Lapset, jotka menettivät äitinsä välinpitämättömyydelle

Kerron tämän siksi, koska monet palstalaiset ovat onnellisia lapsistaan ja yrittävät olla kaikesta huolimatta hyviä äitejä lapsilleen, oli lapsiperheen elämä millaista pyöritystä tahansa. Asioilla kuitenkin on aina se nurjempikin puolensa, kun lapsilla onkin sellainen äiti, joka ei välitä, ei yritä, ei jaksa.



Nuori tyttö on teini-iän myötä alkanut viihtymään nuorten tapahtumissa ja rippikouluiässä seuraelämä ja normaalit teinijutut vievät aikaa niin, että koulukaan ei oikein kiinnosta. Riparilta tarttuu "matkaan" isosena ollut poika, jonka kanssa seurustellaan ihan vakavissaan samalla, kun peruskoulu saadaan kutakuinkin normaalin arvosanoin suoritettua. Tyttö aloittaa lukion omalla kotipaikkakunnallaan ja poikakaveri hakee opiskelupaikkaa paljon suuremmasta naapuri kaupungista.



Poikakaveri saa opiskelupaikan ja muuttaa suuren kaupungin vilinään. Sekös saa tytön haluamaan myös isompiin ympyröihin ja niin lukio jää kesken tytön muuttaessa poikakaverinsa luokse. Tyttö on ilman opiskelupaikkaa, ilman työtä. Päivät kuluvat kotona netissä tai kaupungilla pörrätessä pojan kustannuksella. Kotona olemisen joutilaisuus ei olekaan niin hohdokasta ja jotain jännitystä täytyy saada elämään. Tyttö löytää netistä samasta kaupungista olevan nuorehkon miehen, jonka kanssa aloittaa salasuhteen. Suhde etenee, koska tytön poikakaveri on intissä ja pojan asunnossakin on kiva tapailla tätä uutta miestä.



Suhde kuitenkin paljastuu, poikaystävä jättää tytön ja uusi mies muuttaa poikaystävän vuokraamaan opiskelija-asuntoon ennen kuin poikaystävä on edes saanut kaikkia tavaroitaan sieltä pois. Tytön uusi mies on opiskelujensa loppusuoralla ja mukana myös osa-aikaisesti työelämässä. Tyttö on hakenut opiskelupaikkaa ja saanut sellaisen ammattikoulusta.



Muutama kuukausi menee ja tyttöä alkaa taas puuduttamaan opiskelu, joten hän lopettaa koulun. Mies patistaa hakemaan töitä ja tyttö saakin muutaman tunnin viikossa olevan osa-aikatyöpaikan. Joutilasta aikaa kuitenkin on turhan paljon ja elämä ei oikein tunnu miltään. Sisältöä elämään toisi tietenkin lapsi, jonka kanssa voisi olla kotona ilman, että kukaan patistaisi töihin tai kouluun tai olisi kyselemässä "Mitä aiot elämälläsi tehdä?".



Raskaus herättää paljon kysymyksiä nuoren perheen lähipiirissä. Päällimmäisenä tietenkin nuorten omia perheitä kiinnostaa, miksi nyt lapsi tulossa, kun kummallakaan ei ammattia ja muutenkin pienet tulot. Tytön vastaus: "Meillä ei ollut varaa ehkäisyyn". Tyttö lopettaa osa-aikatyönsä sanoen sen olevan niin rasittavaa raskausaikana. Mies valmistuu ja saa työpaikan ennen kuin odotus on loppusuoralla ja pari ostaa uuden asunnon, kun ex-poikaystävän vuokra-asunto käy liian pieneksi. Naimisiin päätetään mennä pienimuotoisesti maistraatissa ja tyttären vanhemmat järjestävät juhlapäivän tarjoiluineen kaikkineen.



Vauvan synnyttyä elämä ei olekaan niin ruusuita kuin tyttö kuvitteli. Koko ajan on huolehdittavana, valvottavana, syötettävänä ja huomiota vaativana lapsi läsnä. Elämä onkin rasittavampaa kuin tyttö ennalta odotti. Onneksi kuitenkin mies on valmis kantamaan vastuun ja huolenpidon lapsesta aina kotona ollessaan ja tyttö saa mennä kavereiden kanssa ja käyttää aikaansa itseensä.



