Onko loukkaus loukkaus vain silloin, kun se on tarkoitettu loukkauksena?
Jos minä haluan loukata jotakuta ja sanon hänelle vaikka että "sulla on todella ohuet huulet", ja tämä henkilö ottaa sen loukkauksena, kyseessä on toki loukkaus.
Mutta entäs tilanteessa, jossa sanon toteamuksena ilman loukkaamishalua jollekulle esim, että hänellä on sen verran lyhyet jalat, ettei tietyt housut näyttäisi hyvältä hänellä, mutta henkilö ottaa sen loukkauksena, niin muuttuuko toteamukseni loukkaukseksi?
Huom! Esimerkit ovat täysin päästä heitettyjä, en ole kenellekään tuollaisia koskaan sanonut. Pointti on vain saada tietää, miten te palstailijat koette käsiteltävän asian
Kommentit (19)
Minä olen immuuni loukkauksille.. Yleensä ne ei tarkoita loukata vaan sanoo vaan miten heille on sanottu tai miten äiti on sanonut. Kaikilla on omat arpensa, jos vaikka äiti on arvostellut yhtä lastaan että ootpas lihava niin tämä lapsi voi aikuistuessaan helpostikin tokaista sisaruksilleen samoja asioita ilman ajattelematta että loukkaisi. Joten jos joku särähtä korvaani se on vain hyttysen ininää ja tämä sano on enkeli sisältään joka merkitsee, vaikka ulkoapäin olisi ääliömäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vastuu on aina sillä, joka loukkaantuu. Ei toinen ihminen voi tietää, mistä joku keksii loukkaantua.
Maailma on nykyään täynnä ns. puolestaloukkaantujia, jotka LUULEVAT tietävänsä, mistä joku muu loukkaantuu.
Aikoinaan kuulemma romanit itse naureskelivat Peteliuksen ja Kallialan pussihousuhuumorille, mutta sitten joku täysin sivullinen ohjelmien sisäällöstä vastaava päätti, että ei kuulkaa tämä ei vetele :)
No en nyt niin itseeni ota kaikkea, mutta pidänhän minä huonokäytöksisenä urpona tyyppiä, joka alkaa avautua minulle lyhyistä jaloistani. Sitten on vielä sellainenkin ihmistyyppi, joka verhoaa ilkeytensä juuri tuollaisiin avuliaisiin ja viattomiin huomioihin, joilla ei muka tarkoita pahaa. Kumpaakin tyyppiä mieluiten vältän. Ihan sama, mitä tarkoittavat, minua ei huono seura kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vastuu on aina sillä, joka loukkaantuu. Ei toinen ihminen voi tietää, mistä joku keksii loukkaantua.
Itse en loukkaannu koskaan muiden sanomisista, tekemiset on eri juttu. Niitä suututaan, jos on tahallaan esimerkiksi vahingoitettu jotakin.
Olen ERI MIELTÄ. Esim oma narsistinen ilkeä äitini, satuttaa ja loukkaa tahallaan. On sanonut monesti että mulle olisi pitänyt tehdä abortti ja toivoo mulle päin naamaa potkuja, eroa, kolaria, onnettomuutta. Tuo on ihan tahallaan ilkeää loukkaamista. Vastuu on kyllä loukkaajan, siis että sen pitäisi lopettaa. Vaan arvaa lopettaako, ei. Äiti on kohta 50v kiusannut ja alistanut.
Suunsa avaaja on aina vastuussa sanomisistaan, ei kukaan muu. Näitä hyvää tarkoittavia mutta samalla loukkauksia suoltavia hyypiöitä kyllä riittää.
Vierailija kirjoitti:
Suunsa avaaja on aina vastuussa sanomisistaan, ei kukaan muu. Näitä hyvää tarkoittavia mutta samalla loukkauksia suoltavia hyypiöitä kyllä riittää.
