Elämäntaparemontti

Et voi käskeä toista muuttumaan valitettavasti, vaikka tarkoitus olisi hyvä. Kokkailkaa terveellistä ruokaa ja keksikää viikonlopuille kivaa tekemistä niin ei ehdi olla sohvalla ryyppäämässä. Kysy tulisiko se mies makkariin harrastamaan liikuntaa ;)

Samaa pohdin. Mietin, miten puoliso suhtautuisi, jos ehdottaisin että hänkin tulisi Inbody-mittaukseen elokuussa kanssani, minä maksaisin. En kuitenkaan usko, että saan hänet lähtemään. Mutta jos saisin, niin ehkä hän edes hieman havahtuisi, kun tajuaisi kuinka suuri osa hänen kehostaan on silkkaa läskiä. Kakkostyypin diabetes on jo, silti vetää kovaa rasvaa ja käsittämättömiä määriä sokeria päivittäin.

Mutta oikeasti tuskin on muuta vaihtoehtoa kuin olla välittämättä. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Jos hän ei itse saa kipinää muutokseen, siinä pilaa vain oman elämänsä yrittämällä puuttua toisen elämäntapoihin. Itse olen jo mm. lopettanut yhteisen aamiaisen syömisen, koska tulee niin paha olo. Kun toinen ensin pistää insuliinin, sitten syö kuutta eri lääkettä muihin vaivoihin ja muiden lääkkeiden sivuvaikutuksiin, ja sitten kaataa kahviin kermaa, vetää 4-6 voileipää ja päälle keksejä, munkkeja tai pullaa, niin ei pysty katselemaan. Ja jos syö jugurttia niin se on aina sokeroitua. Sen jälkeen pitkin päivää pelkkää karkkia kunnes illalla päivälliseksi lähes aina lihaa ja usein nimenomaan punaista. Ei mitään liikuntaharrastuksia, koiran kanssa käy joskus lenkillä mutta sekin on enimmäkseen seisoskelua, jotta koira saa tutkia ja haistella.

Aloitukseen lisäyksenä siis se, että ennen miestä elin itse todella terveellisesti, mutta seurustelun alkuhuumassa lähdin mukaan hänen elintapoihin (en siis miestä tästä syytä), mutta havahduin kun kiloja kertynyt hurjasti ja olo jatkuvasti ärtynyt.

Vierailija kirjoitti:

Samaa pohdin. Mietin, miten puoliso suhtautuisi, jos ehdottaisin että hänkin tulisi Inbody-mittaukseen elokuussa kanssani, minä maksaisin. En kuitenkaan usko, että saan hänet lähtemään. Mutta jos saisin, niin ehkä hän edes hieman havahtuisi, kun tajuaisi kuinka suuri osa hänen kehostaan on silkkaa läskiä. Kakkostyypin diabetes on jo, silti vetää kovaa rasvaa ja käsittämättömiä määriä sokeria päivittäin.

Mutta oikeasti tuskin on muuta vaihtoehtoa kuin olla välittämättä. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Jos hän ei itse saa kipinää muutokseen, siinä pilaa vain oman elämänsä yrittämällä puuttua toisen elämäntapoihin. Itse olen jo mm. lopettanut yhteisen aamiaisen syömisen, koska tulee niin paha olo. Kun toinen ensin pistää insuliinin, sitten syö kuutta eri lääkettä muihin vaivoihin ja muiden lääkkeiden sivuvaikutuksiin, ja sitten kaataa kahviin kermaa, vetää 4-6 voileipää ja päälle keksejä, munkkeja tai pullaa, niin ei pysty katselemaan. Ja jos syö jugurttia niin se on aina sokeroitua. Sen jälkeen pitkin päivää pelkkää karkkia kunnes illalla päivälliseksi lähes aina lihaa ja usein nimenomaan punaista. Ei mitään liikuntaharrastuksia, koiran kanssa käy joskus lenkillä mutta sekin on enimmäkseen seisoskelua, jotta koira saa tutkia ja haistella.

