Ystäväperhe ja tukiverkko
Esikoiseni on 6v. Noin 3,5v kasvatin häntä lähinnä keskenäni. Olisin kovasti kaivannut jotain ystäväperhettä, jonka kanssa olisi voinut treffailla ja esim jakaa vastuuta. Nyt harkinnassa uuden miehen kanssa perheenlisäystä.
Muistan kuitenkin sen yksinäisyyden tunteen, kun vauvan kanssa piti johonkin mennä tai keksiä sisältöä päiviin. Mennä yksin lapsen kanssa puistoon ja kuinka kaipasi aikuista keskusteluseuraa. Välillä olisi ollut myös tarve ihan lyhyelle hoidolle, esim että käyn hammaslääkärissä ja olisin voinut jättää lapsen siksi aikaa ystäväperheen hoitoon. Sama homma toki toisinpäin! Eli jos olisin itse lapsen kanssa kotosalla niin toki voisin ottaa toisenkin lapsen siihen hoidettavaksi ja olla avuksi. Jos olen menossa vaikka Hoploppiin niin hakisin mielelläni lapselle kaverin mukaan. ilman pakkoa, että hänen vanhemman tarvii tulla myös. Saisi sitä omaa aikaa hetken.
Onko muita samoilla ajatuksilla?