Tämä. Nyt on ihme uhrin syyllistyskulttuuri suomessa. Ihan kuin loukkaajassq ei olisi mitään vikaa.
Vähän vaikea ehkä antaa suoraa vastausta tällaiseen. Jälkimmäisessä esimerkissä se samaan aikaan on ja ei ole loukkaus. Puhumisen merkitys syntyy sen vastaanottajan tulkinnassa, joten jos hän kokee sen loukkauksena, silloin hänen todellisuutensa on niin. Jos sanoja ei tarkoita loukata, silloin hänen osaltaan asia on myös niin. Ihmisillä voi olla erilaiset kokemukset ja silti kumpikin voi olla yhtä "oikeassa" Mutta miten sitten jos joku sanoo mulle asian loukkauksena, enkä loukkaannu siittä, oliko se sillon loukkaus?
On tarkoituksellita loukkaamista jota vosi kutsua tietosieksi loukkaamiseksi, jolloin loukkauksen esittäjä tietoisesti pyrkii ja haluaa loukata toista (tai toisia) täysin tietosiesti ja useimmiten suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti, mahdollisesti myös jonkun tietyn loukkaanisen suorittavan ryhmän jäsenenä. Vastuu tehdystä tietoisesta loukkauksesta on kuitenkin jokaisella loukkaajalle erikseen, eikä yhteisesti jaettuna yhtä suuriin osiin.
Sitten on loukkaamista josta vois sanoa, että on loukkaamista, jolloin loukkaajan pitäisi tietää ja ymmärtää, että hänen tekemisesnsä on loukkaavaa vaikka hän ei ole asiaa (loukkaamistaan) sen kummemmin suunnitellut ja harkinnut etukäteen. Mutta yleisesti uskotaan, että hänen olisi tullut tajuta tekonsa loukkaavuus tästä huolimatta
Kolmantena voisi mainita tahattoman loukkaamisen. - Henkilö tulee loukanneeksi toista, vaikka ei ole tarkoittanut loukkaavansa, eikä hänen loukkauskella ole ollut tarkoitusta loukata, eikä voida olettaa, että hänen (tahattoman loukkaajnan) olisi etukäteen pitänyt tiedostaa tekonsa loukkaavuus.
Uskoveinen mies
Vierailija kirjoitti:
Suunsa avaaja on aina vastuussa sanomisistaan, ei kukaan muu. Näitä hyvää tarkoittavia mutta samalla loukkauksia suoltavia hyypiöitä kyllä riittää.
Jokainen on vastuussa sanomisistaan ja omista reaktioista toisten sanomisiin. Jotku loukkaantuu sellaisesta jota toinen ei tarkoittanut loukkaavana, niin loukkaantujan vastuullahan se vastareaktio sitten on
Voi kiesus mitä juntteja täällä on. Että saa sanoa toisellee mitä tahansa, ja loukkaantuminen on kuulijan vastuulla. Teillä ei taida olla paljon ystäviä?
Monessa tilanteessa on viisasta pitää oma mielipide omana tietona jos sitä ei erikseen kysytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuu on aina sillä, joka loukkaantuu. Ei toinen ihminen voi tietää, mistä joku keksii loukkaantua.
Maailma on nykyään täynnä ns. puolestaloukkaantujia, jotka LUULEVAT tietävänsä, mistä joku muu loukkaantuu.
Aikoinaan kuulemma romanit itse naureskelivat Peteliuksen ja Kallialan pussihousuhuumorille, mutta sitten joku täysin sivullinen ohjelmien sisäällöstä vastaava päätti, että ei kuulkaa tämä ei vetele :)
Onko heillä siis kollektiivinen mieli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuu on aina sillä, joka loukkaantuu. Ei toinen ihminen voi tietää, mistä joku keksii loukkaantua.
Itse en loukkaannu koskaan muiden sanomisista, tekemiset on eri juttu. Niitä suututaan, jos on tahallaan esimerkiksi vahingoitettu jotakin.