Puolisoni vanhemmat ovat molemmat sairastuneet elintapasairauksiin, mutta edes tämä ei miestäni hetkauta. Olen maininnut ettemme enää ole kovin nuoria ja vähän pitäisi miettiä mitä suuhunsa laittaa, tästä mies tuohtui ja oli vaan ettei hän ole lihonut (tarkoitin sairauksia mitkä yleensä yhteydessä kyllä lihavuuteen, eikä mies edes itse huomaa näköjään, mutta kiloja on kyllä kertynyt hänellekin reippaasti). En haluaisi, että tästä asiasta tulee riitaa, mies on muuten aivan ihana, en vaan tiedä kuinka saisin johdateltua hänet kohti parempia valintoja ettei 40.v olisi kourallinen lääkkeitä syötävänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa pohdin. Mietin, miten puoliso suhtautuisi, jos ehdottaisin että hänkin tulisi Inbody-mittaukseen elokuussa kanssani, minä maksaisin. En kuitenkaan usko, että saan hänet lähtemään. Mutta jos saisin, niin ehkä hän edes hieman havahtuisi, kun tajuaisi kuinka suuri osa hänen kehostaan on silkkaa läskiä. Kakkostyypin diabetes on jo, silti vetää kovaa rasvaa ja käsittämättömiä määriä sokeria päivittäin.

Mutta oikeasti tuskin on muuta vaihtoehtoa kuin olla välittämättä. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Jos hän ei itse saa kipinää muutokseen, siinä pilaa vain oman elämänsä yrittämällä puuttua toisen elämäntapoihin. Itse olen jo mm. lopettanut yhteisen aamiaisen syömisen, koska tulee niin paha olo. Kun toinen ensin pistää insuliinin, sitten syö kuutta eri lääkettä muihin vaivoihin ja muiden lääkkeiden sivuvaikutuksiin, ja sitten kaataa kahviin kermaa, vetää 4-6 voileipää ja päälle keksejä, munkkeja tai pullaa, niin ei pysty katselemaan. Ja jos syö jugurttia niin se on aina sokeroitua. Sen jälkeen pitkin päivää pelkkää karkkia kunnes illalla päivälliseksi lähes aina lihaa ja usein nimenomaan punaista. Ei mitään liikuntaharrastuksia, koiran kanssa käy joskus lenkillä mutta sekin on enimmäkseen seisoskelua, jotta koira saa tutkia ja haistella.

Puolisoni vanhemmat ovat molemmat sairastuneet elintapasairauksiin, mutta edes tämä ei miestäni hetkauta. Olen maininnut ettemme enää ole kovin nuoria ja vähän pitäisi miettiä mitä suuhunsa laittaa, tästä mies tuohtui ja oli vaan ettei hän ole lihonut (tarkoitin sairauksia mitkä yleensä yhteydessä kyllä lihavuuteen, eikä mies edes itse huomaa näköjään, mutta kiloja on kyllä kertynyt hänellekin reippaasti). En haluaisi, että tästä asiasta tulee riitaa, mies on muuten aivan ihana, en vaan tiedä kuinka saisin johdateltua hänet kohti parempia valintoja ettei 40.v olisi kourallinen lääkkeitä syötävänä.

Lähtisikö hän johonkin säännölliseen liikuntaan kanssasi? Se on tietysti vain yksi askel, mutta saattaa innostaa tekemään muutakin. Padel, sulkapallo, tennis esimerkiksi? Nyt on just hyvä hetki varata syksylle vakiovuoro. Etenkin sulkis on sellaista, joka on hauskaa vaikka olisi ihan aloittelija eikä edes pelaisi pisteistä. Muitakin liikkumismuotoja saa ehdottaa, ideat olisivat itsellenikin tervetulleita.

Toivon mukaan saisin hänet mukaani johonkin liikuntaharrastukseen. Pelottaa, että tämä suhde jossain vaiheessa tulee tähän kaatumaan :( Vaikka muuten synkkaa tosi hyvin niin liian erilaiset elämäntavat ajaa vaan kauemmas.

Vierailija kirjoitti:

Samaa pohdin. Mietin, miten puoliso suhtautuisi, jos ehdottaisin että hänkin tulisi Inbody-mittaukseen elokuussa kanssani, minä maksaisin. En kuitenkaan usko, että saan hänet lähtemään. Mutta jos saisin, niin ehkä hän edes hieman havahtuisi, kun tajuaisi kuinka suuri osa hänen kehostaan on silkkaa läskiä. Kakkostyypin diabetes on jo, silti vetää kovaa rasvaa ja käsittämättömiä määriä sokeria päivittäin.

