, koska hänellä on parempi ylioppilastodistus. Jos kerroin, että hänen sanansa loukkaavat minua, hän väitti, ettei minulla ole huumorintajua. Kukaan muu ei ole sanonut samaa. Luulen, että syy saattaa olla lapsuudenkodin erilaisuudessa: meidän lapsuudenkodissamme me tytöt ja pojat leikimme sopuisasti keskenämme. Emme haukkuneet tai ilkkuneet toisillemme. Mieheni lapsuudenkodissa oli vain poikia, ahtaat asuintilat ja alituinen kilpailu paremmuudesta. Lopussa mies lähti aina ulos kun yritin keskustella vakavasti. Näin, että asiat eivät enää muuttuisi parempaan suuntaan ja lähdin pois. Mies ei koskaan ymmärtänyt, mikä meni vikaan.
Tiedän samanlaisen miehen. Avioeroperheestä ja ainoa lapsi. Kuvottava käytösmalli.
Vierailija kirjoitti:
Koin omassa parisuhteessani jotain saman kaltaista. Aluksi kunnollinen mies muuttui. Hän vähätteli ja mitätöi minua. Kun voitin palkinnon eräässä kilpailussa hän sanoi sukulaisteni läsnäollessa, että hänen olisi pitänyt voittaa kilpailu, koska hänellä on parempi ylioppilastodistus. Jos kerroin, että hänen sanansa loukkaavat minua, hän väitti, ettei minulla ole huumorintajua. Kukaan muu ei ole sanonut samaa. Luulen, että syy saattaa olla lapsuudenkodin erilaisuudessa: meidän lapsuudenkodissamme me tytöt ja pojat leikimme sopuisasti keskenämme. Emme haukkuneet tai ilkkuneet toisillemme. Mieheni lapsuudenkodissa oli vain poikia, ahtaat asuintilat ja alituinen kilpailu paremmuudesta. Lopussa mies lähti aina ulos kun yritin keskustella vakavasti. Näin, että asiat eivät enää muuttuisi parempaan suuntaan ja lähdin pois. Mies ei koskaan ymmärtänyt, mikä meni vikaan.
Minä olisin kyllä ottanut huumorilla tuollaisen kommentin, että ihan ylioppilastodistus on parempi. Olisin sanonut vaan, että johan sinä vitsin murjaisit.
Tuota on aika paljon. Meillä mies tiuskii usein ja on ns passiivis-aggressiivinen. Tuo käytös tulee hänen lapsuudenperheestään, siellä on ihme vihamielinen ilmapiiri ja tiuskiminen on normaali kommunikaatiomuoto.
Aiemmin joku ehdotti, että sun täytyy puuttua tilanteeseen silloin kun se on päällä ja käyttäytyä yhtä törkeästi kuin mies. Kannatan tätä ihan satasella. Luultavasti mies alkaa nopeasti muuttaa käytöstään, kun suutut ja ilmoitat sen kovaäänisesti joka kerta kun mies ilkeilee.
Tosiaan ne muut varmaan ihmettelee ja säälittelee apta, kun mies tylyttää muiden edessä ja ap on vaan hiljaa ja nöyränä kuuntelee.
Miehessäni on ihan samaa. Havahduin siihen ajan myötä ja ahdistuin. Käytösmalli opittu lapsuudenkodista, missä appiukko kohteli anoppia aivan samalla tavoin.
Meillä asia ratkesi miehen kuolemaan. Tottakai suren häntä, muistan kaiken hyvän, mutta joudun tekemään töitä itseni kanssa oppiakseni näkemään itsessäni hyvää.
P.S. Seurustelin hetken uuden miehen kanssa, samasta ikäluokasta kuin minäkin, ja hän kohteli minua täsmälleen samalla tavoin kuin edesmennyt mieheni. Vieläkin ikävämmin ja miksi sain nopeasti kyllikseni moisesta käytöksestä. Tällä kaverilla ei ollut minkäänlaista empatiakykyä, mitä aviomiehelläni oli häneen nähden rutkasti. Tajusin myös, että valitsen jostakin syystä minua vähättelevää seuraa ja jolloin se viittasi lapsuuteeni. Äitini oli ihan samanlainen vähättelijä minua kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Miehessäni on ihan samaa. Havahduin siihen ajan myötä ja ahdistuin. Käytösmalli opittu lapsuudenkodista, missä appiukko kohteli anoppia aivan samalla tavoin.
