Lue keskustelun säännöt.
Masentuneet tai muut tunteettomat
07.05.2010 |
Miten tulette toimeen sen kanssa, ettei mikään tunnu miltään? Jos masennus olisi vaan sitä, että ajattelee negatiivisesti ja hokee itselleen että on paska, niin tästähän olisi helppo parantua, mutta miten ne tunteet saa takaisin? Ei ole nykyisin mitään yhteistä kenenkään kanssa kun kaikki muut iloitsevat jostain kesän tulosta ja itse voisi yhtä hyvin olla antarktiksella piittamatta lainkaan.
Kommentit (13)
ajan mittaan tajusin, että asioissa on jotain hyvää, sain uutta puhtia kun lopetin dokaamiset, dokasin siis vähintään 3krt viikko. tapasin mieheni ja saatiin lapsi.
elikkä aloitin uudelta pöydältä vaikka se olikin aluksi vaikeaa ja ei kiinnostanut. vaihdoin maisemia eli muutin toiseen paikkakuntaan, raskaus sai lopulta masennuksen katoamaan, olin onneni kukkuloilla. tietenkin tulee vieläkin sellaisia hetkiä ettei mikään kiinnosta, mutta yritän saada jotain muuta ajateltavaa.
toivottavasti elämän kuvasi paranee ja pystyt jonain päivänä olemaan positiivinen ja iloitsemaan pienistäkin asioista.
voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
periaatteessa jos ongelma on siinä, että omat ajatukset masentavat, niin sitten kun ne ajatukset saa muutettua esim. terapian avulla niin masennuskin lähtee. Mutta esim. minä pystyn kyllä kääntämään joka pikku vastoinkäymisenkin järjellä positiiviseksi mutta ei se tunnu miltään. Se kai tässä on kun on käynyt kävelyllä sun muilla ja vaihtanut paikkauntaa, miestä, opiskelupaikkaa ja kaikkea jo kuusi vuotta eikä mikään ole tehonnut niin mitäs sitten. Lääkitys on kyllä aika vahva, sen kanssa olen tunteeton mutta tasainen, pienemmällä lääkityksellä olen tunteeton ja itkuinen. Tämäkin vaihtoehto on musta paska. Pitääkin olla juuri se tyyppi, jolle ei lääkitys tai terapia tehoa.
Sen seurauksena voi tulla rajuakin reaktiota, mutta sen se vaatii ennen kuin voi alkaa parantua.
Minustakaan ei mikään tunnu miltään. Ja huonosti tulen toimeen sen kanssa. Itkisin jos pystyisin, mutta en enää osaa edes itkeä. Minulla on vahva lääkitys, joka on vienyt kaikki tunteeni, ja ne eivät palanneet vaikka lopetin lääkityksen. Nyt siis koitetaan vaan päivästä toiseen selvitä tästä suosta. En jaksa välittää miltä näytän, kuljen vanhoissa liian pienissä vaatteissa, lääkitys myös lihotti minut. Lääkärini, joka muuten on ihan symppis, ei tietenkään usko lääkkeiden hävittäneen tunteitani, mutta niin vain kävi. Jaksan päivästä toiseen koska minun on pakko. Perheeni takia tuntuu että on pakko, koska muuten aiheuttaisin heille liikaa mielipahaa.Yritin kerran itsemurhaa, kun olin oikein syvällä. Nyt olen jotekin turtunut tilanteeseen, en enää haaveile itsemurhasta ja yritän vaan rutiineja suorittamalla selvitä päivästä toiseen. Tsemppiä sinulle!
periaatteessa jos ongelma on siinä, että omat ajatukset masentavat, niin sitten kun ne ajatukset saa muutettua esim. terapian avulla niin masennuskin lähtee.
vaan (ikävät) ajatukset masennuksestasi. Vaikea kliininen masennus ei välttämättä 'lähde' koskaan (terapian vaikuttavuus n 50%, lääkityksen vaikuttavuus 3 kokeillun valmisteen jälkeen keskimäärin 80%, joskus ylikin). Masennus on pahimmillaan hyvin hankala hoitaa. Kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lääkitys kyllä latistaa tunteita, mutta ikävää jos ne ei tule takaisin lääkityksen jälkeenkään. Mulla lähti tunteet ensin ja ekana vuonna en suostunut syömään mitään lääkkeitä niin en tiedä mikä osuus niillä on. Mä oon kans osittain turtunut tähän, kun en tosiaan itsariakaan voi tehdä niin kauan kuin vanhemmat on elossa. Luultavasti jos eivät olisi niin olisin kuollut jo.
On tehokkaampaa kuin lääkkeet ja toimii usein myös lääkeresistenteillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Homeopaatti voi auttaa avaamaan tunnelukkoja. Sen seurauksena voi tulla rajuakin reaktiota, mutta sen se vaatii ennen kuin voi alkaa parantua.
On tehokkaampaa kuin lääkkeet ja toimii usein myös lääkeresistenteillä.
oonkin lääkärille tuota ehdottanut ja se on tehnyt lähetteen mutta sanoi, että on vakavamminkin masentuneita että ei ne välttämättä anna mulle sitä. Kun siis olen tässä jonkin verran pystynyt opiskelemaan ja puen päälleni ja syön enkä vaan makaa puhumattomana sängyssä. Tää lääkitys kun pitää ns toimintakykyisenä vaikka ei elämästä nautikaan tai jaksa olla sosiaalinen tai muuta, mutta lääkärit kai sitten katsoo että olen normaali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että masennus on oikeasti nirvana. Tunteettomuus ja haluattomuus. En halua mitään enkä liiemmin toivo edes elää. Elän vain kuin kivi.
Saavutin nirvanan (masennuksen) 12 vuotta sitten.
Tulen toimeen sen kanssa. Tietenkin vähemmän kuluttavammin, vähemmän itsekkäämmin, vähemmän onnellisemmin, surullisemmin, kuin te muut tavalliset ihmiset.
Uskon että masennus on oikeasti nirvana. Tunteettomuus ja haluattomuus. En halua mitään enkä liiemmin toivo edes elää. Elän vain kuin kivi.
Saavutin nirvanan (masennuksen) 12 vuotta sitten.
Tulen toimeen sen kanssa. Tietenkin vähemmän kuluttavammin, vähemmän itsekkäämmin, vähemmän onnellisemmin, surullisemmin, kuin te muut tavalliset ihmiset.
Ajatella että täälä siihen määrätään lääkkeitä.
Masentunut on löytänyt rauhan.
Ihmisten pitäisi kuluttaa enemmän siksi syötetään lääkkeitä. Masentunut on kiinnostunut vain kakkaamisesta ja syömisestä. Harvoin nälkä edes yllättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heillä prakaa kroppa iän vuoksi, masentuneilla on muuten virta vähissä. Ei niin pidä olla.
Täältä pesee: tee mitä tahansa, mikä normaalisti normaaleilla ihmisillä tai sinulla ennen, tai tulevaisuudessa voisi aiheuttaa iloa. Äläkä välitä siitä, että se ei tunnu aluksi miltään. Kyllä se pikkuhiljaa siitä. Kävely ja liikunta varsinkin aluksi on parasta terapiaa tuohon tunteettomuuteen.
Syötkö liikaa lääkkeitä? Eikö sitten ole parempi, että mikään ei tunnu miltään jos vaihtoehdot on että tuntuu kestämättömän pahalta?