Mutta oikeasti tuskin on muuta vaihtoehtoa kuin olla välittämättä. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Jos hän ei itse saa kipinää muutokseen, siinä pilaa vain oman elämänsä yrittämällä puuttua toisen elämäntapoihin. Itse olen jo mm. lopettanut yhteisen aamiaisen syömisen, koska tulee niin paha olo. Kun toinen ensin pistää insuliinin, sitten syö kuutta eri lääkettä muihin vaivoihin ja muiden lääkkeiden sivuvaikutuksiin, ja sitten kaataa kahviin kermaa, vetää 4-6 voileipää ja päälle keksejä, munkkeja tai pullaa, niin ei pysty katselemaan. Ja jos syö jugurttia niin se on aina sokeroitua. Sen jälkeen pitkin päivää pelkkää karkkia kunnes illalla päivälliseksi lähes aina lihaa ja usein nimenomaan punaista. Ei mitään liikuntaharrastuksia, koiran kanssa käy joskus lenkillä mutta sekin on enimmäkseen seisoskelua, jotta koira saa tutkia ja haistella.

Olen myös itse miettinyt jotain tuon tyyppistä. Alkaa myös oma käytös ärsyttämään kun kyttään montako leipää mies syö ja taasko se vetää suklaata jne. Olen jo miettinyt erilleen muuttoa ihan vaan tämän ongelman vuoksi.

Esimerkki on ainoa, joka voi toimia. Toki voi rohkaista ja neuvoa jos mielipidettä kysytään, mutta lopputulos pakottamisesta ja nalkuttamisesta on aina huono. Kannattaa vielä huomata se, että "masennus kaipaa seuraa", eli kun sinä alat olla timmissä kunnossa ja käännät katseita kadulla, voi se saamaton kumppani alkaa kadehtimaan ja mollaamaan sinua, kun kokee, että toisella olisi tarjontaa ja itse on levähtänyt joka suuntaan.

Noin ei välttämättä käy, mutta kun toisella on jo 2-tyypin diabetes ja mitään ei tapahdu, indikoi se sitä, että mitään ei koskaan tapahdu, ennen kuin ollaan teholla ja pitää valita joko ruokavalio tai henki. Siihen voi toki mennä vielä vuosia. Ja mahdollisuus on, että kumppani kellahtaa sydäntulppaan ilman mitään varoituksia.

Eli, reippaile sinä vain omaksi iloksesi, katsele maailmaa ja anna kumppanin tehdä johtopäätökset itse. Jos hän joku kerta kysyy, että "Aiotko lähteä?", sano sille, että "Rakastan sinua ja jaan mielelläni loppuelämäni jonkun kanssa, mutten halua päätyä leskeksi ennen aikojani." Siinäpä hänelle mietittävää.

Elämäntaparemontin pitää lähteä itsestä, ei muista.

Ulkoinen motivaatio ei valitettavasti toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa pohdin. Mietin, miten puoliso suhtautuisi, jos ehdottaisin että hänkin tulisi Inbody-mittaukseen elokuussa kanssani, minä maksaisin. En kuitenkaan usko, että saan hänet lähtemään. Mutta jos saisin, niin ehkä hän edes hieman havahtuisi, kun tajuaisi kuinka suuri osa hänen kehostaan on silkkaa läskiä. Kakkostyypin diabetes on jo, silti vetää kovaa rasvaa ja käsittämättömiä määriä sokeria päivittäin.

Mutta oikeasti tuskin on muuta vaihtoehtoa kuin olla välittämättä. Toista ihmistä ei voi muuttaa. Jos hän ei itse saa kipinää muutokseen, siinä pilaa vain oman elämänsä yrittämällä puuttua toisen elämäntapoihin. Itse olen jo mm. lopettanut yhteisen aamiaisen syömisen, koska tulee niin paha olo. Kun toinen ensin pistää insuliinin, sitten syö kuutta eri lääkettä muihin vaivoihin ja muiden lääkkeiden sivuvaikutuksiin, ja sitten kaataa kahviin kermaa, vetää 4-6 voileipää ja päälle keksejä, munkkeja tai pullaa, niin ei pysty katselemaan. Ja jos syö jugurttia niin se on aina sokeroitua. Sen jälkeen pitkin päivää pelkkää karkkia kunnes illalla päivälliseksi lähes aina lihaa ja usein nimenomaan punaista. Ei mitään liikuntaharrastuksia, koiran kanssa käy joskus lenkillä mutta sekin on enimmäkseen seisoskelua, jotta koira saa tutkia ja haistella.

Olen myös itse miettinyt jotain tuon tyyppistä. Alkaa myös oma käytös ärsyttämään kun kyttään montako leipää mies syö ja taasko se vetää suklaata jne. Olen jo miettinyt erilleen muuttoa ihan vaan tämän ongelman vuoksi.

Helpotat omaa elämääsi, kun siirryt syömään aamiaisen toiseen huoneeseen tai eri aikaan. Tiedän täysin tuon tunteen, josta puhut. Olen useamman kerran lähtenyt pöydästä itkua pidätellen, kun on tehnyt niin pahaa seurata sitä mättämistä. Nykyisin syön useimmiten aamiaisen jo ennen puolisoa ja etätyö on tehnyt luontevaksi ottaa oma aamiainen mukaan työhuoneeseen. Täällä syön sen myös nyt lomalla.