Vauva kasvaa ja taaperoaika etenee. Lapsen hoito alkaa tympiä ja opiskelupaikka kiinnostaa sitä enemmän. Tyttö hakeutuu jatkamaan keskenjääneitä lukio-opintojaan. Mies järjestää lapselle hoitopaikan, jotta iltaopiskelujen vaatimat kotitehtävät tyttö voisi rauhassa tehdä päivisin. Lukion kova kurssitahti ei kuitenkaan sovi tytölle ja opinnot eivät jaksakaan kiinnostaa. Tuntuu, että mitään ei jää päähän, eikä saa arvosanoja suoritettua.



Tyttö on taas tilanteessa, jossa kotona olo kiinnostaisi enemmän. Keino, jolla lukion voisi uudestaan keskeyttää, löytyy uudesta raskaudesta. Keskeytys tässä tilanteessa olisi oikeutettua, eikä kukaan kyselisi sen enempää tytön syitä opiskelujen lopettamiseen. Mieshän olisi valmis hoitamaan toisen lapsen siinä missä ensimmäisenkin, varmasti tytölle riittäisi omaakin aikaa.



Toinen lapsi syntyy, mutta samaan aikaan mies saa vastuullisempia työtehtäviä ja joutuu olemaan enemmän poissa kotoa. Arki kahden pienen lapsen kanssa rasittaa tyttöä siinä määrin, että seinät tuntuvat kaatuvan päälle, eikä aikaa itselleen tunnu olevan ollenkaan. Ratkaisuksi tulee muutto tytön kotipaikkakunnalle melkein tytön vanhempien naapuriin, vaikka miehen työmatkat kasvavat huomattavasti. Mies on valmis tekemään pitkää päivää perheensä eteen, onhan se hänelle maailman tärkein asia.



Muutto lähelle vanhempia tuntuu tytöstä hänen elämänsä tähän asti parhaimmalta ratkaisulta. Hänen äitinsä työskentelee kotona hoitalasten kanssa, joten tytönkin lapsille on hoitopaikka melkein naapurissa. Tyttö voi viedä lapset äidilleen aina, kun lähtee ostoksille, haluaa kotona siivota, käydä lenkillä tai muuten vaan omaa aikaa. Vanhempien luona voi myös käydä päivisin syömässä, kun lasten kanssa kotona ollessa ei ehdi, eikä pysty tekemään ruokaa. Äidistä muodostuu korvaamaton apu arjen pyörittämiseen ja iltaisin lapset saavat aikaa isänsä kanssa.



Vanhempi lapsista on aikamoinen viikari ja mummu tuntuu pärjäävän pojan kanssa paljon paremmin kuin tyttö itse. Lisäksi pienempi pojista on mummulle oikea silmäterä. Tytön mielestä tämä on hyvä tilanne hakea taas töitä, kun lapsilla on hyvä hoitopaikka aivan kulman takana. Tyttö saa osa-aikatöitä, jotka sijoittuvat arkiaamuille. Äiti hakee ja tuo lapset aina tarvittaessa, joten tyttö saa käyttää rauhassa aamunsa töihin valmistautumiseen. Jos töissä on rankkaa, mies on luvannut hakea lapset hoidosta vasta töistä palatessaan. Näin tyttö ei kahden pienen lapsen töissäkäyvänä äitinä rasittaisi itseään turhaan.



Tytöllä alkaa aivan uusi elämä, paljon vapautta ja paljon vanhoja ystäviä. Päivisin on aikaa nettailla ja pitää yhteyttä entisen kaupungin ihmisiin. Netistä löytyy myös paljon uusia tuttavuuksia, joista yksi nousee ylitse muiden. Uudella miestuttavalle ei ole lapsia ja toisaalta tyttökin ajattelee, että eihän hänelläkään lapsista vaivaa ole enää, kun on hoitoasiat järjestyksessä. Uuden tuttavuuden solmiselle ja tutustumiselle on aikaa, kunhan muistaa äidilleen mainita siivonneensa ja hoitaneensa kotitöitä lasten ollessa mummullaan hoidossa. Oma mies tuntuu olevan aina töissä ja keskittyvän kotona ollessaan liikaa lepäämiseen,kotitöihin ja lapsiin. Tyttöä alkaa avioliitto tällaisen miehen kanssa ahdistamaan. Elämä ei ole vieläkään sitä, mitä tyttö sen haluaisi olevan. Jotain tuntuu puuttuvan koko ajan.



