3v oli kalastanut pappansa kanssa
Oli myös seurannut kun kaloja perataan. Nyt puhuu kotona kuinka kurkku katkaistkiin ja suolet otettiin pois. Itseäni hirvittää jo pelkät tuollaiset puheetkin. Soitin papalle myöhemmin ja otin asian puheeksi, mutta hän ei sitä oikein tuntunut ottavan vakavasti.
Kommentit (32)
0/5 Kalastus ja kalan perkaminen on luonnollista toimintaa. Oli varmaan pienestä mielenkiintoista.
Sun on pakko olla kaupunkilainen. Huoh surettaa kuinka vieraantuneita ihmiset on luonnosta.
Hienoa, että pappa osaa käsitellä ruokaa joka on saatu suoraan luonnosta. Vielä hienompaa, että näyttää ja opettaa näitä taitoja lapselle.
Sillä aikaa sinä voit käydä ostamassa prosessoituja eineksiä kaupan hyllyltä.
Pitkästä aikaa "isovanhempi teki tai näytti lapselle jotain mielestäni sopimatonta" -tyyppinen trolli. Nämä ovat usein ihan hauskoja, mutta valitettavan ilmiselviä, eikä kovinkaan moni lankea.
Pappa opetti selviytymistaitoja.
Minusta hienoa. Opettaisipa joku omille lapsilleni.
Huhhuh. Mummo opettaa rukoilemaan ja pappa näyttää miten kala perataan. Ai kamalaa
Anna ku mä arvaan, oot joko vegaani tai ainoa kala mitä teillä syödään on kalapuikot pakastealtaasta ongittuna?
Kai aloittaja tietää että hänen ostamien kaupan lihojenkin kurkku katkaistaan ja suolet otetaan pois
Meillä on aloitettu nämä traumat lapsilla aina jo ekoina elinkesinä. Joku ollut lähes vuoden, joku vajaat puolivuotta. Ovat oppineet, että kala asuu vedessä ja siitä saa maukasta ruokaa.
Itselläni parhaat ja ainoat muistot papasta yhteisiltä kalareissuilta.
No voi voi. Kävin pienen poikani kanssa ongella, laitoimme madon ja irrottimme ahvenen koukusta. Meidän kalastusta, yhdessä oloa.
Töissä joku itki, että kuinka voin olla niin julma ja vielä lapseni läsnäollessa.
Veimme kalat mummille ja mummi paistoi ne muun ruan mukana, lapsi oli ylpeä että sinteistä laitettiin ruokaa. Sai myöhemmin virvelillä oikein ison hauen rantavedestä, jonka möi sitten mökkinaapureille. Toisesta isosta kalasta, mummi keitti pään ja lapsi toi sen ylpeänä huoneeseensä. Taisin lakata sen, että säilyy. Ei hänelle traumoja jäänyt, nyt perheenisänä kalastatelee mökillään lapsensa kanssa.
Nythän tämä kaikki tälläinen raakuus alkaa Suomessa olla historiaa, meille tuodaan Thaimaasta jäisiä kalikoita, joiden näkemisestä kukaan ei pelästy.
Vierailija kirjoitti:
Kai aloittaja tietää että hänen ostamien kaupan lihojenkin kurkku katkaistaan ja suolet otetaan pois
Nythän on niin, jos tarkkoja ollaan kukkakin itkee kun varsi katkaistaan. Ruohonleikkuri rymisee onneksi niin pahasti, etten kuule ruohon huutavan tuskissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai aloittaja tietää että hänen ostamien kaupan lihojenkin kurkku katkaistaan ja suolet otetaan pois
Nythän on niin, jos tarkkoja ollaan kukkakin itkee kun varsi katkaistaan. Ruohonleikkuri rymisee onneksi niin pahasti, etten kuule ruohon huutavan tuskissaan.
Enkä minä kuule kuinka Ukrainassa itketään.
Silloin kun kalastetaan, pitää osasta myös jatkokäsitellä saalis oikein.
Oletteko vegaaneja? Jos kuitenkin syötte kalaa ja lihaa kotona, niin kyllä lapsen on hyvä oppia miten se ruoka lautaselle päätyy (muutakin kautta kuin kaupan hyllyltä). Itse lapsena aina lähdin innoissani Vaarin kanssa kalaan eikä perkaamisesta mitään traumoja tullut. :D
Hirvittävää. *tähän vakavailmeisen hirven kuva*
Vierailija kirjoitti:
Kai aloittaja tietää että hänen ostamien kaupan lihojenkin kurkku katkaistaan ja suolet otetaan pois
Eeeihän toki.
Kaupan lihatkan ovat valmiiksi kasvaneita fileitä mitkä on vaan pakattu. Kalapuikotkin on viljelty kalapuikkoaltaassa.
Ehdottomasti välit poikki, pidä huoli ettei pappa näe lasta enää koskaan.