Meillä asia ratkesi miehen kuolemaan. Tottakai suren häntä, muistan kaiken hyvän, mutta joudun tekemään töitä itseni kanssa oppiakseni näkemään itsessäni hyvää.
P.S. Seurustelin hetken uuden miehen kanssa, samasta ikäluokasta kuin minäkin, ja hän kohteli minua täsmälleen samalla tavoin kuin edesmennyt mieheni. Vieläkin ikävämmin ja miksi sain nopeasti kyllikseni moisesta käytöksestä. Tällä kaverilla ei ollut minkäänlaista empatiakykyä, mitä aviomiehelläni oli häneen nähden rutkasti. Tajusin myös, että valitsen jostakin syystä minua vähättelevää seuraa ja jolloin se viittasi lapsuuteeni. Äitini oli ihan samanlainen vähättelijä minua kohtaan.
Ihan pakko kysyä: olivatko miehet ikäluokkaa 55-65-vuotta?
No onpas näitä paljon tällaisia miehiä.
Jännä juttu tässä on se, että mieheni osaa kyllä kahden kesken olla empaattinen ja mukava (välillä), mutta seurassa hän ottaa sellaisen rehvasteluvaihteen päälle. Antaa kyllä itsestään melko moukkamaisen kuvan välillä.
No eihän tohon ole muuta ratkaisua kuin ero tai kärsi. Pieni häviävä mahdollisuus miehen muuttua.
Ap lisää vielä: hänellä on kova huomiontarve, ja tuntuu kuin haluaisi minun vain nöyränä hymyilevän vieressä
Monesti lapsuuden kodin roolimallit vaikuttavat tiedostamattomasti ihmisten toimintaan myöhemmin. Opittuja roolimalleja on vaikea muuttaa ja ne usein murtautuivat esiin stressitilanteissa. Tyypillisesti vierailutilanteet provosoivat ihmisiä haukkumaan puolisoitaan, lapsiaan tai tuttujaan. Eipä näitä tapoja juuri millään voi muuttaa. Joskus tiedostaminen ja luja päätös lopettaa loukkaava käytös, voi saada muutoksen aikaan.
Vierailija kirjoitti:
No eihän tohon ole muuta ratkaisua kuin ero tai kärsi. Pieni häviävä mahdollisuus miehen muuttua.
Aina on mahdollisuus muuttaa omaa käytöstään. Toinen voi sitten sen myötä muuttua tai ei, mutta tilanteen dynamiikka muuttuu. Esimerkkinä vaikka tuo, että jos aiemmin on ollut tilanteissa hiljaa ja nolostunut, niin alkaakin suuttumaan. Tai lähtee tilanteesta pois. Tai sanoo niille ympärillä olijoille, että onko tällainen puhe teidän mielestä normaalia ja mukavaa. Mitä nyt ikinä keksiikään.
No tätä oman käytöksen muuttamista olen alkanut tekemään. Haluan tehdä tilanteen näkyväksi muille, sen sijaan että yrittäisin peitellä sitä.
Hei kiitti kulta kun mollaat mua noin. Voin sanoa että tuli paha mieli.
Ja sitten lähdet pois. Sanot että mies voikin jäädä mut sä lähdet. Käyt sanoo lapsille että äiti lähtee ja tuutte sitten isin kanssa. Ota mukaan jos haluavat lähteä sun kanssa.
Menet kotiin ja juttelette sitten asiat läpi kun mies tulee. Lapset esim tvn äääreen hetkeksi. Paitsi että oppisivat samalla kuinka riitoja selvitellään jos ovat läsnä.
Jos mies ei käsittele asiaa niin ap ei sinulle paljon vaihtoehtoja jää.
Vierailija kirjoitti:
Monesti lapsuuden kodin roolimallit vaikuttavat tiedostamattomasti ihmisten toimintaan myöhemmin. Opittuja roolimalleja on vaikea muuttaa ja ne usein murtautuivat esiin stressitilanteissa. Tyypillisesti vierailutilanteet provosoivat ihmisiä haukkumaan puolisoitaan, lapsiaan tai tuttujaan. Eipä näitä tapoja juuri millään voi muuttaa. Joskus tiedostaminen ja luja päätös lopettaa loukkaava käytös, voi saada muutoksen aikaan.
Millaista ihmistä vierailutilanteet provosoivat haukkumaan läheisiään? Persoonallisuushäiriöisiä. Oikeasti.
Juttele miehen kanssa asiasta enemmän ja kysy mistä kyse loppujen lopuksi.