Olen siis aina ollut normaalipainoinen, mutta normaalisti normipainon ajarajoilla kun nyt taas melkein varmaan jo ihan rajoilla lipsahtaa ylipainon puolelle. Eniten oksettaa kun tullut vararengasta ja vaatteet kiristää vaikka päälle vielä menevätkin. Puolisoni on aina pitänyt itseään jotenkin alempitasoisena kun minä (en ole häntä mollannut vaan huono itsetunto oli jo alunalkaen) vaikka todella komea mies onkin niin pahoin pelkään juuri kun itse jaksan taas omasta ulkonäöstä välittää, että kohta alkaa juuri joku kiukku siitä, että ketå varten.

Myös raha määrä mitä alkoon menee ottaa päähän.

Onko vertaistukea? Muita joiden miehellä huonot elintavat?

Up

Elämäntapamuutokseen, olipa se omasta tahdosta tai sairauden vuoksi, on hyvä saada läheisiltä edes henkistä tukea. He tietenkin päättävät haluavatko itse sitä samaa, joten en sinuna lähtisi ehdottelemaan miehellesi yhtään mitään. Hän seuraa sinua, jos haluaa seurata.

Elämäntapamuutoksesi on kuitenkin ollut vielä lyhyen aikaa ja elät  hurmoksen nousuvaiheessa, joten odota miten pysyt muutoksissasi marraskuun räntäsateen vallitessa. 

Tuntuu aina kurjalta, jos parisuhteessa lähtee kulkemaan eri tietä. Koeta nauttia siitä, mitä olet saavuttanut tähän mennessä. Se on sinun kasvamista ja identiteetin vahvistumista. Puolisoa ei tarvita joka asiaan mukaan. Käytännössä haasteita, mutta jos osaatte yhdessä koostaa ateriat sinulle ja hänelle sopivaksi on se jo tosi hyvä alku teillekin. 

Vierailija kirjoitti:

Onko vertaistukea? Muita joiden miehellä huonot elintavat?

Minä olen se huonot elintavat omaava puoliso. Mie käy salilla ja jalkapallotreeneissä ja syö terveellisesti. Minä liikun harvoin ja syön mitä haluan.

Mitä enemmän mies elää terveellisesti, sitä enemmän mulla tulee vastarinta olo.. Lisää sipsiä ja suklaata, mua on turha yrittää muuttaa esimerkillä.

N35 98kiloa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vertaistukea? Muita joiden miehellä huonot elintavat?

Minä olen se huonot elintavat omaava puoliso. Mie käy salilla ja jalkapallotreeneissä ja syö terveellisesti. Minä liikun harvoin ja syön mitä haluan.

Mitä enemmän mies elää terveellisesti, sitä enemmän mulla tulee vastarinta olo.. Lisää sipsiä ja suklaata, mua on turha yrittää muuttaa esimerkillä.

N35 98kiloa

*mies

Vierailija kirjoitti:

Elämäntapamuutokseen, olipa se omasta tahdosta tai sairauden vuoksi, on hyvä saada läheisiltä edes henkistä tukea. He tietenkin päättävät haluavatko itse sitä samaa, joten en sinuna lähtisi ehdottelemaan miehellesi yhtään mitään. Hän seuraa sinua, jos haluaa seurata.

Elämäntapamuutoksesi on kuitenkin ollut vielä lyhyen aikaa ja elät  hurmoksen nousuvaiheessa, joten odota miten pysyt muutoksissasi marraskuun räntäsateen vallitessa. 

Tuntuu aina kurjalta, jos parisuhteessa lähtee kulkemaan eri tietä. Koeta nauttia siitä, mitä olet saavuttanut tähän mennessä. Se on sinun kasvamista ja identiteetin vahvistumista. Puolisoa ei tarvita joka asiaan mukaan. Käytännössä haasteita, mutta jos osaatte yhdessä koostaa ateriat sinulle ja hänelle sopivaksi on se jo tosi hyvä alku teillekin. 

Kiitos viestistä! Itsellänikin odotukset ei liian pilvissä jatkuuko tämä pimeän koittaessa, mutta ainakaan täysin entiseen ei paluuta.

Taas kun vkl niin mietin jo valmiiksi kuinka ärsyttää kun mies hakee kaljaa ja herkkuja, miten tästä ärsytyksestä pääsen eroon??

Up