Kaiho suurempaan kaupunkiin kasvaa, kun tämä uusi nettituttavakin asuu siellä. Avioliitto päättyy, kun uusi mies astuu tiiviimmin kuvioihin ja tyttö päättää antaa lapset isälleen muuttaessa takaisin suurempaan kaupunkiin. Lasten isä jää lasten kanssa yhteiseen asuntoon, kunnes saa sen myytyä ja muuttaa hänkin sitten lähemmäs työpaikkaansa kaupunkiin takaisin.



Tyttö viettää uuden miehen perässä kiertolaiselämää asuen kavereiden ja kavereiden kavereiden luona vailla vakituista osoitetta, ilman työpaikkaa. Kaikki tavarat ovat muuttolaatikoissa, mikä kenenkäkin varastossa odottamassa seuraavaa paikan vaihdosta. Vanhemmat ovat sopineet lasten tapaamisista, jotka jäävät tytön osalta hoitamatta, koska hän ei voi ottaa lapsiaan kylään vieraiden ihmisten luokse. Aikaa kuluu joitakin kuukausia ja tytön uusi mies saa määräaikaisen työpaikan toiselta paikkakunnalta, mistä hän vuokraa asunnon työkomennuksensa ajaksi.



Tyttö muuttaa miehen kanssa yhteen ja saa lopulta taas osa-aikaisen työpaikan. Tytön vanhemmat ehdottavat tytölle lastensa säännöllistä tapaamista, koska nyt asuinpaikkakin on taas jonkun aikaa varma. Tytölle kuitenkin lasten tuominen uuteen kotiinsa ei sovi, eihän uudella miehelläkään ole lapsia, eikä uusi mies ole koskaan nähnyt hänen lapsiaan. Vanhemmat kuitenkin haluavat, että tyttö edes joskus näkisi lapsiaan ja ovat valmiita ottamaan pojat itselleen viikonloppuisin hoitoon. He hoitavat lasten kuljetukset, ruokailut ja kaiken tarpellisen noiden viikonlopujen ajan, kunhan tyttö vain tulisi katsomaan lapsiaan.



Lapsettoman miehen kanssa ollessa tytölle kuitenkin on viikonloppuisin niin paljon muuta menoa ja toimintaa, että aikaa lasten näkemiselle ei ole. Isovanhemmat kuitenkin ovat mielissään nähdessään toisessa kaupungissa asuvia lapsenlapsiaan säännöllisesti. Heille muodostuu tapa hakea lapset aina luokseen, kun olisi lapsien äidin viikonloppu olla lastensa kanssa. Pojat viihtyvät mummulassa ja ovat aina mielissään päästessään yökylään ja tapaamaan sukulaisten lapsia.



Vanhemmalla pojalla oli hymy herkässä, kun mummu kerran kertoi, että äitikin on tulossa käymään. Poika odotti kovasti, että näkisi äidin pitkästä aikaa. Äiti tuli. Äiti istui kahvipöydässä, sanoi muutaman sanan ja vaihtoi muiden aikuisten kanssa pakolliset kuulumiset. Äiti ei ottanut kumpaakaan poikaansa syliinsä, ei katsonut silmiin puhutellessaan lapsiaan, ei sanonut hellää sanaa.



Vanhempaa poikaa ihmetytti äidin mitäänsanomattomuus. Poika alkoi kiukutella ja hakea hieman huomiota, kokeilla äidin reaktioita. Ei äiti reagoinut. Täti torui poikaa, eno torui poikaa, mummu totui poikaa. Äiti oli hiljaa ja pyöritteli lusikkaa kahvikupissa. Äidin puhelin soi, mies tulisi kohta hakemaan ja hän alkoi tehdä lähtöä. Poika otti äitiään jalasta kiinni, nuorempi poika kurotteli mummun sylistä äitiään kohti tämän pukiessa takkiaan päälleen. Äiti koski vanhempaan poikaansa, irroitti tämän kädet jalastaan ja sanoi: "Älä viitsi roikkua." Kävi katsomassa itseään peilistä, meikki ja tukka hyvin. "Kyyti tuli, pitää mennä. Heippa kaikille."