Olen ERI MIELTÄ. Esim oma narsistinen ilkeä äitini, satuttaa ja loukkaa tahallaan. On sanonut monesti että mulle olisi pitänyt tehdä abortti ja toivoo mulle päin naamaa potkuja, eroa, kolaria, onnettomuutta. Tuo on ihan tahallaan ilkeää loukkaamista. Vastuu on kyllä loukkaajan, siis että sen pitäisi lopettaa. Vaan arvaa lopettaako, ei. Äiti on kohta 50v kiusannut ja alistanut.
Miksi ihmeessä olet tekemisissä?
Vierailija kirjoitti:
Voi kiesus mitä juntteja täällä on. Että saa sanoa toisellee mitä tahansa, ja loukkaantuminen on kuulijan vastuulla. Teillä ei taida olla paljon ystäviä?
Monessa tilanteessa on viisasta pitää oma mielipide omana tietona jos sitä ei erikseen kysytä.
Se on hyvä tulkita tuollee "mitä vaan saa sanoa" jos jokaisella ihmisellä on vastuu OMISTA REAKTIOISTAAN. On niitä silläkin tasolla olevia ihmisiä, jotka esim omista reaktioistaan syyttää muita "teit näin niin siksi suutuin ja aloin raivota", onko se sitten oikein hä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastuu on aina sillä, joka loukkaantuu. Ei toinen ihminen voi tietää, mistä joku keksii loukkaantua.
Maailma on nykyään täynnä ns. puolestaloukkaantujia, jotka LUULEVAT tietävänsä, mistä joku muu loukkaantuu.
Aikoinaan kuulemma romanit itse naureskelivat Peteliuksen ja Kallialan pussihousuhuumorille, mutta sitten joku täysin sivullinen ohjelmien sisäällöstä vastaava päätti, että ei kuulkaa tämä ei vetele :)
Onko heillä siis kollektiivinen mieli?
Kenellä? Kollektiivinen mieli on ihmisillä mahdottomuus.
Mielensä voi pahoittaa ihan vaan siitä tiedonannostakin, että ne jalat on lyhyet tai housut ei näytä kivalta. Voi siis tulla huono mieli, ilmankin että sanomisen ottaa loukkauksena. Jos se tieto on sellainen ettei sitä ole kiva kuulla. Kannattaa aina miettiä siltä kantilta myös.
Asia ei ole mustavalkoinen.
Voi loukata myös tahtomattaan vahingossa. Siis möläyttää, vaikka tarkoitti hyvää. Silloin olisi tietysti kiva, jos loukattu voi antaa sen mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta ei välttämättä onnistu, mikäli aihe on arka.
Joskus joku on vaan moukka ja huonokäytöksinen eikä suodata tarpeeksi, mitä sanoo. Itse olen kyllä joskus loukkantunut tämmöisistä. Mutta en ole mikään mykkäkoulujen harrastaja, niin yritän vain sitten päästä siitä yli. Ehkä otan etäisyyttä tai olen varovaisempi sen jälkeen.
Jos loukkaaja on lapsi tai kehitysvammainen, dementikko tms. ja on syytä olettaa, ettei tarkoittanut olla ilkeä, niin silloin loukatun on vain pakko niellä loukkaantumisensa ja yrittää päästä siitä yli. Nämä tilanteet, kun lapsi kysyy sukulaistädiltä: miksi sinulla on niin lihava vatsa, tms.
Se on loukkaus, mistä joku loukkaantuu. Loukkaaja ei voi sanoa, että kyseessä ei ollut loukkaus, eli tarkoituksella ei ole merkitystä.
Vastuu on aina sillä, joka loukkaantuu. Ei toinen ihminen voi tietää, mistä joku keksii loukkaantua.
Itse en loukkaannu koskaan muiden sanomisista, tekemiset on eri juttu. Niitä suututaan, jos on tahallaan esimerkiksi vahingoitettu jotakin.