Poika jäi katsomaan sulkeutunutta ovea ja sanoi: "Äiti lähti".



Tytön suhde päättyi samaan aikaan, kun uuden miehen työkomennus päättyi. Mies muutti toiseen kaupunkiin. Tytön oli taas aika etsiä uusi asunto miehen luovuttua vuokra-asunnostaan. Asunnon etsiminen oli vaikeaa, eihän tyttö koskaan ollut itse asuntoa itselleen etsinyt. Ainoa vaihtoehto oli hakea kaupungin vuokra-asuntoa sillä perusteella, että saisi itse asua paikkakunnalle määräaikaisen työsuhteensa loppuun asti.



Tyttö sai ensimmäisen "oman" asuntonsa. Tytön vanhemmat ehdottivat poikien tulevan viikonloppuisin tytön luokse, joka nyt asui yksin. Tytölle ei sopinut, koska naapurit "eivät olleet sopivaa seuraa lapsiperheelle". Pojat siis jatkoivat mummulassa vierailujaan aina viikonloppuisin ja muutenkin isovanhempien auttaessa hoitojärjestelyissä poikien isän töiden vuoksi.



Miesystävän muutettua pois, tyttö jäi vieraalle paikkakunnalle, jolla ei ollut hänelle "mitään tarjottavaa". Työsuhde loppui, oli aikaa harkita taas muuttoa. Kotipaikkakunta olisi lähellä, joten tyttö haki sieltä vuokra-asuntoa. Vanhemmilleen tyttö perusteli muuttoaan työpaikan sisäisellä siirrolla, jolloin vanhemmat olivat enemmän kuin innokkaina mukana asunnon etsinnässä ja muuttotalkoissa. Saisihan tyttö nähdä lapsiaan useammin heidän asuessa samalla paikkakunnalla. Vanhemmat järjestivät asunnon, tyttö muutti. Tytön äitiä kuitenkin ihmetytti, koska tyttö ei mennyt töihin. Tyttö oli valehdellut saaneensa töitä muuttoapua saadakseen ja oli oikeasti työttömänä. Äiti huokaili ja mietti, miten tyttö ei koskaan tunnu asioitaan saavan kuntoon tai välittävän edes saada.



Nykyään tyttö on edelleen se sama tyttö, joka aikoinaan lähti rippikoulupoikakaverinsa kanssa kohti suurempia ympyröitä haluten saavuttaa jotain enemmän, haluten jotain "suurempaa". Se etsintä tuntuu monen läheltä tytön elämää seuranneen mielestä saavuttamattomalta päämäärältä. Yksikään parisuhde ei kestä, elämän vakiinnuttaminen tuntuu mahdottomalta. Omat lapset ovat niitä lapsia, jotka käyvät hänen vanhemmillaan, josta hänen vanhempansa kertovat kuulumisia ja juttuja lasten touhuista ja välillä niin hauskoista kommenteista heidän ihmetellessään maailman menoa ja opetellessaan uusia asioita. Lapset tuntevat äitinsä näöltä ja kutsuvat edelleen äidiksi, mutta sanan "äiti" merkitys on näille pojille jotain ihan muuta kuin monelle muulle lapselle. "Äiti" ei merkitse sitä rakkautta ja hellyyttä, jota jokainen lapsi kaipaa aikuiselta.



Pojat, joka satuttavat itsensä, eivät pyydä lohdutusta äidiltään vaan mummultaan tai isältään. Pojat, jotka innokkaina haluavat kertoa mielestään jännittävästä asiasta, eivät kerro sitä äidilleen vaan muille lähinnä oleville ihmisille. Pojat, jotka kaipaavat syliä, tulevat mieluummin tätinsä tai mummunsa syliin istumaan kuin äitinsä. Pojille äiti on aina se, joka lähtee ja jättää katsomaan peräänsä katsomatta itse koskaan niitä kahta pientä silmäparia, jotka selkänsä taakse jättää. Kuulematta koskaan sitä hiljaista kuiskausta: "Äiti lähti".